Kuntien omistamat jäteyhtiöt Lounais-Suomen Jätehuolto, Jätekukko, Kiertokaari, Kiertokapula, Loimi-Hämeen Jätehuolto, Pirkanmaan Jätehuolto ja Rosk’n Roll ovat tehneet Euroopan komissiolle virallisen kantelun Suomen hallituksen esittämästä hankintalain muutoksesta.
Lakimuutoksen mukaan kuntaomisteinen yhtiö voisi tuottaa palveluita ilman kilpailutusta vain, jos jokaisella omistajalla olisi vähintään 10 prosentin osuus yhtiöstä. Jäteyhtiöt katsovat lakimuutoksen rajoittavan erityisesti pienempien kuntien osallistumismahdollisuuksia ja pakottaisi purkamaan toimivia yhteistyömalleja, jotka ovat olleet keskeisiä jätehuollon tehokkuuden ja ympäristötavoitteiden saavuttamisessa.
Kantelussa tuodaan esiin esityksen rikkovan EU:n hankintadirektiiviä ja EU:n perusperiaatteita. Lisäksi esityksen uskotaan vaarantavan kuntien mahdollisuudet järjestää jätehuoltoa tehokkaasti ja taloudellisesti.
Kantelijoiden mukaan esityksestä puuttuu asianmukainen vaikutusarviointi, eikä sen taloudellisia tai toiminnallisia seurauksia ole selvitetty riittävästi. Esitys johtaisi kantelun mukaan merkittäviin lisäkustannuksiin, hallinnolliseen kuormitukseen ja palveluiden pirstaloitumiseen.
Jätelaitokset katsovat esityksen olevan myös EU:n suhteellisuusperiaatteen vastainen, koska vahingollisten vaikutusten vastapainoksi ei esityksestä seuraisi juurikaan positiivisia markkina- ja kilpailuvaikutuksia. Esitys on jäteyhtiöiden mielestä syrjivä, sillä se kohdistuu erityisesti pieniin kuntiin ilman selkeästi esiin tuotuja hyötyjä.
Mikäli esitys hyväksytään, Suomen sidosyksikkösäännöksistä tulee kantelun mukaan tiukimmat koko EU:ssa.
Esitys on saanut myös lausuntokierroksella poikkeuksellisen paljon palautetta. Muutosesityksestä jätettiin yli 600 lausuntoa, mikä on Työ- ja elinkeinoministeriön lausuntopyynnöissä ennätysmäärä.
Useat lausunnonantajat ovat arvostelleet erityisesti 10 prosentin omistusosuusvaatimusta ja sen vaikutuksia kuntien itsehallintoon ja palvelutuotantoon.