HauPan naisten ykkösjoukkue pelasi kauden toisen vieraspelinsä Pietarsaaressa joukkue FC United:iä vastaan.
Naiset lähtivät pelireissulle hyvin mielin ja voittoa hakien. Peli lähti käyntiin ja heti alussa joukkue huomasi vastustajan tulevan asenteella lujaa päälle. 12. peliminuutilla kotijoukkue FC United nousi johtoasemiin tekemällä pelin ensimmäisen maalin. Peli oli molemmin puolin vääntämistä. HauPa ei täysin saanut nostettua peliä omalle tasolleen ja sen seurauksena viiden minuutin kuluessa FC United teki toisen maalin.
HauPan naisten joukkue antoi kaikkensa ja yritti parhaansa, mutta tällä kertaa joukkue ei osannut vastata vastustajan nopeisiin hyökkäyksiin samalla mitalla. Toiselle puoliajalle HauPa lähti vielä taistelemaan ja pelaamaan loppuun saakka. Siitä huolimatta kahdenkymmenen minuutin sisällä United teki vielä kaksi maalia.
Pelin viimeiset 20 minuuttia olivat HauPan joukkueelle haastavia. Joukkue oli suorittanut kaikki pelaajavaihdot, kun heiltä loukkaantui lyhyellä aikavälillä kaksi pelaajaa. Haupa pelasi loppupelin kahden alivoimalla 4–0 tilanteessa. Naiset pelasivat sinnikkäästi ja pärjäsivät hyvin alivoimalla, kunnes pelin lisäaikajakson viimeisillä minuuteilla FC United teki vielä yhden maalin.
Peli päättyi tilanteeseen 5–0. Siitä huolimatta, että pelin tulos ei ollut toivottu HauPan naisilla oli kiva kotimatka. Tappio otettiin opetuksena ja motivaattorina ensi peliin. Joukkue lähteekin valmistautumaan seuraavan peliin, joka pelataan kotona 29.5 SJK:ta vastaan.