Har­taus: Isänpäivä

Ensi sun­nun­tai­na vie­te­tään isän­päi­vää. Olen aina ollut isin tyt­tö. Isin kans­sa las­ket­tiin mäkeä, käy­tiin luis­te­le­mas­sa ja ulko­sau­nas­ta pyö­ri­mäs­sä lumi­han­ges­sa, kesäl­lä oltiin uimassa.

Omien las­te­ni kans­sa isä­ni jat­koi mäen­las­ku­ja ja uima­hom­mia. Tyt­tä­re­ni mie­les­tä pap­pa oli paras uima­ka­ve­ri, kos­ka hänet sai aina mukaan uimaan. Poi­kaa­ni hän kul­jet­ti usein pesis­pe­leis­sä. Nyt kun hän on myös iso­pap­pa, taik­ka yli­pap­pa kuten me hän­tä kut­sum­me, hän ei enää jak­sa har­ras­tel­la las­ten kans­sa mut­ta ilah­tuu kun lap­set käy­vät kylässä.

Kai­kil­la ei kui­ten­kaan ole vält­tä­mät­tä isää tai pap­po­ja tai he ovat jää­neet etäi­sik­si ja sil­loin isän­päi­vä voi herät­tää myös kai­puu­ta ja ikä­vää. Voi myös olla mui­ta tär­kei­tä mie­hiä joi­ta muis­taa. Itsel­le­ni toi­nen tär­keä mies lap­suu­des­sa oli Pent­ti-eno. Muis­te­len vie­lä­kin läm­möl­lä hänen per­heen­sä kans­sa teh­ty­jä vene­ret­kiä ja yökyläreissuja.

Meil­lä kai­kil­la on myös yksi yhtei­nen isä, Tai­vaan Isä. Hänen rak

Min­na Juntunen.

kau­teen­sa voim­me luot­taa. Hän pitää meis­tä huol­ta ja hänel­le voim­me ker­toa ilom­me ja surum­me. Hän antaa anteek­si jos teem­me vää­rin. Maal­li­set isäm­me väsy­vät ja van­he­ne­vat mut­ta Tai­vaan Isä pysyy aina luonamme.

Tutus­sa vir­res­sä lau­le­taan: Tai­vaan Isä suo­jan antaa. Hän on Isä jokai­sen. Lap­sen huo­let hän voi kan­taa parem­min kuin ihmi­nen. Hän ei rii­te­le, ei suu­tu, hän on kär­si­väl­li­nen. Hänel­tä ei aikaa puu­tu. Hän on Isä jokai­sen. Tai­vaan Isän lähel­lä nau­raa saa ja itkeä.

Muis­te­taan ja muis­tel­laan tänä sun­nun­tai­na meil­le tär­kei­tä mie­hiä, isiä, pap­po­ja, eno­ja ja setiä.

Min­na Jun­tu­nen, las­te­noh­jaa­ja, Iin seurakunta