Pie­nen kou­lu­yk­si­kön ryh­mä­hen­ki oli vail­la vertaa

Hau­ki­pu­taa­lai­set Ele­na Kes­ki­särk­kä ja See­la Nousiai­nen aloit­ta­vat ensi vii­kol­la nel­jän­nen luo­kan Hau­ki­pu­taan kou­lus­sa. 10-vuo­ti­aat ystä­vyk­set ker­ke­si­vät käy­dä Keis­kan kou­lua ensim­mäi­set kak­si luok­kaa, kun­nes kou­lu lak­kau­tet­tiin kevääl­lä 2025.

Nuo­ril­la on sel­keä mie­li­pi­de enti­sen kou­lun­sa lak­kaut­ta­mi­ses­ta ja he ker­to­vat nyt mil­tä heis­tä siir­ty­mi­nen isoon kou­lu­yk­sik­köön on tun­tu­nut. Kak­sik­ko on poh­ti­nut pal­jon kave­ri­suh­tei­den muut­tu­mis­ta ja ryh­mä­hen­gen puuttumista.

– Keis­kas­sa meil­lä oli todel­la hyvä ryh­mä­hen­ki ja kaik­ki leik­ki­vät kaik­kien kans­sa. Hau­ki­pu­taan kou­lus­sa monel­la on oma pie­nem­pi kave­ri­po­ruk­ka, jon­ka kans­sa ollaan, Ele­na ja See­la kertovat.

Isoon kou­lu­yk­sik­köön siir­tyes­sä tytöt yllät­tyi­vät väen­pal­jou­des­ta jo ensim­mäi­se­nä kou­lu­päi­vä­nä. Hei­tä har­mit­ti se, että enti­set luok­ka­lai­set oli hajau­tet­tu eri luokkiin.

– Mei­dän luo­kal­la­kin on vain kol­me, jot­ka tuli­vat Keis­kas­ta, Ele­na sanoo.

– Emme mei­nan­neet löy­tää eka­na päi­vän mei­dän luok­ka­jo­noa, kun emme tun­te­neet opet­ta­jaa eikä kukaan huu­del­lut luok­kien perään, See­la jatkaa.

Uut­ta uudes­sa kou­lus­sa oli myös se, että kou­lu­ruo­ka syö­tiin oman luok­ka­huo­neen sijas­ta isos­sa ruo­ka­las­sa. Vaik­ka ruo­ka oli samaa, se mais­tui tyt­tö­jen mie­les­tä Keis­kas­sa paremmalta.

– Hau­ki­pu­taal­la ruo­ka lop­puu toi­si­naan kes­ken ja lisää jou­tuu odot­ta­maan aika kau­an, tytöt toteavat.

Tytöt kai­paa­vat entis­tä kou­lu­ra­ken­nus­taan ja leik­kei­hin kut­su­vaa piha-aluet­ta. Nykyi­sen kou­lun 3.–4‑luokkalaisten piha-alue ei ins­pi­roi tyt­tö­jen mukaan oppi­lai­ta liik­ku­maan tai leikkimään.

– Meil­lä on vain yksi hämp­pis­kei­nu ja pie­ni rim­pui­lu­te­li­ne. Muu­ten piha on vain asfalt­tia, See­la kertoo.

– Keis­kas­sa oli väli­tun­ti­va­ras­to, jos­ta löy­tyi kai­kil­le piha­leik­kei­hin väli­nei­tä. Nyt tun­tuu, että mie­li­ku­vis­ta ei saa käyt­tää yhtään, Ele­na jatkaa.

Pie­nen kou­lun etu­na tytöt näke­vät myös sen, että opet­ta­jat pys­tyi­vät rea­goi­maan hei­dän toi­vei­siin tun­tien sisäl­lön suh­teen, mikä­li ne eivät olleet See­lan mukaan “rake­til­la kuu­hun” ‑hul­lu­tuk­sia.

Uudes­sa kou­lus­sa ope­tus jär­jes­te­tään pää­sään­töi­ses­ti luo­kis­sa ja tytöt kai­paa­vat sitä, että jos­kus tun­nit jär­jes­tet­täi­siin kou­luai­nees­ta riip­pu­mat­ta ulkona.

Sään­tö­jä isos­sa kou­lus­sa on tyt­tö­jen mie­les­tä ymmär­ret­tä­väs­ti enem­män kuin pie­nes­sä yksi­kös­sä. Sään­nöt eivät kui­ten­kaan tyt­tö­jen mukaan aina päde, esi­mer­kik­si kiusaa­mis­ta­pauk­sis­sa. Ele­na ja See­la poh­ti­vat, että kiusaa­mis­ti­lan­tei­ta voi olla vai­keam­pi sel­vit­tää, kos­ka opet­ta­jat eivät tun­ne isos­sa kou­lus­sa kaik­kia oppilaita.

– Jos­kus aikui­set ovat sano­neet, että tule sano­maan uudel­leen jos kiusaa­mi­nen jat­kuu. Keis­kas­sa asiat sel­vi­tet­tiin heti, Ele­na toteaa.

– Toi­voi­sin opet­ta­jil­ta enem­män ymmär­rys­tä. Jos tun­nil­ta myö­häs­tyi Keis­kas­sa, opet oli­vat huo­lis­saan. Isos­sa kou­lus­sa tulee heti Wil­ma-mer­kin­tä, vaik­ka myö­häs­ty­mi­seen oli­si hyvä syy, See­la kertoo.

Tytöil­lä on sel­keä vies­ti päät­tä­jil­le. Pie­niä kou­lu­ja tuli­si säi­lyt­tää ja iso­ja kou­lu­yk­si­köi­tä vähen­tää. Perus­te­luik­si tytöt nos­ti­vat edel­lä mai­nit­tu­jen seik­ko­jen lisäk­si pit­kät kou­lu­mat­kat, joi­ta kau­em­paa tule­vat oppi­laat jou­tu­vat tait­ta­maan. Sääs­tö­jä nuo­ret läh­ti­si­vät hake­maan esi­mer­kik­si kou­lu­jen elektroniikkahankinnoista.

– Ennen­kin on opit­tu lii­tu­tau­lua käyt­täen ja ilman puhe­li­mia tai pade­ja, tytöt hymyilevät.

Oppi­mis­ta ja ryh­mä­hen­keä voi­si kak­si­kon mukaan paran­taa nykyi­ses­sä kou­lus­sa siten, että piha-alue oli­si innos­ta­vam­pi ja kiusaa­mis­ti­lan­tei­siin puu­tut­tai­siin aktiivisemmin.

Oppi­las­mää­rä isos­sa kou­lus­sa näkyy myös sii­nä, että oppi­laat eivät pää­se joka luku­vuo­si otta­maan osaa jou­lu- ja kevät­juh­la­näy­tök­siin. Esiin­ty­mis­vuo­rot on jaet­tu ylei­ses­ti isois­sa kou­luis­sa eri luok­ka-asteil­le. Keis­kan kou­lua käy­des­sään tytöt naut­ti­vat kovas­ti sii­tä, että kevät- ja jou­lu­juh­lis­sa kaik­ki pää­si­vät esiin­ty­mään ja osal­lis­tu­maan esi­tys­ten suunnitteluun.

Keis­kan kou­lul­la oli useam­man vuo­si­kym­men ajan tapa­na, että joka toi­nen per­jan­tai oppi­laat pää­si­vät yhden tun­nin aika­na esit­tä­mään muil­le oppi­lail­le har­joit­te­le­mi­aan esi­tyk­siä. Sitä tytöt eri­tyi­ses­ti kai­paa­vat van­has­ta opinahjostaan.

– Me tykät­tiin esiin­tyä ja oltiin var­maan eni­ten äänes­sä, tytöt nauravat.

Ele­nan äiti Elvii­ra Kes­ki­särk­kä on itse­kin käy­nyt Keis­kan kou­lus­sa 1.–4.luokat. Joka toi­se­na per­jan­tai­na jär­jes­te­tyt esiin­ty­mis­het­ket ovat hyvin muis­tis­sa myös hänel­lä. Elvii­ra Kes­ki­särk­kä tote­aa­kin, että pie­nes­sä kou­lus­sa muu­tok­siin rea­goi­mi­nen ja tapah­tu­mien jär­jes­tä­mi­nen oli ketterämpää.

– Opet­ta­jal­ta saat­toi tul­la edel­lis­päi­vä­nä vies­ti, että huo­mi­sel­le on luvat­tu hel­let­tä, oppi­laat saa­vat ottaa vesi­pys­syt mukaan kou­luun tai, että läh­de­tään mak­ka­ran­pais­to­ret­kel­le, Elvii­ra Kes­ki­särk­kä kertoo.

Ele­nan ja hänen iso­sis­kon­sa kul­ke­mi­nen kyläl­le kou­luun ei huo­le­ta van­hem­pia, sil­lä he sai­vat aloit­taa kou­lu­tien lähi­kou­lus­sa. Per­heen kuo­pus kui­ten­kin aloit­taa menee kou­luu vuo­den pääs­tä ja eka­luok­ka­lai­sen kou­lu­mat­ka on mietityttänyt.

– Mat­kaa tulee kui­ten­kin kol­me kilo­met­riä suun­taan­sa. Jän­nä näh­dä, kuin­ka kau­an mat­kaan saa vara­ta aikaa eten­kin tal­vi­sin, Elvii­ra Kes­ki­särk­kä pohtii.

Iloi­nen kak­sik­ko halu­aa päät­tää haas­tat­te­lun posi­tii­vi­ses­ti ja he totea­vat, että yksi asia nykyi­ses­sä opi­nah­jos­sa on kui­ten­kin parasta.

– Se, että me olem­me siel­lä yhdes­sä, tytöt hymyilevät.