
Ella Pääkkö.
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. 1. Kor.13
Eikös ollutkin tuttu kohta – monille häistä. Se liittyy Raamatun kontekstissa armolahjoihin ja seurakuntaan.
Korinttolaiskirjeessä luvussa kaksitoista apostoli Paavali kirjoittaa, että Pyhän Hengen lahjoja on monenlaisia. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo. Eli pyhä Henki antaa armolahjoja ja erilaisia kaikille. Armolahjat vahvistavat Pyhän hengen työtä meissä ja ne vahvistavat uskoa Jeesukseen.
Raamatun näkökulma on selvä: armolahjat eivät ole yksilön ansiota tai hengellisyyden mitta. Niitä ei voi vain vaatia Jumalalta. Ne ovat lahjoja, jotka on tarkoitettu rakennukseksi toisille ja seurakunnalle. Siksi Paavali käyttää kuvaa ruumiista. Kristuksen ruumis koostuu monista jäsenistä ja jokainen niistä on tarpeellinen. Se, joka ajattelee olevansa heikko tai näkymätön, on silti välttämätön. JOKAINEN jäsen ruumiissahan on tärkeä, jotta ihminen kokonaisuutena toimii. Kun yksi ruumiin jäsen otetaan pois, esimerkiksi yksi jalka, kävely ontuu pahasti. Kukaan ei voi siis sanoa toiselle: “Minä en tarvitse sinua.” Meitä kaikkia todella tarvitaan. Jokainen seurakunnan jäsen on tärkeä.
Kirkkovuodessa elämme aikaa, jolloin seurakunta odottaa rukoillen Pyhän Hengen lahjaa. Jeesus on noussut taivaaseen, mutta ennen lähtöään hän lupasi opetuslapsille jotakin ratkaisevaa: he eivät jäisi yksin. Opetuslapset jäivät yhdessä odottamaan, epävarmuuden ja toivon välimaastoon, pitäytyen lupauksessa, joka ei vielä ollut täyttynyt. Pyhä Henki vakuuttaa kristityille, meille, että me olemme Jumalan lapsia ja saamme Jeesuksen tavoin kutsua Jumalaa nimellä Abba, Isä.
Mitä lahjoja meillä olisi antaa seurakunnassa? Laulaminen, soittaminen, puhuminen, rinnalla kulkija, auttaminen seurakunnan käytännön järjestelyissä, puutyöt, kohtaaminen, käsityöt, rukoileminen, kuunteleminen, askarteleminen…. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Tämä on vapauttava viesti meille. Pyhän Hengen odotus ei ole odotusta tulla joksikin toiseksi, paremmaksi tai hengellisemmäksi. Se on kutsu luottaa siihen, että Jumala toimii nyt – keskeneräisten ihmisten kautta ja saamme olla Jumalan lapsia juuri tällaisina ja käyttää meille suotuja lahjoja juuri tällaisina.
Silti Paavali pysäyttää lahjoista puhuessaan kaikkein olennaisimman äärelle. Hän sanoo, että ilman rakkautta lahjat menettävät merkityksensä. Vaikka olisi kuinka vahva usko tahansa, kauniit sanat tai suuret teot ilman rakkautta jäävät ontoiksi. Rakkaus on se, joka kestää, rakentaa ja säilyy silloinkin, kun muu katoaa. Mutta ilman rakkautta armolahjoilla ei ole merkitystä, ne ovat kuin kumiseva vaski ja helisevä symbaali ja kaikuva kuuroille korville, jos meillä ei ole rakkautta toisiamme kohtaan.
Ella Pääkkö, lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja, Kiimingin seurakunta


