Virpiniemi saa uuden yrittäjän alueelle. Entisen Syke-kahvila-ravintolan tiloissa aloittaa toukokuun viimeisellä viikolla yrittäjä Kati Raution uusi ravintola. Rautiolla on neljä Makujen Paljetti ravintolaa Oulussa.
Yrittäjä kertoo, että Virpiniemen uudessa ravintolassa tullaan tarjoilemaan samanlaista lounasta, kuin heidän muissakin ravintoloissa.
– Lounaaseen kuuluu aina runsas salaattitori, missä on 15 eri komponenttia tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, sekä proteiinia, Rautio kertoo.
Lisäksi tarjolle tulee kevyt keitto ja kaksi tai kolme lämmintä ruokavaihtoehtoa sekä jälkiruoka kahvilla tai teellä.
Ravintolan grillistä on mahdollista saada muun muassa makkaraperunoita, hampurilaisaterioita, pizzaa sekä joitain vaihtuvia a’la carte annoksia.
– Ravintolaan tulee myös anniskelun A‑oikeudet, ja suunnitteilla olisi myös järjestää jonkinlaista ohjelmaa, esimerkiksi livemusiikkia.
Kahvilan puolella on saatavilla itse leivottuja munkkeja ja kaikenlaisia leivonnaisia pullista juustokakkuihin. Aukioloajat ovat yrittäjällä vielä mietinnässä.
– Olemme miettineet, että olisimme kesällä pidempään auki ja talvella sitten suljemme vähän aikaisemmin.



