Oulun yliopistollisessa sairaalassa tulee tänä vuonna kuluneeksi 15 vuotta robottiavusteisten leikkausten aloittamisesta. Vuonna 2011 käynnistynyt toiminta on vakiinnuttanut asemansa keskeisenä osana OYSin leikkaustoimintaa.
Vuoden 2026 alusta robottikirurgiaa on tehty kolmessa leikkaussalissa viiden erikoisalan yhteistyönä. Kolmannen leikkausrobotin käyttöönotto vahvistaa OYSin asemaa valtakunnallisena robottikirurgian keskuksena ja mahdollistaa entistä laajemman ja sujuvamman hoidon alueen potilaille.
Ensimmäinen leikkausrobotti, Da Vinci Si, otettiin käyttöön maaliskuussa 2011 urologian, gynekologian ja gastrokirurgian tarpeisiin. Sittemmin toiminta on laajentunut useille eri erikoisaloille. Tällä hetkellä käytössä on kaksi Da Vinci Xi ‑leikkausrobottia ja yksi Da Vinci X ‑robotti, ja robottiavusteisia leikkauksia tehdään joka arkipäivä kolmessa leikkaussalissa.
Valtaosa robottiavusteisista toimenpiteistä on syöpäkirurgiaa. Robottiteknologiaa hyödynnetään muun muassa eturauhasen, munuaisten, virtsarakon, kohdun, peräsuolen, ruokatorven, mahalaukun, keuhkojen ja nielun alueen syöpien leikkaushoidossa. Robottiavusteinen kirurgia on mini-invasiivista tähystyskirurgiaa, joka tukee potilaiden nopeampaa toipumista ja vähentää komplikaatioiden riskiä.
Robottikirurgiaa hyödynnetään myös hyvänlaatuisten sairauksien hoidossa, kuten endometrioosi- ja tyräkirurgiassa. Kolmannen leikkausrobotin myötä käyttöä voidaan jatkossa laajentaa entisestään esimerkiksi haima- ja paksusuolisyöpien kirurgiseen hoitoon.
– Tavoitteenamme on hyödyntää robottikirurgiaa yhä laajemmin ja kehittää hoitoa niin, että potilaat toipuvat entistä nopeammin ja hoitoajat lyhenevät, kertoo robottikirurgian vastuukirurgi, ylilääkäri Tero Rautio.
Viidentoista vuoden merkkipaalun kunniaksi OYSissa järjestetään avoin yleisötilaisuus torstaina 21.5.2026 klo 9–12.
Tilaisuudessa kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja robottikirurgian kehityksestä, eri erikoisalojen näkökulmista, moniammatillisesta yhteistyöstä sekä potilaiden kokemuksista. Tilaisuudessa kuullaan myös Thelma Mäkikyrön säätiön sekä Pohjois-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon tukisäätiön eli Terttu-säätiön edustajien puheenvuorot robottikirurgian kehittämisen tukemisesta sekä lahjoitustoiminnan ajankohtaisista teemoista.
Esillä on OYSissa käytössä olevia leikkausrobotteja, ja yleisöllä on mahdollisuus tutustua niiden toimintaan käytännössä.


