Tätä aikaa

Meil­lä jokai­sel­la on oman elä­män­sä tari­na. Miten suu­ri osa sii­tä on itsem­me kir­joit­ta­maa ja miten pajon ns. koh­ta­lon sane­le­maa, se jää­nee arvattavaksi.

Eläm­me nyt sel­lais­ta aikaa, että ns. nor­maa­lin tur­val­li­sen elä­män käsi­kir­joi­tuk­set eivät aina ole omis­sa näpeissämme.

Jo usei­ta vuo­sia kes­tä­nyt Ukrai­nan sota ja kama­lat häs­sä­kät lähi-Idäs­sä ovat päi­vit­täin median lähet­tä­mi­nä mei­dän tur­val­li­sis­sa olo­huo­neis­sam­me, haluam­me tai emme.

Nii­den vai­ku­tus näkyy myös­kin meil­lä koko val­ta­kun­tam­me talous­po­li­tii­kas­sa, kun val­ta­kun­nan puo­lus­tus­ta tue­taan ja sil­loin muu­al­ta lei­ka­taan. Kovin hyväl­tä ei näy­tä sekään kun pis­kui­nen Suo­mi keik­kuu EU-mai­den hän­nil­lä lähes vel­kai­sim­pa­na jäsenmaana..

Täs­tä tie­ten­kin nous­taan ja aina kan­nat­taa muis­taa, että itse­näi­syys on niin kal­lis asia, jota ei voi maal­li­sil­la mam­mo­nil­la mitata.

Suo­mi on nous­sut pahem­mas­ta­kin. Tai­sin olla kan­sa­kou­lun toi­sel­la luo­kal­la, kun Suo­mi sol­mi rau­han itäi­sen naa­pu­rim­me kanssa.

Toi­von har­taas­ti, että tämän päi­vän nuo­ri­som­me ymmär­täi­si miten upea­ta on asua itse­näi­ses­sä maas­sa ja olla Suomalainen.

Mie­les­tä­ni nyt onkin jo tapah­tu­nut aina­kin pari ilois­ta asi­aa. Toi­nen on kun lähi-Idäs­sä Gazan kais­tal­la ovat aseet vai­en­neet, ja sodan van­ke­ja puo­lin ja toi­sin vapau­tet­tu. Rau­nio­kau­pun­kien kes­kel­lä ihmi­set itkien iloit­see rak­kait­ten­sa kotiin paluus­ta. Ei voi muu­ta kun toi­voa, että vie­lä aika hata­ra rau­ha säilyisi.

Toi­nen, miel­tä­ni ilah­dut­ta­nut asia on, kun Suo­men ylim­män val­tio­joh­don ”kaup­pa­rat­sut” sai­vat alle­kir­joi­tuk­set jään­mur­ta­ja­ti­lauk­siin ame­rik­ka­lai­sel­ta isol­ta kiholta.

Se oli mie­les­tä­ni kaup­po­jen kaup­pa. Minul­la on sel­lai­nen lap­sen usko, että sii­tä on iloa ja toi­voa mei­dän koko val­ta­kun­tam­me näi­vet­ty­neen talous­ti­lan­teen kor­jaa­mi­sek­si. Noin suu­rien tilauk­sien ja val­mis­tuk­sien aika­na on kyl­kiäi­se­nä pakos­ta­kin tul­ta­va pal­jon muu­ta­kin puuhastelua.

Eläm­me nyt tätä syk­syn paras­ta tai pahin­ta aikaa. Sehän onkin jo sel­väs­ti kol­mas iloi­nen asia. Mei­dän moni-ilmei­sen luon­to­päi­vä­kir­jan mukaan on nyt syk­syn vuo­ro. Oman kama­ri­ni ikku­nan taka­na ole­vis­sa koi­vuis­sa vie­lä joku­nen kel­tai­nen leh­ti pitää itse­päi­ses­ti tilas­taan kiinni.

Miten syk­sy voi­kaan olla niin kak­si­ja­koi­nen vuo­den­ai­ka. Rus­ka vär­jää mai­se­mat usko­mat­to­man kau­niik­si, ja ilma on iha­nan rai­kas­ta. Toi­se­na päi­vä­nä sataa ja voi­mak­kaat myrs­ky­tuu­let rie­pot­te­le­vat syk­syis­tä kul­ki­jaa. Syys­kau­den ehkä kaik­kein paras­ta antia on sadon­kor­juun aika ja meil­le kai­kil­le tar­jol­la ole­vat met­sien ja soi­den ilmai­set antimet

Nau­ti­taan näis­tä syk­syn monis­ta kas­vois­ta, ennen­kuin tal­vi vää­jää­mät­tä val­taa oman paik­kan­sa ja maa­laa sen valkoisella.

Lai­naus jos­ta­kin: ”Kat­so tätä päi­vää, sil­lä se on elä­mä. Sen lyhyes­sä het­kes­sä on koko totuus. Sii­nä on koko ole­mas­sao­lo­si todel­li­suus, kas­vun rie­mu, toi­min­nan lois­to kau­neu­den kirkkaus”

Ossi Han­he­la