Otetaan me iisisti, vaikka lieneekin, että innokkaimpia on Pohjanmaalla jo pitänyt sitoa puuhun kiinni, kun he ovat kuulleet että Rantapohjan Porukka liikkeelle! ‑liikuntakampanjan alku lähestyy. Kampanjasta julkaistaan tänään ensimmäinen ilmoitus.
Marraskuiseen liikuntatempaukseen on osallistunut vuosien mittaan tuhansia ihmisiä, jotka ovat suorittaneet kymmeniätuhansia liikuntasuorituksia. Viime vuonna porukka liikkui yli 9 000 kertaa ja liikuntakupongin palauttajia oli 457. Liikuntaan käytettyjä tunteja kertyi yli 4 500.
Rantapohja on saanut runsaasti kiitosta vuoden pimeimpiin kuuluvaan aikaan sijoittuvan liikuntakampanjan järjestämisestä: “Marraskuu on vuoden pimein ja synkin kuukausi. Kampanjan avulla tulee lähdettyä liikkeelle ja lenkki jatkuu niin, että puolituntinen tulee reilusti liikuttua”, oli viime vuonna kirjattu erääseen palautteeseen.
Onkin totta, että pimeät ja ehkä kosteankylmät illat houkuttavat jäämään kodin lämpimään ja sohvan syleilyyn. Toisaalta sään sanotaan olevan vain pukeutumiskysymys. Ja onpa muuten niitäkin, joita osallistuminen kuukauden mittaiseen liikuntarupeamaan on innostanut pitempijaksoiseenkin liikkumiseen. Liikunnasta on tullut tapa – hyvä sellainen.
Tokihan Rantapohjan liikuntakampanjaan kuuluu pienenä kannustimena siihen osallistuneiden kesken tehtävät arvonnat. Tänä vuonna arvotaan yhteensä kahdeksan kappaletta 50 euron arvoisia lahjakortteja kauppaliikkeisiin ja eri palveluihin.
En ryhdy tässä erikseen kertomaan kampanjamme sääntöjä. Ne löytyvät liikuntakampanjan ilmoituksesta painetussa ja näköislehdessä. Tervetuloa mukaan!
P.S. Samalla kun kiiminkiläiset, yli-iiläiset ja ylikiiminkiläiset suorittavat Porukka liikkeelle! ‑kampanjan liikuntahetkiä, voivat he osallistua Pohjois-Pohjanmaan Liikunnan eli Poplin organisoimaan kuntoilun pitäjäotteluun Kiiminki-Yli-Ii-Ylikiiminki. Suorituksia kirjataan siinä ottelussa kännykällä tai tietokoneella. Tämä kampanja on jo käynnissä ja sekin kestää marraskuun loppuun saakka. Ohjeet ja muuta tietoa löytyy verkko-osoitteesta https://www.popli.fi/onpopliikkua-kampanja/