Rat­su­ti­lan pito on Anne Perä­ta­lol­le elämäntapa

Sii­nä mis­sä vuo­sia sit­ten oli vain pusik­koa ja piik­ki­lan­kaa, sei­soo tänä päi­vä­nä kol­me tal­lia, manee­si ja rat­sas­tus­kent­tä. Mai­se­maa täplit­tä­vät hevos­ten ja ponien tarhat.

Anne Perä­ta­lol­la on syy­tä juh­laan, sil­lä hänen omis­ta­man­sa Yli­ran­nan rat­su­ti­la täyt­tää tänä vuon­na 25 vuot­ta. Lähes tyh­jäs­tä pon­nis­ta­neen tilan pyö­rit­tä­mi­ses­tä on vuo­sien var­rel­la tul­lut Perä­ta­lol­le elämäntapa.

– Hevos­hul­lu on ihan oikea sana niil­le, jot­ka hurah­ta­vat hevos­toi­min­taan, kos­ka se vain vie men­nes­sään, Perä­ta­lo naurahtaa.

Perä­ta­lon hevos­rak­kau­den juu­ret ulot­tu­vat pit­käl­le. Lap­suu­ten­sa Pudas­jär­vel­lä ja Kem­pe­lees­sä viet­tä­nyt Perä­ta­lo alkoi kier­rel­lä tal­leil­la jo seit­se­män­vuo­ti­aa­na. Haa­vee­na oli tie­tys­ti myös oma hevo­nen, mut­ta pet­ty­mys osoit­tau­tui myö­hem­min siunaukseksi.

– Näin jäl­keen­päin aja­tel­tu­na oli onni, ettei isä­ni osta­nut minul­le omaa hevos­ta, sil­lä se aut­toi minua saa­maan koke­mus­ta monen­lai­sis­ta hevo­sis­ta, Perä­ta­lo sanoo.

Kipi­nä yrit­tä­jyy­teen syt­tyi var­hain, sil­lä Perä­ta­lon isä oli amma­til­taan kaup­pias. Ser­kuil­taan Perä­ta­lo on kuul­lut unel­moi­neen­sa omas­ta rat­sas­tus­kou­lus­ta jo lap­se­na. Van­hem­mat eivät kui­ten­kaan tuke­neet hänen yrit­tä­jä­haa­vei­taan, vaan käs­ki­vät opis­ke­le­maan hyvän ammatin.

Perä­ta­lon tie vei Oulun kaup­pa­kou­luun, jos­sa hän opis­ke­li mark­ki­noin­ti­mer­ko­no­mik­si. Hän työs­ken­te­li muun muas­sa edus­ta­ja­na kan­gas­kau­pas­sa ja Limin­gan Viher­kes­kuk­sen puu­tar­has­sa ennen kuin alkoi vuon­na 1998 etsiä taloa, jon­ka yhtey­des­sä voi­si pitää hevo­sia ja rat­sas­tus­kou­lua. Koti löy­tyi lopul­ta Iin Yli­ran­nas­ta, kun Perä­ta­lol­le sel­vi­si, ettei kun­nas­sa ollut lain­kaan ratsastuskouluja.

Yli­ran­nan rat­su­ti­lan ensim­mäi­nen tal­li­ra­ken­nus ja rat­sas­tus­kent­tä val­mis­tui­vat vuo­den 2000 syk­syl­lä. Jo sama­na vuon­na Perä­ta­lo lait­toi ensim­mäi­sen ilmoi­tuk­sen­sa leh­teen ja sai alu­eel­la hyvän vastaanoton.

– Minul­le oli posi­tii­vi­nen yllä­tys, että tun­nit tuli­vat heti täy­teen, hän muistelee.

Yli­ran­nan rat­su­ti­la sai suo­sios­ta puh­tia, ja sen toi­min­ta alkoi pian laa­jen­tua. Manee­sin ava­jai­sia pääs­tiin juh­li­maan hel­mi­kuus­sa 2006, ja sen ylä­ker­taan raken­net­tiin lei­ri­käyt­töön sopi­vat majoi­tus- ja sosiaalitilat.

Yli­ran­nan rat­su­ti­lan veto­nau­lo­ja ovat olleet myös vael­lus­rat­sas­tuk­set, tilal­la jär­jes­te­tyt vir­kis­tys­päi­vät ja Perä­ta­lon hank­ki­ma vuo­kra­mök­ki. Tule­vai­suu­des­sa tavoit­tee­na on tar­jo­ta myös mui­ta majoi­tus­ti­lo­ja lyhyt­vuo­krauk­seen ja hou­ku­tel­la Iihin lisää kan­sain­vä­li­siä matkalaisia.

Yli­ran­nan rat­su­ti­lal­la on nykyi­sin 32 hevos­ta, jois­ta osa on yksi­tyi­siä rat­su­ja. Toi­min­nan laa­juu­den vuok­si tilal­la riit­tää töi­tä kel­lon ympä­ri. Anne Perä­ta­lo tekee tal­li­vuo­ro­ja kol­mes­ti päi­väs­sä, avus­taa rat­sas­tus­tun­neil­la ja hoi­taa tilan pape­ri­töi­tä. Puhe­lin­ta ei voi kos­kaan lait­taa äänet­tö­mäl­le yölläkään.

Vii­me vuo­si­na hevo­sa­lan ylle on lan­gen­nut myös maa­il­man­ti­lan­teen varjo.

– Rahal­li­set haas­teet ovat nyt suu­ria. Koro­na ja sodat ovat tuplan­neet kulut. Säh­kön hin­ta on nous­sut, hevos­ten rehu­jen ja kui­vik­kei­den hin­ta on kak­sin­ker­tais­tu­nut ja vakuu­tus­mak­sut ovat kas­va­neet, Perä­ta­lo luettelee.

Perä­ta­lo ei anna vai­kei­den aiko­jen vai­kut­taa toi­min­nan laa­tuun. Kun teke­mi­sis­sä on las­ten kans­sa, pel­ko­na ovat aina vaka­vat louk­kaan­tu­mi­set, vaik­ka nii­tä ei ole pääs­syt sat­tu­maan 25 vuo­des­sa. Asiak­kai­den tur­val­li­suu­den lisäk­si Perä­ta­loa vel­voit­taa myös eläin­ten hyvinvointi.

– Hevo­set on aina pak­ko hoi­taa. En voi kos­kaan päät­tää, että tänään en tee sitä, hän sanoo.

Perä­ta­lon mukaan hevos­ten hyvin­voin­nis­ta ja käyt­täy­ty­mi­ses­tä on vuo­sien mit­taan opit­tu hui­mas­ti. Hän kui­ten­kin har­mit­te­lee sitä, että har­ras­ta­mi­seen ilmaan­tu­nut kii­re on osit­tain syr­jäyt­tä­nyt hänen lap­suu­des­taan tutun hoitohevoskulttuurin.

– Kar­si­nan sii­vous­ta ja hevo­sen hoi­toa pide­tään työ­nä, vaik­ka ennen ne oli­vat osa har­ras­tus­ta ja muka­va juttu.

Perä­ta­lo on poh­ti­nut hevos­har­ras­tuk­sel­le myös edul­li­sem­pia muo­to­ja, jot­ka eivät vaa­di rat­sas­tus­tun­neil­le osallistumista.

– Hevo­set oli­si­vat todel­li­nen voi­ma­va­ra nuo­ri­sol­le, jol­la on hen­ki­siä ongel­mia. Kun­nan pitäi­si panos­taa sii­hen, että nuo­ril­le saa­tai­siin parem­min jär­jes­tet­tyä fyy­si­sen toi­min­nan lisäk­si psyyk­kis­tä toi­min­taa hevos­ten kans­sa, hän sanoo.

Juu­ri hevo­set ja nii­den hoi­ta­mi­sen ruu­miil­li­suus aut­ta­vat Perä­ta­loa jak­sa­maan arjes­sa ja kan­nus­ta­vat jat­ka­maan ja kehit­tä­mään tilan toimintaa.

– Hevo­sen kans­sa ole­mi­nen ja kon­tak­ti hevo­sen kans­sa luo­vat hyvä­no­lon­tun­net­ta. Kaik­ki mur­heet ja muut aja­tuk­set jää­vät, kun on tii­viis­ti hevo­sen kans­sa, hän kuvailee.