Halo­sen­nie­men idyl­li­set van­hat talot ja piha­pii­rit herät­ti­vät ihastusta

Halo­sen­nie­men perin­tei­tä vaa­lien kun­nos­te­tut van­hat talot piha­pii­rei­neen hou­kut­te­li­vat lau­an­tai­na noin 130 kävi­jää. Hau­ki­pu­das-seu­ran jär­jes­tä­mäs­sä Put­taan piha­pii­rit ‑tapah­tu­mas­sa tutus­tut­tiin Run­tin ja Olli­lan tiloi­hin sekä enti­seen työ­mie­hen asuin­ta­loon Pyhälään.

Vie­rai­li­joi­ta saa­pui Hau­ki­pu­taal­ta, Kel­los­ta, Halo­sen­nie­mes­tä ja kau­em­paa­kin. Koh­teet herät­ti­vät run­saas­ti ihas­tus­ta: kävi­jöi­den mie­les­tä on hie­noa, että raken­nuk­sia on jak­set­tu kun­nos­taa ja hoi­taa niin, että arvo­kas raken­nus­pe­rin­tö ja van­hat mil­jööt säilyvät.

Päi­vään osal­lis­tui myös nuo­ri Man­ti­lan per­he – Jen­na ja Saka­ri pie­nen Sin­na-tyt­tä­ren­sä kans­sa. Run­tin tila oli heil­le eri­tyi­sen tut­tu, sil­lä talon isän­tä Tapio Met­sik­kö on Saka­rin setä.

Jen­na Mani­la ker­toi, että per­he asuu työn ja opis­ke­lun vuok­si kau­pun­kia­lu­eel­la Oulus­sa, mut­ta maa­lai­sym­pä­ris­tö vie­hät­tää ja voi­si tule­vai­suu­des­sa olla myös asuinpaikka. 

– Itse­kin olen kas­va­nut maa­lais­mil­jöös­sä, ker­toi Kuusa­mos­ta läh­töi­sin ole­va Jen­na. Hänen mie­les­tään Halo­sen­nie­mi on ihas­tut­ta­va kylä, jos­sa van­hois­ta raken­nuk­sis­ta ja ympä­ris­tös­tä on pidet­ty hyvää huol­ta. Hyvä, ettei kaik­kea van­haa pure­ta pois uuden tieltä!

Tapio Met­sik­kö on Run­tin tilan kuu­des isän­tä suvus­saan. Tilan nimi Runt­ti juon­taa juu­ren­sa sen ensim­mäi­seen isän­tään, joka oli läh­töi­sin Ylikiimingistä. 

Tapio Met­sik­kö syn­tyi tilal­la tuvan puo­lel­la vuon­na 1959. Hän osti mum­mo­lan­sa Juho Aukus­ti Met­si­kön peri­kun­nal­ta vuon­na 2001 pai­kan tul­tua myyn­tiin. Sii­tä läh­tien hän on asu­nut tilal­la ja ryh­tyi har­kin­nan jäl­keen isoon urak­kaan kun­nos­ta­maan rakennuksia.

– Por­tail­la istues­sa­ni tun­tui kuin pap­pa­ni oli­si pil­ven pääl­tä kan­nus­ta­nut minua tähän.

Tapio Met­sik­kö ja hänen puo­li­son­sa Tuu­la Kan­gas ovat halun­neet kun­nos­taa pai­kan kodik­si, eivät museok­si, mut­ta perin­tei­tä ja his­to­ri­aa vaa­lien. Piha­pii­rin van­hin raken­nus on 1700–1800-lukujen tait­tees­ta, ja sii­nä on aikoi­naan toi­mi­nut myös pos­ti. Nykyi­sin asuin­käy­tös­sä ole­va tilan pää­ra­ken­nus val­mis­tui 1800-luvun lopul­la. Piha­pii­riin kuu­lu­vat lisäk­si hevos­tal­li, navet­ta sekä sau­na pii­an ja ren­gin kammareineen.

– Oli oikeas­taan onni, ettei tilal­la ollut aiem­min teh­ty suu­ria muu­tos­töi­tä, Tapio Met­sik­kö ker­toi. Ensim­mäi­sek­si oli tär­ke­ää oikais­ta raken­nus­ten kal­lis­tu­mia ja uusia katot. Pää­ra­ken­nuk­ses­sa suu­rin yllä­tys oli, ettei­vät uudet maa­lit pysy­neet ulko­sei­nis­sä. Iso urak­ka oli myös tuvan lei­vi­nuu­nin kun­nos­ta­mi­nen toi­mi­vak­si ja palo­tur­val­li­sek­si. Työt jat­ku­vat yhä van­ho­jen ikku­noi­den kun­nos­tuk­sel­la, jota teh­dään navettarakennuksessa.

Tilan vie­hät­tä­vis­tä kuk­kais­tu­tuk­sis­ta ja sisus­ta­mi­ses­ta huo­leh­ti­va Tuu­la Kan­gas ker­toi, että koto­na arki­käy­tös­sä on talon van­ho­ja huo­ne­ka­lu­ja ja esil­lä pai­kan his­to­rias­ta ker­to­via esi­nei­tä, tau­lu­ja ja valo­ku­via. Tul­tu­aan talon emän­näk­si hän luo­pui omis­ta uuden ajan huo­ne­ka­luis­taan – kiik­ku­tuo­lia lukuun otta­mat­ta. Ase­tel­mia Tuu­la tekee luon­non­ma­te­ri­aa­leis­ta, joi­ta löy­tyy ympä­röi­vil­tä kuk­ka­nii­tyil­tä ja metsästä.

Toi­nen tutus­tu­mis­koh­de oli idyl­li­nen man­sar­di­kat­toi­nen enti­nen sahan työ­mie­hen asun­to, jon­ka Min­na Mäki­nie­mi hank­ki kesä­pai­kak­seen vuon­na 2012. Talo on kun­nos­tet­tu kaut­taal­taan perin­tei­tä vaa­lien. Suu­rin yllä­tys oli, että hir­si­ta­lok­si luul­tu raken­nus pal­jas­tui­kin lautarakenteiseksi.

Kol­mas koh­de oli van­ha Olli­lan tila, jon­ka poh­joi­ses­ta Oulun seu­dul­le muut­ta­neet San­na ja Riku Kämä­räi­nen osti­vat vuon­na 2022. He ovat kun­nos­ta­neet tilan kodik­si sen his­to­ri­aa kun­nioit­taen. Asuin­ta­lon pure­tuis­ta sei­nä­ra­ken­teis­ta löy­tyi talon raken­ta­mis­vuo­si pah­vi­la­pus­ta: 1907. Remon­tin yhtey­des­sä las­tu­le­vy­jen alta pal­jas­tui­vat aidot hirsirakenteet.

Iso urak­ka oli kook­kaan lei­vi­nuu­nin pur­ka­mi­nen tuvas­ta, sil­lä sitä ei voi­nut enää kor­ja­ta. Teks­tii­liar­te­saa­ni San­na Kämä­räi­sen käden­jäl­ki näkyy tilal­la monin tavoin. Oulu-opis­tos­sa kera­miik­ka­töi­tä opet­ta­va San­na tekee myös kor­jausom­pe­lua ja pitää piha­pii­rin idyl­li­ses­sä mata­las­sa aitas­sa pien­tä kirp­pis­tä ja myy­mä­lää, jos­sa on hänen kera­miik­ka­töi­tä sekä kesä­työn­te­ki­jän val­mis­ta­mia kor­va­ko­ru­ja. Tilal­la kas­va­te­taan vihan­nek­sia ja pide­tään kano­ja. Olli­lan tila oli tänä kesä­nä myös Avoi­met puu­tar­hat ‑tutus­tu­mis­koh­tee­na.

Hau­ki­pu­das-seu­ras­sa oltiin tyy­ty­väi­siä päi­vän onnis­tu­mi­seen. Jär­jes­te­lyt sujui­vat hyvin yhteis­työs­sä Halo­sen­lah­den kyläyh­dis­tyk­sen ja mui­den kump­pa­nei­den kans­sa. Avus­tus­ta tapah­tu­maan saa­tiin Oulun yhteisötoimesta. 

Hau­ki­pu­taan koti­seu­tu­museol­ta oli myös lin­ja-auto­kul­je­tus Halo­sen­nie­meen, jon­ka hoi­ti Erk­ki-Pek­ka Rehu Ase­man lii­ken­tees­tä. Mat­kan aika­na Kaa­ri­na Tilan­to ker­toi Halo­sen­nie­men his­to­rias­ta. Hau­ki­pu­das-seu­ra suun­nit­te­lee perin­tei­sen Raken­nus­pe­rin­tö­päi­vän tapah­tu­maa ensi vuon­na Kel­lon suuntaan.