Onhan tätä vähän noloa myöntää. Asun noin 30 metrin päässä jokirannasta, ja lähimmälle viralliselle uimarannallekin on matkaa vain vähän toistasataa metriä. Mökillä uintipaikka on vielä lähempänä.
Olosuhteet olisivat siis kunnossa, mutta en siltikään muista, milloin olisin käynyt viimeksi uimassa. Oikeastaan en tiedä osaanko enää edes uida, sillä aikoinaan kyllä taito oli hallussa. Vai voiko uintitaito olla samanlainen taito kuin polkupyörällä ajo. Se ei unohdu koskaan. Mitä jos mökkireissulla vene keikahtaa. Pysyisinkö pinnalla? On myönnettävä, että pelastusliivejä ei ole käytössä.
Viime aikojen surullisten hukkumisuutisten myötä suomalaisten uimataidosta on keskusteltu takavuosia enemmän. Suomi kolkuttelee hukkumistilastoissa Euroopan kärkisijoja.
Erityisesti on syytä olla huolissaan lasten ja nuorten uimataidottomuudesta. Kyselytutkimuksen mukaan vain 55 prosenttia kuudesluokkalaisista osaa uida, kun vielä vuonna 2016 luku oli 76 prosenttia. Syitä tilanteen heikkenemiseen on monia. Esimerkiksi koronavuosina uimahallit olivat kiinni. Myös kuntien säästöt vaikuttavat. Suurin vastuu lasten uimaan oppimisesta on tietenkin vanhemmilla.
Sitten on meitä keski-ikäisiä ja vanhempiakin suomalaisia, jotka liikkuvat tutuilla vesillä kenties ilman pelastusliivejä. Uimataito on joskus opittu, mutta sitä ei ole harjoitettu kenties kymmeniin vuosiin. Kalastusreissulla vene keikahtaa ja siinä sitä ollaan onnettomuusuutisena yhdellä palstalla sanomalehden sivun laidassa.
En lupaa mitään, mutta harkitsen vakavasti uimahousujen hankintaa.