Har­taus: ”Tääl­lä voin saa­da het­ken rau­haa, kun maa­il­ma ympä­ril­lä pauhaa”

San­na Mäenpää.

Mikä on sinul­le sel­lai­nen paik­ka? Onko se met­sä, meren­ran­ta, kirk­ko, puu­työ­vers­tas tai sauna?

Alka­va paas­ton­ai­ka kut­suu mei­tä rau­hoit­tu­maan ja hiljentymään.

Eilen oli tuh­ka­kes­ki­viik­ko. Tuh­ka­kes­ki­vii­kos­ta alkaa 40 päi­vää kes­tä­vä paas­ton aika. Nimen­sä tuh­ka­kes­ki­viik­ko on saa­nut sii­tä, kun Raa­ma­tus­sa säk­kiin pukeu­tu­mi­sel­la ja tuh­kan ripot­te­le­mi­sel­la pään pääl­le kuva­taan paas­toa ja katumusta.

Tuh­ka­kes­ki­viik­ko­na monis­sa kir­kois­sa vie­te­tään Juma­lan­pal­ve­lus­ta, jos­sa seu­ra­kun­ta­lai­nen voi saa­da tuh­kal­la otsaan piir­ret­tä­vän ris­tin katu­muk­sen mer­kik­si. Se muis­tut­taa mei­dän osal­li­suu­des­tam­me Kris­tuk­sen kär­si­myk­seen, ja sii­tä katu­muk­ses­ta, joka sii­hen liit­tyy. Tuh­ka on Raa­ma­tus­sa katu­muk­sen merk­ki, kun taas ris­ti on pelas­tuk­sen merkki.

Tuh­ka­kes­ki­vii­kon Raa­ma­tun­teks­tis­sä Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa kir­joi­te­taan: ”Älkää koot­ko itsel­len­ne aar­tei­ta maan pääl­le. Vaan koot­kaa itsel­len­ne aar­tei­ta tai­vaa­seen. Sil­lä mis­sä sinun aar­tee­si on, siel­lä on myös sinun sydä­me­si.” Matt.6:19–21

Tuh­ka­kes­ki­viik­ko joh­dat­taa mei­dät paas­ton kaut­ta koh­ti pää­siäis­tä. Paas­ton aika­na voim­me hil­jen­tyä, rukoil­la ja miet­tiä, mit­kä asiat omas­sa elä­mäs­sä kai­paa­vat muu­tos­ta. Mei­dän on hyvä välil­lä hil­jen­tää ja rau­hoit­taa mie­lem­me, pysäh­tyä kii­rei­den kes­kel­lä tut­kis­ke­le­maan oman elä­män perim­mäi­siä kysymyksiä.

Tie­dos­tam­me oman kuo­le­vai­suu­tem­me ja riit­tä­mät­tö­myy­tem­me, mut­ta myös ansait­se­mat­to­man armon, joka meil­le on suo­tu. Vaik­ka muis­tu­tus ihmi­sen elä­män rajal­li­suu­des­ta voi tun­tua ras­kaal­ta, se on samal­la osoi­tus Juma­lan syväs­tä armos­ta. Hän tar­jo­aa meil­le anteek­sian­toa ja mah­dol­li­suu­den aloit­taa alus­ta. Saam­me luot­taa sii­hen, että armo kan­taa yli vir­hei­dem­me ja antaa voi­maa kas­vaa ja muut­tua. Meil­le on annet­tu elä­vä toi­vo sisimpäämme.

Piis­pa Mari Lep­pä­nen kir­joit­taa kau­niis­ti kir­jas­saan Kuu­lun tähän mai­se­maan: ”Uuden­lai­nen elä­män­ta­pa ei tar­koi­ta vain luo­pu­mis­ta. Elä­män yksin­ker­tais­ta­mi­nen vah­vis­taa yhteyt­tä toi­siim­me ja kaik­kiin luo­tui­hin. Elä­mä kir­kas­tuu, kun tur­haa rii­su­taan pois. Ymmär­räm­me, että rau­ha ei tule ulko­puo­lel­ta. Se odot­taa sisäl­läm­me, että antai­sim­me sil­le tilaa ja pääs­täi­sim­me sen valai­se­maan koko elämämme.”

Paas­ton aika kut­suu ihmis­tä etsi­mään uut­ta, luo­pu­maan tur­has­ta, kas­va­maan vas­tuul­li­sem­paan elä­män­ta­paan ja lah­joit­ta­maan omas­taan lähim­mäis­ten hyväk­si. Aut­ta­koon siis paas­ton aika mei­tä löy­tä­mään elä­määm­me sisäl­töä, mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä, iloa ja sisäis­tä rauhaa.

San­na Mäen­pää, dia­ko­ni, Iin seurakunta/Kuivaniemen kappeliseurakunta