Ylikylän koulun lakkauttamispuheet huvittavat ja raivostuttavat kylällä, mutta positiivisiakin uutisia kuuluu. Rehtori Lea Asikainen kertoo, että ensi syksynä kuudesluokkalaiset palaavat takaisin omalle koululle kahdeksan vuoden jälkeen. Viidesluokkalaiset tulivat takaisin kirkonkylältä jo vuoden 2014 syksyllä. Viides- ja kuudesluokkalaiset siirrettiin syksyllä 2010 Jokirannan koululle, koska oma koulu tuli täyteen pienemmistä oppilaista Tämä tarkoittaa, että noin sata oppilasta…
Ylikylän kuudesluokkalaiset palaavat takaisin omalle koululle
Ylikylän koululla pidetiin tilaisuus, jossa oli kyläläisiä ja valtuutettuja sekä virkamiesten edustaja keskustelemassa koulun lakkautusaikeista. Kyläläisten keskuudessa puheltiin, että eipä ne nytkään varmasti koulua lakkauta, kunhan jappasevat. Valtuutettu Mikko Kälkäjä kertoi kuvaa otettaessa, että hän istui noin 50 vuotta sitten koululaisena samaisessa luokassa osoittamassaan kohdassa.


