Fingrid suunnittelee kantaverkkoon uutta 400+110 kilovoltin voimajohtoa Muhoksen Pyhänselän ja Keminmaan välille. Yhteyttä suunnitellaan reitille, joka halkoo Ylikiimingin, Yli-Iin ja Iin aluetta. Pituutta sillä on noin 153 kilometriä. Hanke on osa Suomen ja Ruotsin välistä kolmatta, kansantaloudellisesti erittäin tärkeää vaihtosähköyhteyttä. Suunnitelmien mukaan maastotutkimukset ja yleissuunnittelu tehdään vuosien 2019–2021 aikana ja rakentaminen vuosien 2022–2024 aikana, jolloin…
Voimajohdon reitti on tarkentunut lausuntojen ja mielipiteiden perusteella
Fingridin projektipäällikkö Mika Penttilä esitteli tarkemmin voimajohdon kulkua Ylikiimingin ja Vesalan alueilla muun muassa kuvassa etualalla olevalla Juhani Uhlgrenille että taaempaa karttaa katsovalle Seppo Pietilälle. Vesalan tilaisuuden lisäksi Rantapohjan alueella hanketta esiteltiin myös Yli-Iissä. Arviointiselotus on nähtävillä muun muassa Iin kunnanvirastossa, Yli-Iin Oulu10:ssä sekä osoitteessa www.ymparisto.fi/pyhanselkakeminmaavoimajohtoyva


