- Sokko ja ajaja Tommi Kynkäänniemi Sodankylän radalla. Kuva: Emilia Kynkäänniemi.
Yli-Iiläiset pärjäsivät hyvin Poro Cupin osakilpailussa Sodankylässä, vaikka luonto meinasi tehdä tepposet, sillä perjantaina satoi vettä ja karsinnat jouduttiin siirtämään sunnuntaille. Yleinen sarja kilpailtiin vain sunnuntaina.
Kuuman sarjan voitti Pisara. Toiseksi tuli Nikama, vuoden 2025 porokuningas. Se on tannilalaisen Reino Kalevan omistama poro, jonka ajajana nähtiin Sari Kettunen. Neljänneksi tuli Tumma, jota Eero Päkkilä ajoi. Kuudes oli Ennin Eka, jonka omistaa Enni Kynkäänniemi, ja ajajana oli Lenni Kynkäänniemi.
Yleisen sarjan voitti Megis, jota ajoi Lenni Kynkäänniemi, toiseksi tuli Huima, jonka ohjaksissa oli Eero Päkkilä. Neljännelle sijalle selvisi Juha ja Esko Kyrönniemen Sokko, jota ajoi Tommi Kynkäänniemi.
Junioreiden sarjan yksinajon voitti Eveliina Kynkäänniemi, toinen oli Hugo Päkkilä ja kolmas
Lauri Kynkäänniemi. Junioreiden parilähdön voitti Susanna Kynkäänniemi.




