Ute­liai­suus – lah­ja vai vaiva?

Ute­liai­suu­den sano­taan ole­van innos­tus­ta uuden oppi­mis­ta ja koke­mis­ta koh­taan. Tut­ki­muk­sis­sa on myös havait­tu, että ute­liai­suus itses­sään akti­voi aivo­jen mie­li­hy­vä­aluei­ta enem­män kuin ute­liai­suu­den tyy­dyt­tä­mi­nen. Olen poh­ti­nut pal­jon vii­me aikoi­na sitä, voi­ko ute­liai­suus olla sekä hyve että pahe ja mil­lä taval­la se ajaa minua eteenpäin.

Usein ute­liai­suus lii­te­tään juo­rui­le­mi­seen tai nok­kan­sa työn­tä­mi­seen tois­ten asioi­hin, kuten mum­mu­ni ruu­ka­si sanoa. Kui­ten­kin mum­mu­ni oli itsea­sias­sa todel­la ute­lias, sil­lä hän oli tot­tu­nut työ­elä­mäs­sään ravin­to­la-alal­la kuu­le­maan ja näke­mään kaik­ki ajan­koh­tai­set asiat ja tapah­tu­mat. Ken­ties ute­liai­suus on myös periy­ty­vää sorttia.

Ute­lias sanal­le on usei­ta, voi­si­ko sanoa nega­tii­vis­sä­vyt­tei­siä syno­nyy­me­jä – kyse­le­vä, nuus­ki­va, urk­ki­va ja ute­le­va. Vaik­ka koen itse­kin ole­va­ni ääret­tö­män ute­lias ihmi­nen, miel­län itse­ni kui­ten­kin enem­män­kin tie­don­ha­lui­sek­si. Ute­liai­suut­ta kuva­taan myös ihmi­siä eteen­päin vie­väk­si vah­vuu­dek­si ja näin ajat­te­len itse­kin. Olen ute­lias oppi­maan ja koke­maan uut­ta, saan mie­li­hy­vää löy­täes­sä­ni tie­toa, jota het­keä aiem­min en vie­lä tien­nyt ja tar­vit­sen­han minä ute­liai­suut­ta myös työs­sä­ni. Oli­si vai­kea kuvi­tel­la toi­mit­ta­jaa, jota ei kiin­nos­tai­si mikään tai kukaan.

En tie­dä voin­ko teh­dä muu­ta joh­to­pää­tös­tä, kuin sen, että ute­liai­suut­ta on monen­sort­tis­ta. Osa ute­liai­suu­des­ta on vain vir­taa­vaa vet­tä, joka tuot­taa vain het­kel­li­sen mie­li­hy­vän uut­ta kuul­les­saan, kun taas osa ute­liai­suu­des­ta on todel­la mer­ki­tyk­sel­lis­tä niin oman kas­vun kuin omien muis­to­jen ja työ­ni kohdalla.

Uskon vah­vas­ti, että ute­liai­suu­del­la voi pär­jä­tä elä­mäs­sä sii­nä mis­sä kir­ja­vii­sau­del­la tai pak­sul­la lom­pa­kol­la­kin. Ute­liai­suus on roh­keut­ta lähes­tyä asioi­ta, kuun­nel­la eri­lai­sia näkö­kul­mia ja mene­mis­tä oman muka­vuusa­lu­een ulko­puo­lel­le. Toi­von eten­kin kai­kil­le vas­ta­val­mis­tu­neil­le, että he uskal­tai­si­vat kat­soa maa­il­maa avoi­min sil­min ja ajoit­tain myös nuus­kia, urk­kia ja udel­la. Odo­tan itse tule­val­ta kesäl­tä eten­kin uusia tapah­tu­mia ja koh­taa­mi­sia ympä­ri Ran­ta­poh­jan aluet­ta. Lop­puun voi­sin tode­ta Albert Eins­tei­nin sanoin, että en ole eri­tyi­sen lah­ja­kas. Olen ainoas­taan into­hi­moi­sen utelias.

Anu Kaup­pi­la

anu.kauppila@rantapohja.fi