Tänään kuusi­kym­men­tä

Har­voin sitä pää­see itse­ään ihan leh­des­sä onnit­te­le­maan, mut­ta kun tilai­suus avau­tuu, on se käy­tet­tä­vä: “Onnek­si olkoon, Pek­ka! Täy­tät tänään 60 vuotta! ”

Ja vaik­ka onnit­te­li­ja onkin mitä suu­rim­mas­sa mää­rin jää­vi, niin vai­ku­tat ole­van vie­lä aina­kin jol­lain tavoin ajan her­mol­la sekä aina­kin jon­kin­lai­sis­sa sie­lun ja ruu­miin voi­mis­sa. Tosin var­mas­ti monia­kin särö­jä on. Ter­vet­tä ihmis­tä ei ole, on vain huo­nos­ti tutkittuja.

Mut­ta, kun sano­taan että tämän päi­vän vii­si­kymp­pi­nen on eilis­päi­vän neli­kymp­pi­nen, niin mitä­hän se oikein tar­koit­taa ja yltää­kö sama ajat­te­lu kuusi­kymp­pi­seen. Eli olen­ko nyt siis vii­si­kymp­pi­nen. Mie­luum­min oli­sin kyl­lä kol­mi­kymp­pi­nen eli saman logii­kan mukaan neli­kymp­pi­nen. On kui­ten­kin myön­net­tä­vä että toi­si­naan eten­kin ras­kaal­ta ja pit­käl­tä tun­tu­neen työ­vii­kon jäl­keen olo on kuin seit­sen­kymp­pi­sel­lä eli kuusikymppisellä.

Kym­me­nen vuot­ta sit­ten (kun siis täy­tin 50 vuot­ta) työs­ken­te­lin erääs­sä toi­ses­sa leh­des­sä. Kolum­ni­vuo­ro sat­tui sil­loin­kin syn­ty­mä­päi­vän koh­dal­le ja vähän samaan tyy­liin ilmoi­tin maa­il­mal­le ikään­ty­mi­ses­tä­ni. Noh, eikö­pä­hän eräs inno­kas leh­den tilaa­ja soit­ta­nut heti aamus­ta. Hän kajaut­ti puhe­li­mes­sa onnit­te­lu­lau­lun. Puhe­lin oli kyt­ket­ty auton kai­ut­ti­miin ja kyy­dis­sä­ni ollut uusi työn­te­ki­jä tai­si ihme­tel­lä, mil­lai­seen maa­il­maan oltiin mat­kal­la. Tuon pik­ku tari­nan ker­to­mi­nen ei tar­koi­ta sitä, että nyt odot­tai­sin musiik­ki­si­säl­töi­siä soit­to­ja Ran­ta­poh­jan tilaajilta…

Mut­ta mitä on olla kuusi­kymp­pi­nen ja pal­jon­ko vuo­sia on vie­lä edes­sä? En tie­dä. Monet eteen tule­vat asiat kyl­lä alka­vat tun­tua sil­tä, että tämä­hän on jo näh­ty ja koet­tu. Mut­ta uut­ta­kin saa vie­lä kokea ja mie­len­kiin­to asioi­hin pysyy vireil­lä – se on ollut jopa ammat­ti­tau­ti vuo­des­ta 1989.

Juh­lia en muu­ten sit­ten jär­jes­tä ja mah­dol­li­sia onnit­te­li­joi­ta ja rak­kaim­pia­ni kii­tän hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti. Ja jos jol­la­kin käy mie­les­sä lah­jan hank­ki­mi­nen, niin toi­von että käy­tät­te varo­ja parem­paan tar­koi­tuk­seen. Minul­la ei ole mitään hätää eikä min­kään tarvis.