Saa­ko huo­noi­hin uuti­siin väsyä?

Koko maa­il­maa järi­syt­tä­vä pan­de­mia, Ukrai­nan sota ja hoi­ta­jien epä­toi­vo. Saa­ko olla väsy­nyt, vaik­ka ei koe ole­van­sa tapah­tu­mien kes­kiös­sä? Olen huo­man­nut oman kat­see­ni hakeu­tu­van entis­tä enem­män viih­de- ja kult­tuu­ri-osioi­den artik­ke­lei­hin ja “suus­sa lem­peäs­ti sula­vaan suklaakakku”-ohjeisiin eikä sodan ete­ne­mis­tä tai hoi­ta­jien lak­koa kos­ke­viin uuti­siin. Enkä edes leivo.

Oma panos täs­sä maa­il­man­ti­lan­tees­sa tun­tuu mität­tö­mäl­tä, vaik­ka teh­tä­vä­lis­tal­la onkin vaa­te­ke­räyk­seen osal­lis­tu­mi­nen, hoi­ta­jien uupu­mis­ta ja palk­kaa kos­ke­vien päi­vi­tys­ten jaka­mi­nen sosi­aa­li­ses­sa medias­sa ja käsien desin­fioin­ti. Voi­ko omaan panok­seen olla tyy­ty­väi­nen, jos ei jak­sa muis­taa sotaa tai hoi­ta­jien palk­ka­kuop­paa joka het­ki omas­sa arjes­sa eikä edes aina uuti­sia lukiessa?

Eten­kin täl­lai­si­na aikoi­na on hyvä muis­taa, että het­kit­täi­nen unoh­ta­mi­nen tai aja­tus­ten pois vie­mi­nen kai­kes­ta maa­il­maa vavi­sut­ta­vas­ta huo­les­ta ei ole pet­tu­ruut­ta. Täy­tyi­si myös tie­dos­taa, että juu­ri nyt täs­sä het­kes­sä, se en ole minä, joka pys­tyi­si vai­kut­ta­maan sodan lop­pu­mi­seen tai hoi­ta­jien lom­pa­kon pak­suu­teen. Asia mihin voim­me vai­kut­taa, ovat omat vel­vol­li­suu­tem­me lähei­siäm­me ja itseäm­me koh­taan. Kymp­pi­uu­tis­ten vaih­tues­sa tuo­reim­paan Huvi­la ja Huus­si-jak­soon ei tar­vit­se aja­tel­la ole­van­sa väliin­pi­tä­mä­tön. Ukrai­na­lai­sia tus­kin kiin­nos­taa täl­lä het­kel­lä tur­vas­sa koto­nan­sa iltaa viet­tä­vien tun­teet, mie­li­pi­teet tai valit­se­ma tv-ohjelma.

Ja juu­ri sik­si onkin yhtä tär­ke­ää muis­taa uuti­soi­da iloi­sis­ta, kepeis­tä ja neut­raa­leis­ta asiois­ta ja tapah­tu­mis­ta. Täl­lä het­kel­lä uutis­vir­ras­sa minua hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti ilah­dut­taa, että ukrai­na­lais­nuo­ret on otet­tu läm­pi­mäs­ti vas­taan urhei­luseu­rois­sa ympä­ri Suo­mea, avan­to­uin­nin lisään­ty­nyt har­ras­ta­ja­mää­rä sekä pää­siäi­sen askar­te­lu- ja ruo­kaoh­jeet. En tun­ne pis­toa sydä­mes­sä­ni, vaik­ka seu­raan myös kevyi­tä aihei­ta. Kyky tun­tea empa­ti­aa ja sym­pa­ti­aa mui­ta koh­taan on tär­ke­ää ja loh­dut­ta­vaa, mut­ta muis­te­taan panos­taa myös omaan jak­sa­mi­seen ja antaa myös itsel­lem­me armoa kai­ken hul­luu­den keskellä.