Rantapohjan nuorten palstalla Rantsikassa alueen nuoret kirjoittavat mielipiteissään varsin usein siitä, että koululounas ei maistu. Joissain alueen kouluissa myös opettajat ovat saamani tiedon mukaan äänestäneet jaloillaan, eivätkä enää syö koulussa tarjottua ruokaa.
Vastikään julkaistu Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskysely kertoo, että vain hieman yli puolet Oulun 8.–9.-luokkalaisista syö koululounaan päivittäin. Monelta lounas jää siis tyystin väliin koulupäivän aikana. Iissä kouluruokaa päivittäin syövien määrä on myös vähentynyt selvästi kahden vuoden takaiseen kyselyyn verrattuna.
Vain 35 prosenttia 8.–9.-luokkalaista oululaisista ajattelee, että koululounas on laadultaan hyvää. Iissä vastaava prosentti on 37 ja koko maassa 39. Erityisesti Iissä tyytymättömyys koululounaaseen on kasvanut merkittävästi. Koululounas oli aiemmin hyvää 48 prosentin mielestä, nyt enää 39 prosentin mielestä.
Oulussa perusopetuksen oppilailta ja lukiolaisilta on kysytty, mitä kotiruokia he toivovat nostettavan kouluruokalistoille. Lisäksi kaupungissa toimii ruokaraati, joka nostaa esille, tutkii ja kehittää kouluruokailuun liittyviä asioita. Nuorille halutaan antaa mahdollisuus vaikuttaa, mutta se kantaako työ hedelmää, nähdään kenties vasta seuraavan kouluterveyskyselyn tulosten julkistuksen yhteydessä parin vuoden päästä.
Mitä lienee Iissä kouluruualle tapahtunut? Miksi tyytymättömyys on lisääntynyt niin selvästi? Ovatko Oulun keinot tyytymättömyyden torjumiseksi näennäisiä? Millä oppilaat saataisiin syömään tuiki tärkeä lounas joka päivä?