His­to­ri­aa: Kel­lon kylä on saa­nut nimen­sä Kel­lon kylän läpi vir­taa­vas­ta joes­ta, Kellonjoesta

Kel­lon kylä on Oulun kau­pun­gin­osa Kel­lon suur­alu­eel­la 17 km Oulun kes­kus­tas­ta poh­joi­seen. Kel­lo kuu­lui aikai­sem­min Hau­ki­pu­taan kun­taan, mut­ta kun­ta­lii­tok­sen jäl­keen vuon­na 2013 se lii­tet­tiin Oulun kaupunkiin.

Kel­lon kau­pun­gin­osaan kuu­lu­vat Hols­tin­mäen, Kivi­nie­men, Vir­pi­nie­men, Tak­ku­ran­nan ja Poh­jois ‑Kel­lon kylät ja alueet.

Kel­lon kylä on van­haa asu­tusa­luet­ta ja se on alun perin jo 1300-luvul­ta läh­tien kuu­lu­nut Iin pitä­jään. Kel­lon läpi vir­taa­van joen nimi on Kali­me­no­ja. Tosin vii­me aikoi­na pai­kal­li­set yhdis­tyk­set alkaen Kel­lon Kyläyh­dis­tyk­ses­tä ovat alka­neet nime­tä Kali­me­no­jaa Kali­men­joek­si. Tämä perus­tuu joen mita­tun veden kes­ki­mää­räi­seen vir­tauk­seen. Sen mukaan Kali­me­no­ja on joki.

Kel­lon nimen alku­pe­rän sel­vit­tä­mi­ses­sä on hyö­dyn­net­ty usei­ta läh­tei­tä. Läh­teis­tä saa­dut tie­dot muo­dos­ta­vat yhdes­sä pala­pe­lin, jon­ka poh­jal­ta voi­daan pää­tel­lä Kel­lon nimi. Maan­tie­kart­ta 1700 ‑luvun lopus­ta on yksi par­hais­ta läh­teis­tä Kel­lon nimen sel­vit­tä­mi­ses­sä. Sii­nä Kel­lon kylä on kir­joi­tet­tu muo­toon ”Källå bÿ ”.

Kir­kon­kel­lo­jen legen­da. Kel­lon nimen his­to­rias­ta on kir­joi­tet­tu eri läh­teis­sä vuo­si­kym­me­nien ajan, mut­ta mitään var­maa seli­tys­tä nimen alku­pe­räl­le ei ole löy­det­ty. Ylei­sin seli­tys on että Kel­lo on saa­nut nimen­sä Kel­lon kir­kon­kel­lois­ta. Sano­taan että Kel­los­sa on ollut kirk­ko ja että kir­kon­kel­lot oli­si upo­tet­tu Hek­ka­lan­lah­den poh­jaan pii­loon venä­läis­ten hävi­tys­ret­kil­tä vuon­na 1496.

Sata­lah­den mäel­lä Lopa­kan talon alu­eel­la on teh­ty arkeo­lo­gi­sia tut­ki­muk­sia, mut­ta mitään kir­kon ole­mas­sao­loon viit­taa­via tulok­sia ei ole löy­ty­nyt, ei myös­kään kir­kon­kel­lo­ja. Legen­da kui­ten­kin elää jatkossakin.

Kel­lon nimi esiin­tyy ainoas­taan kah­des­sa van­has­sa kir­jal­li­ses­sa läh­tees­sä. Ensim­mäi­nen on Paa­vi Innocen­tius VIII:n kir­je Vati­kaa­nis­ta vuo­del­ta 1488, jos­sa Kel­lo mai­ni­taan Iin pitä­jän annek­si­na. Tämä tar­koit­taa, että Kel­los­sa on ollut oma kirk­ko, mut­ta ei omaa pappia.

Toi­nen kir­jal­li­nen läh­de on vuo­del­ta 1496, jol­loin Nov­go­ro­din venä­läi­set hävit­ti­vät Poh­jan­maa­ta. He tuho­si­vat myös Kolo­kol-nimi­sen kylän. Kolo­kol-sana tar­koit­taa venä­jäk­si kirkonkelloa.

Kir­joi­tuk­sia Kel­lon his­to­rias­ta. Kel­lo­lai­nen koti­seu­tu­neu­vos ja eläk­keel­lä ole­va his­to­rian leh­to­ri sekä kult­tuu­ri­leh­ti Kal­tion enti­nen pää­toi­mit­ta­ja Mart­ti Asun­maa sekä Kii­min­gis­sä asu­va Oulun yli­opis­ton his­to­rian pro­fes­so­ri eme­ri­tus Jou­ko Vah­to­la ovat ansiok­kaas­ti kir­joit­ta­neet pal­jon Kel­lon ja Hau­ki­pu­taan historiasta.

Suu­rin his­to­ria­teos Kel­lon kyläs­tä on enti­sen kult­tuu­ri­mi­nis­te­rin, dosent­ti ja val­tio­tie­teen toh­to­ri Tyt­ti Iso­hoo­ka­na-Asun­maan toi­mit­ta­ma kir­ja ”Kel­lo merel­le soi”. Se jul­kais­tiin 10 vuot­ta sit­ten ja valit­tiin sen vuo­den par­haim­mak­si koti­seu­tu­jul­kai­suk­si Suo­mes­sa. Tyt­ti Iso­hoo­ka­na-Asun­maan puo­li­son Mart­ti Asun­maan panos kir­jan tuot­ta­mi­ses­sa oli mer­kit­tä­vä. Kir­jan työ­ryh­mään kuu­lui noin 30 hen­ki­löä, jot­ka kukin eri­kois­tui­vat omien tie­to­jen­sa kir­joit­ta­mi­seen Kel­lon kylästä.

Kir­jan teke­mi­ses­sä oli muka­na Tak­ku­ran­nal­ta kotoi­sin ole­va elä­köi­ty­nyt mate­maat­tis­ten ainei­den opet­ta­ja Tapio Reki­lä, joka on sen jäl­keen jat­ka­nut Kel­lon kylän his­to­rian tut­ki­mis­ta. Aineis­to­aan Reki­lä on jul­kais­sut kesäl­lä 2025 kir­jas­saan ”Kel­lon poh­jois­osan maa­ti­lo­jen historiaa”.

Kel­lon nimen alku­pe­rä. Mart­ti Asun­maa on kir­jas­sa ”Kel­lo merel­le soi” kir­joit­ta­nut Kel­lon nimen syn­nys­tä. Toden­nä­köi­sin syy nimen syn­ty­mi­sel­le on Kel­lon­jo­ki, joka on kir­joi­tet­tu van­hois­sa läh­teis­sä ”Kel­lo­ne å ”. Täs­sä hän on oikeas­sa, mut­ta var­si­nais­ta todis­te­lua hänel­lä ei ole sii­tä, mik­si Kel­lon kylän nimi perus­tuu Kellonjokeen.

Kal­li­nen joki ja Kali­nen joki. His­to­rian­har­ras­ta­ja, tämän teks­tin kir­joit­ta­ja Rolf Stolt sai jokin aika sit­ten oival­luk­sen Kel­lon nimen syn­nys­tä, kun hän tut­ki Kel­lo merel­le soi kir­jan aineis­toa. Hänel­lä oli kak­si his­to­rial­lis­ta Kel­lon kart­taa vie­rek­käin. Toi­nen oli maan­tie­kart­ta 1700-luvun lopul­ta ja toi­nen Kalm­ber­gin kar­tas­tos­ta vuo­del­ta 1856.

Molem­mis­sa kar­tois­sa oli kuva Kel­lon kes­kus­tas­ta, jon­ka läpi vir­ta­si joki. Van­hem­mas­sa kar­tas­sa oli joen nimek­si kir­jat­tu ”Kal­li­nen joki” ja myö­hem­mäs­sä ”Kali­nen joki”. Van­hem­mas­sa kar­tas­sa oli kar­tan otsik­ko­na ”Källå by”.

Kir­joit­ta­ja on aikai­sem­min tul­kin­nut Kel­lon­joen nimet kir­joi­tus­vir­heik­si, mut­ta tar­kem­min aja­tel­tu­na ne eivät ole vir­hei­tä, vaan nimis­sä näkyy Kel­lon kylän nimen kehi­tys sanas­ta ”Käl­la”, lähde.

Kel­lon­joen nimen alku­pe­rä on ”Källa”-sanassa, läh­de. Kar­tois­ta tuli aja­tuk­se­na mie­leen, että Kali­me­no­ja on alku­aan ollut Kel­lon­jo­ki. Nimi on muo­dos­tu­nut siten että ruot­sin­kie­li­nen sana ”käl­la”, on poh­ja­na nimen muo­dos­tu­mi­sel­le. Käl­la tar­koit­taa läh­det­tä suo­mek­si ja joki on siis läh­töi­sin lähteestä.

Kun käl­la sanas­ta pois­te­taan ä‑pilkut sanas­ta tulee kal­la. Suo­men­nos kal­la sanas­ta on kal­li­nen ja näin on muo­dos­tu­nut Kal­li­nen joki. Myö­hem­mäs­sä kar­tas­sa Kali­me­no­jaa sano­taan Kali­nen­joek­si jos­sa yksi l ‑kir­jain on pois­tu­nut. Tämän jäl­keen on ensim­mäi­nen n‑kirjain muut­tu­nut m ‑kir­jai­mek­si. Näin on muo­dos­tu­nut Kali­men ‑sana ja Kalimenjoki.

Ijåå sokn, Kellåå by. Toi­nen seli­tys Kel­lon nimen syn­ty­mi­sel­le on ver­taus Iijoen ja Iin pitä­jän nimen syn­tyyn. Iin tal­vi­kä­rä­jien pöy­tä­kir­jas­sa 17.1.1543 on Iin pitä­jä kir­joi­tet­tu muo­toon ” Iÿo sockn”. Kel­los­ta oli­vat lau­ta­mie­hi­nä Sigfrid Ols­son ja Oluff Rau­ti.

Iin pitä­jän kym­me­nys­ve­ro­luet­te­los­sa (mik­ro­fil­mi ES 819 sivu 4584) vuo­del­ta (Ano Dominj) 1556 on Iin pitä­jä kir­joi­tet­tu muo­toon: ” Aff ijåå sokn ”, eli Ii joen pitä­jä. Jat­kos­sa on Iin pitä­jä kir­joi­tet­tu Ijå soc­ken ja seu­raa­vak­si Ijo soc­ken. Iijo­ki on aluk­si kir­joi­tet­tu ruot­sik­si Ijå å ja nykyi­sin Ijo å.

Täs­tä voi­daan pää­tel­lä että Kel­lon­jo­ki on alus­sa kir­joi­tet­tu ruot­sik­si Kellå å ja Kel­lon kylä Kellå by. Kuten Iijoen nimen kehi­tys on Kel­lon­joen nimi ollut alus­sa Kellå å, ja kuten Iijoes­ta on tul­lut Ijo å on Kel­lon­joes­ta tul­lut Kel­lo å. Näin on kylä Kel­lon­joen var­rel­la saa­nut nimek­seen ”Kel­lo ”.

Kel­lon­jo­ki nimeä ei ole mis­sään kir­jal­li­ses­sa läh­tees­sä kos­ka se on muo­dos­tu­nut jo 1300 ‑luvul­la jol­loin ei ollut kir­joi­tus­tai­toa. Muis­ta läh­teis­tä voi­daan hyvin pää­tel­lä, että kes­kia­jan lopus­sa ja uuden ajan alus­sa Kali­me­no­ja on ollut nimel­tään Kel­lon­jo­ki, ruot­sik­si Kel­lo å. Edel­lä mai­ni­tus­ta van­has­ta kar­tas­ta voi­daan myös pää­tel­lä että Kel­lon kylä on ruot­sik­si lausut­tu Käl­lo by ( Tjel­lo by). Tämä kir­joi­tus­ta­pa viit­taa sii­hen että nimen perus­ta­na on läh­de (Käl­la).

Kel­lon kylän syn­ty­vai­heet. Kel­lon kylä on siis saa­nut nimen­sä Kel­lon­joes­ta, kos­ka joen nimi on ollut Kel­lon­jo­ki. Kel­lon kylä on muo­dos­tu­nut 1300–1400-luvuilla, jol­loin maan­pin­ta on nous­sut meres­tä veden­pin­nan yläpuolelle.

Kel­lon kes­kus­ta on nyky­ään noin 6 met­riä meren­pin­nan ylä­puo­lel­la. Maan­nousu on noin 0,85 met­riä sadas­sa vuo­des­sa, joten tämän perus­teel­la voi­daan mää­ri­tel­lä että Kel­lo on asu­tet­tu 1300–1400-luvuilla.

Ensim­mäi­set asuk­kaat ovat aset­tu­neet joki­suul­le ja meren­ran­taan, mis­sä on ollut par­haim­mat asui­no­lo­suh­teet kalas­tuk­sel­le ja met­säs­tyk­sel­le sekä kar­jan­hoi­toon. Kel­lon­joen joki­suu on ollut nykyi­sen Reki­län talon sekä Kel­lon kou­lun kohdalla.

Kou­lun län­si­puo­lel­la maas­to las­kee län­teen loi­vas­ti merel­le päin. Kylä­tie ja Kel­lon­tie ovat täten rajoit­tu­neet meren­ran­taan. Meri joka ulot­tui 1300–1400-luvuilla nykyi­ses­tä Kel­lon­lah­des­ta Tak­ku­ran­nal­le saak­ka oli nimel­tään Iso­lah­ti (myös Sata­lah­ti ja Kel­lon­lah­ti). Täs­tä meres­tä on jäl­jel­lä Hek­ka­lan­lah­ti ja Lah­de­no­ja joka las­kee Kali­men­jo­keen. Iso­lah­ti oli suo­jai­sa lah­ti jon­ka ympä­ril­le muo­dos­tui Kel­lon kantatalot.

Luon­to on Kel­lon nimen alku­pe­rä­nä. Kir­joit­ta­jan tytär, kult­tuu­ria­lan eri­tyis­asian­tun­ti­ja ja muun muas­sa poh­jois­mai­sia kie­liä ja kult­tuu­ri­tut­ki­mus­ta Hel­sin­gin Yli­opis­tos­sa opis­kel­lut Tea Stolt de Glan­vil­le (FRSA) on Kel­lon nimen syn­ty­pe­rään liit­tyen esit­tä­nyt huo­mion, että monet pai­kan­ni­met on joh­det­tu pai­kal­li­seen luon­toon liit­ty­vis­tä sanois­ta tai esi­mer­kik­si jokien var­rel­le raken­net­tu­jen raken­nel­mien nimityksistä.

Täs­tä Oulu on hyvä esi­merk­ki. Oulu on ruot­sik­si Uleå­borg. Sana muo­dos­tuu kol­mes­ta osas­ta; Ule-å-borg, lin­noi­tus ule-nimi­sen joen suul­la. Ruot­sin­kie­li­nen pai­kan­ni­men etu­lii­te ”Ule” (myös ”Uhle”) juon­taa juu­ren­sa saa­me­lais­pe­räi­seen tai suo­men kie­les­sä esiin­ty­neen sanaan, joka tar­koit­ta­nee ”tul­vi­vaa vet­tä”. Ule on siis kään­nös­lai­na, jos­ta taas osal­taan on muo­vaan­tu­nut suo­men­kie­li­nen pai­kan­ni­mi Oulu. Samoin on muo­dos­tet­tu pai­kan­ni­mi Tor­nio, ruot­sik­si Tor­neå; tor­ni joen varrella.

Kel­lo-sana on van­hoi­hin vero­luet­te­loi­hin kir­jat­tu sekä muo­toon ”Kel­lo” että ”Kellå”. Hau­ki­pu­taan kir­kon­kir­jat alka­vat vuo­des­ta 1680. Niis­sä Kel­lo on kir­joi­tet­tu vuo­teen 1736 asti muo­toon ”Kellå by”. Kel­lo-sana on tai­vu­tet­tu nyky­päi­vän ruot­sin­kie­les­tä hävin­nee­seen sija­muo­toon. Kel­lo on enti­sen kie­lio­pin mukai­nen gene­tii­vi sanas­ta ”käl­la” (suom. ”läh­de”). Saman­kal­tai­ses­ti esi­mer­kik­si ”Ijo å” on kehit­ty­nyt muo­dos­ta ”Ijå”. Iin pitä­jä on van­hois­sa vero­luet­te­lois­sa kir­joi­tet­tu muo­dos­sa ”Ijå socken”.

Per Tac­ko. Ver­tai­lu­na voi­daan pitää myös hen­ki­lö­ni­men muut­tu­mis­ta o ‑päät­teek­si kuten seu­raa­vas­sa: Tam­mi­kuun 17. päi­vä­nä vuon­na 1549 oli lau­ta­mie­he­nä Per Tac­ko-nimi­nen hen­ki­lö Kel­los­ta. Tämä nimi on toden­nä­köi­ses­ti tul­lut ruot­sin­kie­len sanas­ta tac­ka joka on suo­mek­si hark­ko. Tac­ko on gene­tii­vi­muo­to sanas­ta tac­ka. Rau­tian suku ja Tak­ku­lan suku ovat siis toden­nä­köi­ses­ti olleet molem­mat teke­mi­sis­sä rau­ta­hark­ko­jen kanssa.

Suo­men suu­rim­mis­ta jois­ta ei enää käy­te­tä ruot­sik­si sanaa å, vaan ne ovat ruot­sik­si älv. Näin ovat esim. Oulu­jo­ki; Ule älv, Kemi älv ja Kym­me­ne älv.

Kym­me­nen vir­ran maa. Ohei­sen kir­joi­tuk­sen poh­jal­ta voi­tai­siin viral­li­ses­ti muut­taa Kali­me­no­ja ‑nimi­tys Kel­lon­joek­si jol­loin his­to­ria pää­si­si oikeuk­siin­sa. Kel­lon kylän nimek­si pitäi­si ruot­sik­si mää­ri­tel­lä Kellå by, lausut­tu­na Tjellå.

Kel­lon­joen viral­lis­ta­mi­sel­la saa­tai­siin Poh­jois- Poh­jan­maan maa­kun­ta­lau­lun sanat oikeik­si. Lau­lu on ” Kym­me­nen vir­ran maa”. Se on yhtei­nen Poh­jois-Poh­jan­maan ja Lapin maa­kun­nil­le. Kym­me­nen­te­nä vir­ta­na on ymmär­ret­ty Kemi­jo­kea joka on Lapin maakunnassa.

Kel­lon­joel­la saa­tai­siin kym­me­nes joki Poh­jan­maan maa­kun­taan ja lau­lun sanat täs­mäi­si­vät jokien mää­rän kanssa.

Rolf Stolt, Kir­joit­ta­ja on 81-vuo­tias kemian­tek­nii­kan insi­nöö­ri ja mer­ko­no­mi Rolf Stolt joka on vuo­des­ta 1984 saak­ka ollut suku­tut­ki­muk­sen har­ras­ta­ja­na, kir­joit­ta­nut oman isän­sä elä­män­ker­ran ja kerän­nyt aineis­toa jul­kai­suun ” Kuka oli soti­las Nro 15 Stolt” Vän­rik­ki Stoo­lin tari­nois­sa. Kir­joit­ta­ja oli myös muka­na työ­ryh­mäs­sä joka kir­joit­ti ” Kel­lo merel­le soi ” ‑kir­jan.