Uintitavoite täyttyi heinäkuun helteessä, märkä urakka kesti yli kymmenen tuntia
Heinäkuisen aamun auringonpaiste ennakoi helteistä päivää, kun Perttu Hintsala liukui Oijärven venesatamasta järven veteen. Ilma oli lähes täysin tuuleton ja vedessä lämpöä parikymmentä astetta. Hintsalan tälle kesälle suunnittelema uintitavoite käynnistyi.
Triathlonia tosissaan, mutta leikkimieli mukana
Huh, huh tätä hellettä
Kuuluisat Kuivaniemen markkinat olivat viikonloppuna. Oli väkeä ja tarjontaa. Hattua pitää nostaa talkoolaisille. Se on iso rypistys. Kummasti löytyy talkoolaisia, jotka avustavat järjestelyissä. Paahtava helle kyllä rajoitti väkimäärää, kun ei jaksa liikkua ja katella. Oli kyllä laitettu istuimia mukavasti, että voi huilata.
Revontien “kiihdytysajot”
Asun Revontien kerrostalossa. Parveke on kadulle päin. Hyvillä ilmoilla istun siellä päivisin, iltaisin ja viikonloppuisin yömyöhään. Silloin ne kiinnostavimmat tapahtumat sattuvat.
Kynkäänsuon tuulivoimapuiston vaikutusten arviointia tarkennettava
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino‑, liikenne- ja ympäristökeskus on yhteysviranomaisena antanut YVA-lain (252/2017) mukaisen perustellun päätelmän Windfarm Kynkäänsuo Oy:n Kynkäänsuon tuuli- ja aurinkovoimapuiston ja sen voimajohtojen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA).
Koiteli elää ‑festareiden lauantai on loppuunmyyty
Aurinkoiset yhteislaulut museolla
Iin Laulupelimannien vetämä yhteislaulutilaisuus veti Kuivaniemen kotiseutumuseon penkeille tiistaina runsaslukuisen määrän väkeä. Laulajat saivat nauttia auringosta ja lämmöstä jo miltei liiankin kanssa, sillä varjon puolelle sijoitetut penkit houkuttivat yleisöä enemmän kuin aurinkoiset.
Ostaisinko pappilan?
Rantapohjasta 1.3.1979: Pikku-Kalle oli menossa maitokauppaan ja kiroili mennessään. Pappi tuli tiellä vastaan ja sanoi Kallelle: “Älä kiroile, et pääse taivaaseen.” Siihen Kalle vastasi: “Minä menenkin maitokauppaan.” S.J. Ii
Ylikiimingin TervasTiima kutsuu kyläläiset ja vieraat kesätapahtumiin
Ylikiimingissä vietetään jälleen perinteikästä TervasTiimaa 28.7.–3.8. Viikon mittainen tapahtumakokonaisuus tarjoaa monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille. On talkoohenkeä, kädentaitoja, kulttuuria, liikuntaa ja iltaohjelmia. Luvassa on tuttuja suosikkitapahtumia sekä uusia kokeiluja, ja kaikki tapahtuu yhteistyössä eri kylien ja toimijoiden kesken.
TervasTiima käynnistyy maanantaina tervahaudan kunnostuksella sekä tiistain tervahaudan ladonnalla tervasautiolla kello 10–14.
Yöllinen mopoilu häiritsee asukkaiden unia
Kesälomien myötä liikenteessä on nähtävissä yhä enemmän mopoja. Kesäiset ajelut ovat nuorille mieluisaa ajanvietettä ja samalla tulee myös sosialisoitua muita mopoilijoita tavattaessa.
Kiiminkijoesta nousi yli 12-kiloinen hauki
Kiiminkiläinen 14-vuotias Joonas Malo nappasi viime viikolla Kiiminkijoesta Laurinkosken yläpuoleiselta suvannolta yli kaksitoista kiloisen ja 122 senttiä pitkän hauen.
Toimittajalta: Järki päässä marjaan
Aktiivisin marjastuskausi alkaa olla käsillä. Metsistä haetaan ensin mustikkaa ja hillaa ja syksymmällä puolukkaa. Myös sienestäjät lähtevät liikkeelle.
Pohjois-Pohjanmaalla kesäkuussa 24 800 työtöntä työnhakijaa
Pohjois-Pohjanmaalla oli kesäkuun lopussa noin 24 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 600 (+7 %) enemmän kuin vuosi sitten, kertoo maakunnan ELY-keskus. Työttömien määrä kasvoi toukokuusta 8 prosenttia (+1 900 hlöä), mikä selittyy osittain kesäkuukausien aikana oppilaitoksista valmistuneiden tulosta työllisyyspalveluiden asiakkaiksi. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 1 600, mikä on vajaa 100 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Lomautukset kohdistuivat muun muassa kirvesmiehiin, koulunkäyntiavustajiin ja talonrakentajiin.
Kiiminkipäivillä monipuolista ohjelmaa Juha Miedon isännöimästä justeerisahauksesta toritansseihin sekä perunakuorinnasta voimailuun
Vuosikymmenten ajan järjestetyt Kiiminkipäivät saavat tällä kertaa jatkoa hieman viime vuosista poiketen, mutta vahvasti perinteisiin nojaten. Vastuutahoksi Kiimingin Yrittäjien jättäydyttyä pois, ilmaantui Kiiminki-Seura, jonka mukana järjestelyissä on nyt runsaasti kiiminkiläisiä yhdistyksiä ja muita toimijoita.







