- Peräti 122 senttimetriä pitkä hauki vie koko trukkilavan leveyden.
Kiiminkiläinen 14-vuotias Joonas Malo nappasi viime viikolla Kiiminkijoesta Laurinkosken yläpuoleiselta suvannolta yli kaksitoista kiloisen ja 122 senttiä pitkän hauen.
Malo ei ehtinyt olla kavereidensa kalassa kymmentä minuuttia pitempään, kun virveliin tarttui jotain todella suurta. Oranssin ja vihreän väriseen taimen ‑kuvioituun lusikkasyöttiin oli ottanut kiinni järkälemäinen hauki.
Malo kertoo taistelleensa hirviömäisen kokoisen otuksen väsyttämiseksi peräti kahdenkymmenen minuutin ajan. Viimein hän sai hauen väsytettyä ja pääsi nostamaan sen nostokoukulla ylös. Johtuen kalan järisyttävästä koosta sen nostaminen vedestä oli ollut varsin raskasta. Pienestä asti kalastusta harrastaneena Malo ei karsastanut hauen käsittelemistä huolimatta sen koosta.
– Ei jännittänyt, mutta raskaaksi se kävi. Oli kuitenkin onneksi kaksi kaveria mukana niin saatiin lopulta kolmestaan kala nostettua veneeseen, hän toteaa.
Nuoren kalamiehen isä Jouko Malo kertoo naapurin sanoneen hänelle, että veneestä oli kuulunut melkoinen meteli kalaa nostettaessa.
– Siellä oli nuori väki ollut ilmeisen täpinöissään, hän sanoo.
Joonas Malo kertoo olleensa kavereidensa kanssa innoissaan, joskin saaliin koko oli hämmentänyt nuoria kalastajia. Malo sanoo kyseisen hauen olleen heittämällä isoin mitä hän on itse napannut. Vain pari päivää aiemmin olivat pojat kuitenkin nostaneet samaiselta paikalta viisi ja puolikiloisen hauen.
Nuoren kalastajan vanhemmat olivat olleet saaliista iloisia sekä myös tyytyväisiä siitä, että ruokaakin saatiin pöytään.
– Kala on nyt pakastettu ja siitä on myöhemmin tarkoitus tehdä haukinugetteja, ‑pullia ja ‑pihvejä, Jouko Malo toteaa.