Palo savusaunassa
Keskiviikkona Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hieman ennen kahdeksaa hälytyksen Ylikiimingin Vesalaan, jossa paloi savusauna.
Lue lisääKeskiviikkona Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hieman ennen kahdeksaa hälytyksen Ylikiimingin Vesalaan, jossa paloi savusauna.
Lue lisääIin seurakunnan kappalaiseksi on valittu Tuiran seurakunnan seurakuntapastori Timo Kosola. Uusi kappalainen aloittaa virassaan syyskuun alussa. Iin kirkkovaltuusto valitsi Kosolan.…..
Valokuitunen toteutti YouGovilla Suomalaisten Digiarki 2025 ‑tutkimuksen, josta selvisi, että suomalaiset pitävät kiinni rutiineistaan etätöitä tehdessään. Tutkimuksesta käy ilmi, että.…..
Jäälin monttu on Rantapohjan alueen ainoa EU-direktiivin mukainen uimaranta. Oulun seudun ympäristötoimi otti uimavesinäytteet Oulun seudun yleisiltä, niin sanotuilta EU-uimarannoilta.…..
Iiläinen sisustusalan artesaaniopiskelija Heidi Paaso-Rantala pääsi suunnittelemaan Oulun asuntomessuille valmistuneeseen taloon kahden huoneen sisustuksen. Keväällä OSAO Haukiputaalta valmistunut Paaso-Rantala työsti.…..
57. Kainuun Rastiviikko suunnistettiin Vuokatin Ohravaaran maastoissa viime viikolla. Sotkamon Jymyn isännöimään tapahtumaan osallistui noin 2 000 kilpasarjalaista ja lähemmäs 1 000 kuntosuunnistajaa. Osallistujia oli 22 eri maasta, ja tänä vuonna kansainvälisiä osallistujia olikin mukana ennätysmäärä. Heikkilän Pirtin pihapiiri toimi idyllisenä kilpailukeskuksena, josta avautui hieno järvinäköala. Rastiviikolla suunnistus toimi myös hyvänä harjoituksena vuoden 2027 Vuokatti-Jukolan maastotyyppeihin.
HauPan miesten joukkue pääsi historiallisesti hyvällä Suomen Cupin menestyksellään 8 parhaan Kolmosen/Nelosen –sarjatason joukkueen mukaan, eli niin sanottuun Region´s Cupiin. Ottelupariksi Palloliitossa arvottiin JäPS/2 –joukkue Järvenpäästä ja ottelu pelattiin vieraspaikkakunnan komealla stadionilla heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. JäPS/2 johtaa Kolmosen etelälohko C:tä yhdessä Helsingin IFK:n kanssa, joten jo ennakkoon odotettavissa oli kova ottelu.
Pateniemi-Seura yhdessä Pateniemen eläkeläisten kanssa järjesti kaikille avoimen kulttuurimatkan Raaheen lauantaina 5.7. Viime vuonna vastaava matka tehtiin Lamminahon tilalle Vaalaan. Voidaan sanoa, että hyvin suunniteltu on puoleksi tehty. Raahessahan monipuolisia kulttuurikohteita ja museoita riittää, joten ennakkosuunnittelu on avainasemassa. Retkikohteet kaupungin alueella kannattaa valita yhdessä Raahen Matkailuoppaiden kanssa. Kannattaa nimenomaan olla suoraan yhteydessä heihin, sillä ilman välikäsiä opastukset ovat huomattavasti edullisempia.
Kreate Group Oyj on allekirjoittanut lähes 11 miljoonan euron sopimuksen Ritaportin alueen katujen ja vesihuollon rakentamisesta. Valtatien 4 varteen suunniteltu alue tulee toimimaan useita Oulun kaupunginosia palvelevana palvelujen keskittymänä. Urakka on Oulun kaupungin, Oulun Veden ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tilaama. Kreaten väylä- ja siltayksiköt aloittavat urakan heinäkuun alussa.