Vaik­ka koro­nan viit­ta lie­huu­kin vie­lä har­tioil­lam­me, lie­nee pahin uhka jo taka­na­päin. Vakiin­tu­neis­ta suo­jau­tu­mis­kei­nois­ta luo­pu­mat­ta toi­voi­sin, että nyt jo vähän voi­sim­me löy­sä­tä ruuvia.

Isä­ni täyt­ti maa­nan­tai­na 9. tou­ko­kuu­ta 60 vuot­ta. Ennen tun­tui, että kun ihmi­nen täyt­tää 60 vuot­ta, on hän jo mel­ko van­ha. He näyt­ti­vät­kin sii­nä iäs­sä jo van­hoil­ta. Moni ihmi­nen, jol­le olen sano­nut isä­ni täyt­tä­vän 60 vuot­ta, on heil­lä ensim­mäi­nen kom­ment­ti ollut: ”Häh, en ois usko­nu?!”. No, en kyl­lä mi-näkään, joten tai­taa mää­ri­tel­mä 60-vuo­tiais­ta men­nä uusik­si. Vai voi­si­ko isää­ni kut­sua nuo­rek­kaak­si kuusi­kymp­pi­sek­si? Lie­kö sil­lä run­saal­la urhei­lul­la, joka aamui­sel­la tar­kas­ti kei­te­tyl­lä kau­ra- ja moni­vil­ja­puu­ron sekoi­tuk­sel­la sekä run­sai­den itse poi­mit­tu­jen hil­la­mar­jo­jen syön­nil­lä ollut osuut­ta asiaan.