Kyl­lä­pä on asian­tun­ti­jaa asian­tun­ti­jan perään. Ennen oli Iis­sä Käy­rän Rei­no, joka istui tana­kas­ti pöy­dän taka­na ja hoi­ti kun­nan hom­mat mel­ko vähil­lä lapun­juok­sut­ta­jil­la, eipä tain­nut olla ketään. Asia­kas tuli Rei­non tykö ja esit­ti asian­sa. Pape­ri­pi­no­ja oli pöy­dän reu­nal­la suo­ras­sa kasas­sa. Oli­pa kyse maa­ta­lou­des­ta, raken­ta­mi­ses­ta tai muus­ta kun­nan asi­aan liit­ty­väs­tä, niin tuli het­ken hil­jai­suus, jon­ka jäl­keen Rei­non etusor­mi kul­ki tar­vit­tua pape­ri­pi­noa koh­ti ja tök­kä­si, ja Rei­no sanoi, että tuos­sa se on. Aina löy­tyi ohje ja asia oikeas­ta koh­das­ta. Ei tur­hia pyö­ri­tel­ty ja vatu­loi­tu. Nykyi­sin pitää olla vaik­ka kuin­ka mon­ta juok­su­poi­kaa ja lapun­kan­ta­jaa ja äly­pu­he­lin­ta avuk­si eikä hom­ma toi­mi sit­ten­kään eivät­kä rahat rii­tä mihin­kään. Miet­ti­kää­päs nyt päät­tä­jät, vaa­lit tulos­sa, las­ke­kaa Oja­lan laskuopilla.