Kontion koulu ehdolla puupalkinnon saajaksi
Tulipalossa tuhoutuneen Alakylän koulun vanhimman rakennuksen tilalle rakentunut uusi koulu on ehdolla valtakunnallisen puupalkinnon saajaksi.
Lue lisääTulipalossa tuhoutuneen Alakylän koulun vanhimman rakennuksen tilalle rakentunut uusi koulu on ehdolla valtakunnallisen puupalkinnon saajaksi.
Lue lisääKuntaliiton Talousbarometriin vastanneiden talousjohtajien mukaan kuntien liikkumavara on kapenemassa merkittävästi seuraavien 10 vuoden aikana. Valtaosa vastaajista (lähes 80 %) arvioi kuntansa taloudellisen liikkumavaran pienenevän tulevina vuosina. Erityisen pienenä liikkumavara nähdään asukasmäärältään kaikkein pienimmissä kunnissa.
Niilo Hemminki Aalto Iistä kuoli 31.8. Hän oli 80-vuotias.
Tämänkertaisia Illinjuoksuja väritti ennen starttia hieno ja juhlava tilaisuus. Kirkonpenkin nestor, Järvenpään Reksa, oli täyttänyt viikkoa aiemmin merkittävä määrän pyöreitä vuosia. Sankari ei ollut varsinaisena juhlapäivänä tietenkään kirkonpenkillä, vaan maallisemmissa bileissä. Niinpä Illinjuoksujen kansa piti Reijolle juhlahetken viikon myöhässä.
Iin Terveysasema ja siellä lääkärit Minna T. ja Teemu V. sekä hoitaja Taru! Kiitokset asiantuntevasta, tutkimuksesta ja OYS:iin jatkohoitoon lähettämisestä 2.9. selkä-/jalkakivun vuoksi. Välilevynpullistumahan siellä selässä oli, joka leikattiin 5.9. ja kivut jäivät sitä myöden leikkaussaliin. Mukavaa syksyä koko henkilökunnalle!
Suomessa on tultu tilanteeseen, jossa ikäihmisten hoivasta on alettu esittää vastuuta jälkeläisille. Tämä on jyrkässä ristiriidassa jo vuosikymmeniä jatkuneen yhteiskunnan modernisaation kanssa. Modernisaatiolla tarkoitetaan työelämä ja asiantuntijuuden erikoistumista sekä sitä myötä yksilön vapauden ja oikeuksien korostumista. Tätä individualisoitumista tukevat vielä kaupungistuminen ja kilpailu taloudellisista resursseista sekä jatkuvasti lisääntyvä tehokkuusajattelu. Näiden ilmiöiden myötä yhteisöllisyys on heikentynyt.
11-vuotias Kellon koulun viidettä luokkaa käyvä Jonne Suutari nappasi viime viikonloppuna voiton Kuusamo Nature Photon nuorten sarjasta ilmeisesti nuorimpana koskaan.
Kiviniemen Meripelastusyhdistys järjesti 13. syyskuuta Aallokko25-harjoituksen, johon osallistui Rajavartiolaitos sekä useita Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistyksiä Oulun lähialueelta.
Aleksi Holmala (25) aloittaa 16.11.2025 Iin K‑Marketin kauppiaana. Haukiputaalaislähtöinen Holmala on myös Iin uuden kesällä 2026 avattavan K‑Supermarketin kauppias.
Millaista tietä sinä kuljet? Suomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät Suomen surkeinta kylätietä kuvakilpailulla. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä kuvan tiestä kilpailuun 6.10 mennessä ja kirjoittamalla, miten kuvassa näkyvä tien kunto hankaloittaa elämääsi. Suomen surkein kylätie vuosimallia 2025 valitaan Maaseudun Tulevaisuuden verkkosivuilla tapahtuvalla yleisöäänestyksellä.
Simojoen ja Kuivaniemen kalatalousalue järjesti elokuun puolivälissä yhdessä Impiö-Nikkilän kyläyhdistyksen kanssa kaiken kansan kalaillan Simojärven rannalla. Illan tavoitteena oli houkutella.…..
Iin kunnanhallitus päätti uusia vuokrasopimuksen Meri-Lapin Moottorikerho ry:n kanssa. Moottorikerholla on Saarihovin moottorirata Kuivaniemellä kunnan omistamilla noin 10 hehtaarin kiinteistöillä.……
Metsähallitus Kiinteistökehitys suunnittelee enintään 23 tuulivoimalan rakentamista Yli-Iin Koutuanjärven alueelle. Suunniteltu aurinkovoima-alue sijoittuu alustavasti noin 89 hehtaarin suuruiselle käytöstä poistuneelle turvetuotantoalueelle.
Oulun yhdyskuntalautakunta suostui suunnittelutarveratkaisuhakemukseen, jolla tavoitellaan aurinkovoimalan rakentamista Haipuskyläntien eli Putkosen varteen Kiimingin ja Jäälin läheisyyteen Kaakkurilammensuolle. Hanke on Oomi Solar Oy:n suunnittelema.
Syksy tuo eduskuntaan liudan hallituksen veroesityksiä. Työn verotuksen merkittävien kevennysten lisäksi hallitus vahvistaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä, pohjoisen Suomen elinvoimaa ja sinivalkoista omistajuutta useilla verotuksen muutoksilla.
Rantapohjan tiistaina 9.9. julkaistussa jutussa “Patelan Venneilijöillä juhlavuoden venetsialaiset” esiintyi joitakin epätarkkuuksia, joita on syytä korjata.