Alun alkaen tör­mä­sin Kal­le Hell­strö­miin kas­vi­maal­la Hie­ta­saa­res­sa noin vii­si vuot­ta sit­ten. Yhtei­nen ystä­väm­me luon­non­suo­je­li­joit­ten rahas­ton­hoi­ta­ja Pir­jo Hai­ka­la vei minut ihai­le­maan vil­je­lyk­si­ään ja tutus­tuin Kal­leen. Tämä oli ollut setä­ni Pek­ka Meri­läi­sen oppi­las ja Kal­le oli käy­nyt mei­dän mök­ki­nii­tyl­läm­me Takun­saa­res­sa teke­mäs­sä kar­toi­tus­ta – minun tie­tä­mät­tä­ni. Mökil­täm­me ei näy naa­pu­ri­ton­tin niitylle.

Tiis­tai­aa­mu­na pari­kym­men­tä met­sä­no­mis­ta­jaa on kokoon­tu­nut Kuusa­mon­tien var­teen Suo­men Met­sä­kes­kuk­sen kut­su­ma­na. Jouk­ko suun­taa pian kul­kun­sa koh­ti met­sää tutus­tuak­seen talous­met­sien luon­non­hoi­toon. Edes­sä oli­si vajaan parin kilo­met­rin aamu­lenk­ki muka­vas­sa puo­li­pil­vi­ses­sä säässä.