Oi nii­tä lap­suu­den kul­tai­sia kesiä, kun jos­kus vii­kon­lop­pui­sin herä­sim­me kukon­lau­lun aikaan, isä ja äiti kävi­vät leik­ke­le­mäs­sä aurin­gon­kuk­ka­pel­lois­tam­me vir­keim­piä yksi­löi­tä isoi­hin val­koi­siin saa­vei­hin ja sit­ten läk­sim­me sis­ko­jen kans­sa Oulais­ten toril­le kuk­ka­kaup­piaik­si. Tie­dä sit­ten, onko aika kul­lan­nut muis­tot, mut­ta kukat meni­vät todel­la hyvin kau­pak­si. Kuk­kas­ten hin­ta tai­si olla vii­si mark­kaa kap­pa­le ja kym­pil­lä sai kol­me. Myö­hem­min pik­ku­vel­jet kaup­pa­si­vat pot­tu­ja ja toi­si­naan myim­me myös kir­jo­ja ja vaat­tei­ta, mut­ta näil­lä ei var­si­nai­ses­ti pääs­syt rahoik­si lyömään.