Kuu­kau­den esi­ne: Tuk­ki­luk­ko venä­läi­sen sota­van­gin sel­lin ovesta

Suo­mi otti noin 70 000 neu­vos­to­liit­to­lais­ta sota­van­kia sota­vuo­si­na 1939–1944. Jat­ko­so­dan aika­na van­kien mää­rä oli suu­rim­mil­laan, noin 67 000 van­kia, jois­ta meneh­tyi lähes 20.000 ali­ra­vit­se­muk­seen ja tauteihin.

Jat­ko­so­dan aika­na maam­me kär­si suu­res­ta työ­voi­ma­pu­las­ta, kos­ka par­haas­sa työiäs­sä ole­vat mie­het oli­vat rin­ta­mal­la. Sodan alus­sa oli puo­lus­tus­voi­main alai­suu­des­sa kaik­ki­aan 660 000 suo­ma­lais­ta, kun myös nai­set ja työ­vel­vol­li­set las­ke­taan mukaan. Sotaa käy­vän maan tilan­ne alkoi olla kes­to­ky­vyn rajoil­la. Syk­syl­lä 1941 laa­dit­tiin suun­ni­tel­mat sota­van­kien yllä­pi­dos­ta aiheu­tu­vien kulu­jen kat­ta­mi­nen sota­van­kien työl­lä. Aluk­si suu­rin osa sota­van­geis­ta työs­ken­te­li puo­lus­tus­lai­tok­sen töis­sä sekä val­tion siviilitöissä.

Suo­mi oli sodan aika­na vie­lä maa­ta­lous­val­tai­nen maa, joten vai­kein työ­voi­ma­pu­la val­lit­si maa­ta­lou­des­sa. Sadon­kor­juu lepä­si nais­ten, las­ten ja mui­den koti­rin­ta­mal­le jää­nei­den har­teil­la. Van­ke­ja saa­tiin hätä­apu­na sadon­kor­juu­töi­hin jo syk­syl­lä 1941. Osa sados­ta jäi sil­ti kor­jaa­mat­ta ja syys­kyn­nöt kyn­tä­mät­tä. Kevääl­lä 1942 van­ke­ja alet­tiin sijoit­taa maa­ta­lous­töi­hin koko kesäksi.

Oulun Nuot­ta­saa­reen perus­tet­tiin syys­kuus­sa 1941 Sota­van­ki­lei­ri nro 19. Pää­lei­rin lisäk­si oli usei­ta ala­lei­re­jä, jot­ka sijait­si­vat lähel­lä työ­koh­tei­taan. Esi­merk­ki­nä val­tion ja yhtiöit­ten met­sä­työ­lei­rit, jon­ne lähe­tet­tiin van­ki­jou­kon seu­rak­si var­ti­jao­sas­tot. Van­ki­mää­rät kehit­tyi­vät Oulus­sa siten, että syk­syl­lä 1944 sota­van­ke­ja oli yli 2300. Lei­ri­vuo­sien aika­na meneh­ty­nei­tä van­ke­ja oli vain 54, jois­ta pää­osa kuo­li tal­vel­la 1942 elin­tar­vi­ke­huol­lon olles­sa vai­keuk­sis­sa. Kuol­leit­ten mää­rä oli pie­ni ver­rat­tu­na mui­hin sotavankileireihin.

Sv-lei­ri 19 luo­vut­ti maa­ta­lous­töi­hin sovel­tu­vat sota­van­git lähi­kun­tien työ­voi­ma­lau­ta­kun­tien käyt­töön. Maan­vil­je­li­jän tuli anoa van­ki­työ­voi­maa lau­ta­kun­nal­ta. Ei riit­tä­nyt, että maa­ti­lal­la oli suu­ri työ­voi­ma­pu­la sekä kyky majoit­taa ja ruok­kia van­ke­ja. Isän­tien ja emän­tien tuli olla myös poliit­ti­ses­ti luo­tet­ta­via. Tämän asian var­mis­ti pai­kal­li­sen Suo­je­lus­kun­tao­sas­ton pääl­lik­kö. Yleen­sä tiloil­le sijoi­tet­tiin vain yksi vanki.

Kii­min­gin Ala­ky­läs­sä Mik­ko­sen isän­nät teki­vät Sota­van­ki­työ­voi­ma­so­pi­muk­set van­ki­lei­rin kans­sa. Etusi­vul­la oli tär­keim­män asiat: Isän­nän nimi, lei­rin nimi pei­te­lu­ku­na 6682, van­gin nume­ro (H‑401, S‑319) sekä van­gin hin­ta 25 mk / työ­päi­vä. Mak­sun kerä­si työ­voi­ma­pääl­lik­kö kuu­kausit­tain. Taus­ta­si­vu oli täyn­nä pien­tä ohje­teks­tiä van­gin koh­te­lus­ta. Muo­ni­tus oli mää­ri­tel­ty gram­man tark­kuu­del­la, majoi­tus­ti­lo­jen ”ovet tuli varus­taa lujas­ti rau­ta- tai puu­tan­goil­la” ja van­git tuli pitää eril­lään sivii­leis­tä jne.

Muis­ti­tie­don mukaan ohjei­ta ei juu­ri nou­da­tet­tu. Matin­puo­len van­ki ”Alek­si” ja Pekan­puo­len van­ki ”Juha­ni” söi­vät ruo­kan­sa samas­ta pöy­däs­tä isän­tä­väen kans­sa. Samois­sa tilois­sa eivät sen­tään nuk­ku­neet, vaan talo­jen vil­ja-aitois­sa ilman var­tioin­tia tai lukit­tu­ja ovia. Sota­van­git oli­vat maa­ta­lous­töi­hin tot­tu­nei­ta ja lisäk­si vie­lä tai­ta­via nik­ka­rei­ta. Puu­as­tioi­den teko sekä hei­nä­la­to­jen sal­vo­mi­nen luon­nis­tui hyvin.

Sota­van­kien kan­nal­ta pää­sy lei­ril­tä oli pelas­tus. Maa­ta­lou­des­sa huol­to ja koh­te­lu oli pal­jon parem­paa kuin sota­van­ki­lei­ril­lä. Työ­päi­vän pituus oli vain 10 tun­tia ja yksi lepo­päi­vä vii­kos­sa. Arvio­ni mukaan sota­van­ke­ja oli Kii­min­gis­sä maa­ta­lous­töis­sä kesä­ai­koi­na noin parikymmentä.

Kuu­kau­den esi­nee­nä on sota­van­gin majoi­tus­ti­lan, Mik­ko­sen van­han aitan oven luk­ko. Luk­ko on ns. tuk­ki­luk­ko, jos­sa suu­ri­ko­koi­seen puu­ko­te­loon on teh­ty kau­ka­lo rau­ta­luk­koa var­ten. Kau­ka­lon pääl­le on nau­lat­tu rau­ta­pel­ti ja sii­nä rei­kä, jos­ta avai­men ohju­ri­piik­ki tör­röt­tää ulos. Put­ki­mai­nen avain on mui­noin kat­ken­nut, mut­ta kor­jat­tu iske­mäl­lä put­ken sisään sara­nan tap­pi. Vii­mei­set aitat on puret­tu ja siir­ret­ty pois kylän rai­tin var­res­ta jo 60-luvul­la. Vain avain, luk­ko ja valo­ku­va ovat jää­neet muis­tut­ta­maan van­hois­ta sota-ajan tapahtumista.

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyttötarkoituksesta.

Syys­kuus­sa 2021 esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki, mar­ras­kuus­sa enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puuk­ko­set­ti, jou­lu­kuus­sa Poron länget.

Vuo­den 2022 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Luu­luis­ti­met, hel­mi­kuus­sa Jää­sa­ha, maa­lis­kuus­sa Hir­ven­hiih­tä­jän suk­set, huh­ti­kuus­sa Vete­raa­nin sota­muis­to 1808–1809, kesä­kuus­sa Lii­tu­pii­put, hei­nä­kuus­sa Suo­suk­set ja Sii­pi­vii­ka­te, mar­ras­kuus­sa Ploo­tu­lauk­ku 1768 ja ploo­tu ja jou­lu­kuus­sa Pläkkilyhty.

Vuo­den 2023 hel­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Tulen­kul­jet­ta­jan pak­ku­la vuo­del­ta 1716, maa­lis­kuus­sa Raken­nus­kät­kö, ”Koti­va­kuu­tus” 1850-luvun tapaan, huh­ti­kuus­sa Täi­kam­pa, tou­ko­kuus­sa Rii­mu­ka­len­te­ri­ra­sia, kesä­kuus­sa Tyn­ny­ri­sa­ha, loka­kuus­sa Tuu­las­tus­vä­li­neet 1800-luvul­ta, mar­ras­kuus­sa Ryyp­py­ku­pit 1700 ja 1800-luvuil­ta ja jou­lu­kuus­sa Kupparinkoneet.

Vuo­den 2024 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Susi­ver­kon kat­kel­ma 1800-luvul­ta, hel­mi­kuus­sa Per­mi­luo­kit 1800-luvul­ta, maa­lis­kuus­sa Pari­re­ki hevos­ten aika­kau­del­ta, huh­ti­kuus­sa Pui­nen sar­vi­sa­tu­la, tou­ko­kuus­sa Pai­men­ty­tön hui­lu 1794, kesä­kuus­sa Pesu­ku­rik­ka ja pyyk­ki­lau­ta, syys­kuus­sa Juu­ri­saa­vi, loka­kuus­sa Palo­kek­si, mar­ras­kuus­sa Sili­tys­rau­dat, ”mui­nais­ta rau­taa”, jou­lu­kuus­sa Kah­vi­myl­lyt, kah­vi­kan­san historiaa.

Tämän vuo­den tam­mi­kuus­sa esit­te­lys­sä oli Kes­su­hak­ku­rit 1800-luvul­ta, hel­mi­kuus­sa Soke­ri­louk­ku, maa­lis­kuus­sa Suo­la­pul­lot ja suo­la­huh­ma­re tuo­hi­kult­tuu­rin ajal­ta, huh­ti­kuus­sa Pel­la­va­kal­pa ja häki­lä, tou­ko­kuus­sa Hii­ren­nak­ki ja kak­si muu­ta louk­kua, kesä­kuus­sa Lei­pä­juus­ton­pais­to­lau­ta, syys­kuus­sa Lei­ma­kir­veet ja uppo­puut Kii­min­ki­joen uiton ajal­ta, loka­kuus­sa Oja­mie­hen työ­aseet soi­den rai­vaa­mi­sen ajal­ta. Nyt esit­te­lys­sä on Tuk­ki­luk­ko venä­läi­sen sota­van­gin sel­lin ovesta.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on mm. koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edistäminen.

– Perin­ne­tie­tou­den yllä­pi­tä­mi­nen ja jul­kai­se­mi­nen on Kii­min­ki-Seu­ran yksi tär­keä toi­min­ta­muo­to, ker­too yhdis­tyk­sen joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kon­tio.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Lee­na Huha­nant­ti, Eero Hut­tu­la, Pert­ti Kuti­lai­nen, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Mir­ja Mik­ko­nen ja Anu Uusi­ta­lo.

Kii­min­ki-Seu­ran syys­ko­kous pide­tään tors­tai­na 11.12. kel­lo 17 Senio­ri­ta­lon ruo­ka­las­sa. Tilai­suu­den alus­sa Mir­ja Aat­sin­ki ker­too uudes­ta kir­jas­taan Muu­tos­ten kesä. Kokousil­moi­tus on tämän leh­den sivulla.

Läh­teet: Sota­van­ki­lei­ri 19:n arkis­to, Kan­sal­li­sar­kis­to Oulu, Wes­ter­lund L: Talvi‑, Jat­ko- ja Lapin sodan Sota­van­ki- ja sivii­li­lei­rit 1939–1944, Daniels­bac­ka M: Neu­vos­to­van­git ja Suo­mi 1939–1944. Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksityiskokoelma.