Har­taus: Etsikkoaikoja

Ensi pyhän aihee­na on etsik­koai­ko­ja. Elä­mäs­sä on aiko­ja, jol­loin jou­dum­me rat­kai­su­jen ja valin­to­jen eteen. Nämä valin­nat voi­vat olla vai­kei­ta­kin. Etu­kä­teen kun ei voi tie­tää onko rat­kai­su tai valin­ta oikea vai vää­rä. Jos­kus vas­tauk­set saa vas­ta aiko­jen kulut­tua tai ei koskaan.

Itse olen miet­ti­nyt, kun mei­dän per­heel­läm­me on ollut muut­to edes­sä, että onko tämä oikea vai vää­rä rat­kai­su. Ennen tois­ta ja kol­mat­ta muut­toam­me tus­kai­lin tavat­to­man pal­jon itse­ni kans­sa, että miten­hän täs­sä käy. Vaik­ka per­he ja ystä­vät oli­vat näi­tä valin­to­ja teh­des­sä­ni tuke­na­ni, niin itsel­lä­ni oli epä­var­ma olo. Nämä muu­tot jou­dut­tiin teke­mään minun työ­ni perässä.

Etsik­koai­ka on tämän asian suh­teen sil­ti vie­lä menos­sa. Jos­pa saan asi­aan jos­kus lopul­li­sen vas­tauk­sen. Vas­taus voi tie­tys­ti olla hyvä tai huono.

Kau­nis koti­kirk­kom­me täyt­tää tänä vuon­na 240 vuot­ta. Monen­lai­sia tapah­tu­mia on jo ollut ja vie­lä on monen­lais­ta edes­sä. Koti­kirk­kom­me oli pit­käs­tä aikaa tie­kirk­ko­na kesä- ja hei­nä­kuun ajan. Syys­kuus­sa on kirk­ko­näy­tel­män esi­tys, joka on Yli­kii­min­gin kir­kos­sa. Tätä on ahke­ras­ti har­joi­tel­tu. Kan­nat­taa tul­la se katso

Jaak­ko Karhu.

maan. Sii­nä on his­to­ri­aa ja mie­les­tä­ni sii­nä­kin ele­tään etsik­koai­ko­ja. Juh­la­mes­su on Mikkelinpäivänä.

Mones­ti olen miet­ti­nyt koti­kir­kos­sa istues­sa­ni pen­kis­sä tai jos­kus urku­pen­kil­lä­kin, kun olen käy­nyt itsek­se­ni soit­ta­mas­sa, että mil­lai­sia etsik­koai­ko­ja näit­ten hir­si­sei­nien sisäl­lä on koet­tu ja näh­ty 240 vuo­den aika­na. Iloa, surua, jän­ni­tys­tä, hel­po­tus­ta, luo­pu­mis­ta ja pal­jon muuta.

Tähän liit­tyen mie­lee­ni tuli tämä vir­ren 915 ensim­mäi­nen säkeis­tö: En tie­dä, mik­si kir­kon­penk­kiin näin taas het­ki­sek­si istu­maan mä jäin. Kai tah­doin het­ken hil­jai­suut­ta kes­ken kii­rei­den, rau­haa ravin­nok­si sydä­men. Kun hil­jai­suu­den syliin jää­dä saa ja antaa mie­len­sä vain vael­taa, voi lap­si olla jäl­leen edes pie­nen tuokion

ja antaa kai­ken olla niin kuin on, edes yhden pie­nen tuokion.

Monen­lai­siin asioi­hin seu­ra­kun­ta­lai­set ovat käy­neet koti­kir­kos­sa pyy­tä­mäs­sä siu­naus­ta ja var­je­lus­ta. Se on hyvä paik­ka käy­dä hil­jen­ty­mäs­sä ja ihas­te­le­mas­sa koti­pi­tä­jän mies­ten kät­ten jäl­kiä. Siel­tä löy­tyy pal­jon hie­no­ja yksi­tyis­koh­tia, joi­ta ei aina hok­saa. Nii­tä pitää kat­so­mal­la kat­soa ja hake­mal­la hakea.

Elä­mäm­me on siis etsik­koai­kaa alus­ta lop­puun. Muis­ta­kaam­me siis elää päi­vä ker­ral­laan täy­sil­lä. Eilis­tä emme saa takai­sin ja huo­mi­ses­ta ei tie­dä tulee­ko sitä edes.

Muis­te­taan pitää toi­sis­tam­me huol­ta elä­män tiel­lä. Hyvää lop­pu­ke­sää ja var­je­lus­ta elämäänne.

Jaak­ko Kar­hu, seu­ra­kun­ta­mes­ta­ri, Kii­min­gin seurakunta