Sota-aikana nuoriso kokoontui Iissä rautatieasemalle. Huvitukset olivat vähissä ja tanssit kielletty (paitsi siellä nurkassa). Heikkkotehoisten veturien vetämien junien lepokitkan voittamiseksi riitti ihmisvoima. Junan pukkaamiseen kelpasivat kaikki.
Ajat ovat toiset ja asema hiljainen. Hyviä uutisia on tiedossa kuitenkin jo tulevalle kesälle. “Päivittäinen junaliikenne Oulusta Haaparannalle starttaa kesäkuussa” (Kaleva 16.2.)
Onhan Iin kunnanhallitus muistanut aloittaa VR:n kanssa hyvissä ajoin neuvottelut junavuoron aikataulusta? Tässä olisi oiva mahdollisuus aloittaa henkilöliikenne uudestaan Iissä. Valtiokin tukee hanketta 1,9 milj.€ vuodessa. Oulu, Tornio ja Meri-Lappi tukevat junaliikennettä yhteensä 200 000 eurolla per vuosi. Ehkä esim. 25 000 euron sitoumuksella saataisiin Iissäkin kauan kaivattu henkilöliikenne takaisin kiskoille. Jotakin kunnan tulee palvelusta maksaa. Sellainen on ajan henki ja valtiopäivillä päätetty.
Paljon ei lisäpanostuksia tarvittaisi. Laiturin kunnostus on suoraviivainen toimenpide ja opastetaulu Fintrafficin ja Väyläviraston vastuulla. Kylmäasema riittäisi hyvin alkuun, matkaliputhan ostetaan jo nyt netistä. Rakennetaan sitten oikea asema ja lisäpalveluja, kun ohitustie Räinänperä-Harisoja valmistuu ja Asemakylä muutenkin hahmottuu jälleen liikennekeskukseksi. Entistä ei takaisin saa, mutta voi saada jotakin parempaa!
Tuulimyllyjen kiinteistöverotuotoille kuntalaisia hyödyttävää käyttöä, kiitos.
Jouko Häyrynen


