Kes­tä­vyy­des­tä puhu­taan pal­jon ja kes­tä­vyy­den nimeen van­no­taan monis­sa poliit­ti­sis­sa ohjel­mis­sa. Tun­net­tua on, että kes­tä­vyy­des­tä alet­tiin puhua laa­jas­ti jo 1987 ilmes­ty­neen Nor­jan enti­sen pää­mi­nis­te­rin Gro Har­lem Brundt­lan­din komis­sion rapor­tin jul­kai­sun myö­tä. Jo tuol­loin tun­nis­tet­tiin kes­tä­vyy­den ulot­tu­vuu­det: eko­lo­gi­nen, talou­del­li­nen ja sosi­aa­li­nen. Tuo­re tie­to­kir­ja Kes­tä­vyy­den filo­so­fia (Kor­tet­mä­ki ym. Gau­dea­mus 2025) antaa hyvän ja mie­len­kiin­toi­sen kuvan sii­tä, mitä kes­tä­vyy­des­tä aja­tel­laan nyky­ään, ja teok­sen anta­ma kuva on syväl­li­sem­pi kuin se, mitä saam­me lukea mediasta.