Kotona asuu entistä huonokuntoisempia vanhuksia. Epäinhimillisestä toiminnasta kuulee esimerkkejä lähes päivittäin. Vanhuksia kuskataan kotoa päivystykseen, päivystyksestä paikkakunnalta toiselle ja taas takaisin kotiin. Haja-asutusalueiden pitkien matkojen kotihoidossa ja kotisairaalatoiminnassa on omat käytännön rajoitteensa. Hoitajia on liian vähän, kohtaamiseen, läsnäoloon ja kärsimysten lievitykseen ei ole aikaa. Ikäihmisten turvallisuus on järkkynyt.
Huonokuntoiset vanhukset ovat usein yksin kodeissaan, heille ei löydy ympärivuorokautista hoitopaikkaa kotipaikkakunnalta, lopulta heidät voidaan sijoittaa kauas läheisistään maakuntaan kuolemaan vieraiden keskelle.
Edellinen hallitus vei läpi pitkään eri hallitusten työn alla olleen sote-uudistuksen. Tänä päivänä näyttää vahvasti siltä, että nykyinen hallitus ei tue järjestelmän käynnistymisvaihetta, ei anna riittävästi aikaa eikä resursseja. Valtiovarainministeriön ohjaus on joustamatonta ja kovaa, sosiaali- ja terveysministeriön sisällöstä vastaavan ministerin kannanotot herättävät ihmetystä ja kritiikkiä. Pitkän tähtäimen suunnitelmia ei ole, vaikka aluekehitystutkijat tuovat esille mm. hoivapaikkojen tarpeen lisääntyvän edelleen 2030-luvulla. Herää kysymys onko ministeriöissä todellisuutta vastaava kuva alueiden ja ihmisten tilanteesta.
Vanhusten hoivaa ja vanhuspalveluiden markkinoita tutkinut ja aiheesta väitellyt Valtiontalouden tarkastuslaitoksen ylitarkastaja Karsio toteaa 23.3. Helsingin Sanomissa, että hoivajätit ovat nousseet merkittäväksi yhteiskunnallisen vallan käyttäjiksi. Yli puolet vanhusten ympärivuorokautisesta palveluasumisesta on markkinoiden tuottamaa. Hyvinvointialueiden aloittaessa sopimukset hinnoiteltiin uudestaan, lisäksi vuokratyövoiman hinnat nousivat pilviin.
Hyvinvointialueet vastaavat alueensa kokonaisuudesta ja tekevät säästötyön, josta yksityiset toimijat eivät ota vastuuta. Hoivan logiikka tuotteistetaan nykyään määritelmällä, montako minuuttia jotain tehdään ja paljonko se maksaa. Karsion mukaan tulisi erottaa toisistaan hoiva ja hoito, hoivaa ei tulisi tehostaa samoin kuin sairauden hoitoa. Hänen mukaansa hoivan logiikkaan ei sovi tuotteistaminen, pilkkominen ja kilpailuttaminen koska hoiva tarkoittaa läsnäoloa, turvallisuuden tunteen luomista ja ihmiskosketusta.
Karsion käsityksen mukaan yhteisöllisen asumisen oli tarkoitus täydentää ja lisätä nykyisiä palveluja. Yhteisöllisestä asumisesta näyttäisi kuitenkin tulevan taikasana ja ympärivuorokautisen asumisen korvaaja. Yhteisöllisyys on toki mahdollisuus, mutta kukaan ei tunnu tietävän mistä on viime kädessä kysymys. Minkälaisia asuntoja ja miten yhteistyössä hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen kanssa rakennetaan ja mitä palveluja turvataan. Kuinka huonokuntoiset vanhukset pärjäävät ja millä kriteereillä heidät siirretään ympärivuorokautiseen asumiseen.
Maaliskuussa järjestettiin Helsingissä vanhusasiavaltuutetun eduskuntakertomuksen julkistamistilaisuus, jota saattoi seurata myös verkossa. Ajatuksia herättävässä tilaisuudessa pohdittiin miten vanhusten oikeudet ja asema toteutuvat mm. digitalisaatiossa, pankkipalveluissa, asioinnissa, oikeusturvassa ja sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuudessa, kotihoitopalvelujen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen peittävyydessä.
Suurta huolta herätti sekä kotipalvelun että ympärivuorokautisen palvelun saatavuuden peittävyyden lasku vuosina 2020–2022. Kynnys hoivapalveluihin pääsyyn on kasvanut. Ihmisen paras paikka on koti mutta kun toimintakyky heikkenee, tarvitaan hoitoa ja hoivaa. Tilaisuudessa tuli esille suuri hämmennys siitä, miten osa vanhoista ihmisistä jätetään kokonaan suorastaan heitteille.
Ikäihmisten oikeudet eivät muodostu hyväksi toiminnaksi itsestään. Palvelujen tulisi toimia ihmisyyttä kunnioittaen. Vanhusasiavaltuutetun suosituksessa alueiden toivotaan vastaavan iäkkäiden tarpeisiin pitkäaikaisen ja lyhytaikaisen palveluasumisen paikkamääriä ja kotihoidon saatavuutta lisäämällä. Kuntoutuksen ja päivätoiminnan saatavuutta tulisi parantaa ja gerontologisen sosiaalityön ja omatyöntekijän järjestäminen tulisi turvata sekä lääkäriresursseja lisätä. Asiakasmaksuja tulisi kohtuullistaa, ajanvarauksen toimivuutta tulisi tehostaa ja neuvonnan ja ohjauksen saatavuutta edistää.
Lähtökohtana tulisi olla ihmiset, heidän hyvinvointinsa, terveytensä ja turvallisuutensa. Pohteen palvelujen järjestämissuunnitelman toimeenpanosuunnitelmat ovat kylmää kyytiä iiläisille, toimivia malleja romutetaan säästöjen vuoksi ennen kuin uudet mallit on saatu toimintaan. Ympärivuorokautista hoitoa on liian vähän tarjolla, silti hoitoyksiköitä lakkautetaan säästöjen saamiseksi.
Toivottavasti Iissä käynnistyvä hoidon jatkuvuusmalli ja omalääkärikokeilu tuo edes hiukan apua tilanteeseen. Nähtäväksi myös jää miten eduskunta lainsäätäjänä tarttuu vanhusasiavaltuutetun suosituksiin ja ryhtyy osaltaan edistämään ikäihmisten oikeuksia, asemaa ja ihmisarvoisen elämän loppuvaiheita.
Aila Paaso, Iin kunnanvaltuutettu, kunnanhallituksen jäsen, Vihreät, sit.