Teijo Liedes.
WHO:n (Maailman terveysjärjestö) mukaan masennus oli vuonna 1990 maailmanlaajuisesti neljänneksi merkittävin ihmisen terveyteen kohdistuva uhka. Vuonna 2000 se oli kolmanneksi tärkein, ja vuonna 2017 se oli noussut jo tärkeimmäksi ihmisen terveyttä uhkaavaksi tekijäksi ohi minkään yksittäisen somaattisen (fyysisen) sairauden.
Vertailtuaan vuosina 1952–1993 tehtyjä 269 tutkimusta amerikkalainen psykologi Jean Twenge on tullut tulokseen, että 1990-luvun alussa keskiverto pohjoisamerikkalainen lapsi oli jo rauhattomampi kuin lastenpsykiatrian potilaat keskimäärin 1950-luvulla. Myös Ruotsin tilastokeskuksen vuotuisessa elinoloja koskevassa selvityksessä vaikeista pelkotiloista, rauhattomuudesta ja ahdistuksesta kertovien nuorten aikuisten osuus on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana. (Kappaleen tiedot poimittu Ronald Paulsenin kirjasta Entä jos? Tammi 2021) Siis kehityksen suunta on edelleen huono.
Tutkimusten mukaan yllä kuvattu muutos on tapahtunut juuri voimakkaan talouskasvun maissa, siis ns. rikkaissa länsimaissa. Suomi tulee näiden ongelmien kanssa hyvää vauhtia esim. Yhdysvaltojen ja Ruotsin perässä.
Syitä on tietenkin hyvä pohtia: Onko ihmisten geeniperimässä tapahtunut jotain? Ovatko ihmisten biologiset ominaisuudet muuttuneet? Onko ihmisten elinympäristö muuttunut, ja mikä siinä on muuttunut sillä tavalla, että se voisi vaikuttaa mielenterveyteen?
Näistä kysymyksistä kahteen ensimmäiseen voi vastata suurella varmuudella, että näistä muutoksista ei selitystä löydy. Sen sijaan kolmas kysymys johtanee ongelman jäljille. Meille on kasvamassa ensimmäinen sukupolvi ns. some-natiiveja, siis lapsesta asti somekoukussa kasvaneitten sukupolvi. On muuten sanottu, että juuri nyt on meneillään ihmiskunnan historiassa mittaluokaltaan suurin ihmiskoe – näemme vasta tulevaisuudessa tulokset, eli sen mitä internet ja sosiaalinen media tekevät ihmisille.
Ehkä jopa suurin pahoinvointia selittävä tekijä on epävarmuus ja valtava valintojen tekemisen pakko. Ihminen ahdistuu, kun maailma muuttuu nopeasti ja ympäristö – esimerkiksi internet, työelämä, koulutus, perheen ja uran yhteensovittaminen, ilmastonmuutos, nuorten tuelvaisuuus jne. — vaativat koko ajan huomiota.
Ahdistukseen ei auta se, että lisäämme jatkuvasti hoitopaikkoja ja lääkitystä ja hoidamme seurauksia, kun emme puutu itse syyhyn. Tästä huolimatta on tietenkin hoidettava niitä, jotka ovat hoidon tarpeessa. Ruutuajan ja huonovointisuuden välinen korrelaatio on heikko, mutta on syytä kysyä, voimmeko huonosti siitä syystä, että roikumme netissä, vai roikummeko netissä siitä syystä, että voimme huonosti.
Meidän tulee siis muuttaa elämänympäristöämme ja toimintaamme sellaiseksi, että kestämme itse sen asettamat paineet. Kunnat ovat nyt tekemässä uusia kuntastrategioita, kun valtuustokausi on vaihtunut. Siinä olisi yksi paikka saada muutosta aikaan. Kuntahan vastaa monesta ihmisten arkielämänympäristöön vaikuttavasta toiminnasta. Ja kaiken pitäisi toimia niin, että se ei ainakaan lisää kuntalaisten ahdistusta: Toimivatko esim. yhdyskuntapalvelut (kaavoitus, vesi- ja viemärihuolto, tiet ja kevyenliikentten väylät,) liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut jne. niin, että ne tukevat ihmisten hyvinvointia? Vastataanko kuntalaisten yhteydenottoon ja otetaanko hänen huolenaiheensa vakavasti? Eikö koulu voi tosiaankaan kiusaamiselle mitään?
Kaikessa toiminnassa pitäisi ottaa huomioon se, että hyvinvoiva kuntalainen on terveempi kuntalainen. Ei ole iso vaiva esim. tiedottaa, että nyt asuinalueellanne tehdään liikkumiseen ja asumiseen vaikuttavia ympäristötöitä ja kuinka kuan ne kestävät ja mitä ne sisältävät.
Uudet hyvinvointialueet vastaavat ennen kaikkea ns. korjaavista palveluista, mutta jos emme ymmärrä ennaltaehkäisevän toiminnan tärkeyttä, eivät mitkään resurssit riitä koko ajan kasvaviin palvelutarpeisiin.
Teijo Liedes, Iin kunnanhallituksen 1. vpj., Vasemmistoliitto