Kuluneella valtuustokaudella tuli kunnallispolitiikkaan uusi käsite osallistaminen. Sen toivat keskusteluun ja päätöksenteon apuvälineeksi palvelumuotoilijat, joka sekin oli uusi sana ja uusi asia päättäjille. Mistä näissä käsitteissä on kysymys, ja olemmeko me päättäjät ymmärtäneet nämä asiat oikein?
Ainahan politiikassa on ollut kyse siitä, että päättäjillä on näkemys siitä, miten asioita pitää hoitaa ja mitä mistäkin asiasta pitää päättää. Ja vaaleissa on sitten katsottu, ovatko päättäjät saaneet äänestäjien luottamuksen. Vaalien välissä on toki kuunneltu kuntalaisia sekä kasvotusten että mitä moninaisimmissa tapahtumissa ja kokouksissa, joissa politiikan taustaryhmät ovat ajaneet asiaansa. Mutta kuntalaisten kuunteleminen ei ole vielä osallistamista.
Pahimmillaan pelkkä kuunteleminen johtaa populismiin, jopa opportunismiin, jolloin pyritään vain varmistamaan oma asema päättäjänä ja ”johtajana”. Johtajana lainausmerkeissä sen takia, että tämä ei ole mielestäni johtamista vaan pikemminkin johdettavana olemista. Tällöin tuuliviiripäättäjä menee yleisen mielipiteen tai oman taustaryhmänsä selän taakse eikä pitkäjänteisestä, kuntastrategiaa toteuttavasta päätöksenteosta tule mitään.
Osallistaminen toimii parhaimmillaan silloin, kun kootaan yhteen eri taustoista tulevia kuntalaisia esim. työpajaan pohtimaan, miten jokin tärkeä asia, kuten esim. kunnan maankäyttö, palveluverkko tai vaikkapa kevyenliikenteen väyläverkko tulisi ratkaista. Tavoitteena ei välttämättä ole yhden ns. oikean ratkaisun valitseminen vaan eri vaihtoehtojen punnitseminen ja parhaimmillaan uuden ratkaisun löytäminen.
Päättäjien tehtävänä on olla mukana tässä prosessissa, ei johtamassa vaan tasavertaisena keskustelijana, mutta sitten lopulta tehdä päätöksiä. Nämä päätökset nojaavat päättäjän omaan harkintaan ja toteuttavat toisaalta hänen omaa näkemystään, mutta toisaalta päättäjät ovat saaneet osallistamisprosessissa uusia ajatuksia ja päätökset ovat paremmin sekä päättäjän itsensä että kuntalaisten ymmärrettävissä. Siis taustatiedoista ja kuntastrategiasta sekä osallistamisesta on muodostunut kokonaisuus, joka johtaa järkeviin päätöksiin.
Muodoltaan tällainen päätöksenteko muuttaa edustuksellista demokratiaa suoran demokratian suuntaan ja on siten sitä helpompaa toteuttaa, mitä pienemmästä yhteisöstä on kysymys. Toisaalta isommissakin yhteisöissä, kuten kunnissa ja kaupungeissa, voidaan ajatella, osallistettavat/osallistujat edustavat laajempaa joukkoa ja siten antavat luotettavan kuvan siitä, mitä kuntalaisten arjessa tapahtuu ja mielessä liikkuu. Kunnissa vedotaan usein siihen, että osallistaminen on liian työläs prosessi ja on niin kiire, että sitä ei ehditä viedä kunnolla läpi – siis tehdään kysely kuntalaisille. Kysely ei kuitenkaan ole osallistamista, se on yleisen mielipiteen esille kaivamista ja sisältää monia kompastumisen mahdollisuuksia lähtien siitä, miten kysely laaditaan, mitä kysytään, ja miten vastauksia tulkitaan. Toki joissain tapauksissa, kun voidaan kysyä selkeitä vaihtoehtoja, kyselykin puolustaa paikkaansa.
Ja se palvelumuotoilu on sitä, että asiantuntijan avulla pohditaan sitä, miten palvelu tuotettaisiin tarvetta vastaavasti ja tehokkaasti, niin että siitä olisi hyötyä ja iloa mahdollisimman monille ja rahatkin riittäisivät sen tuottamiseen. Palvelumuotoilija voi olla apuna siinä, miten osallistamisprosessi missäkin tapauksessa toteutetaan, ja mahdollisesti palvelumuotoilija myös johtaa prosessia. Ei tämä kuitenkaan ole sellaista rakettitiedettä, etteikö sitä voisi toteuttaa kunnissa omin voimin.
Joku voi ajatella, että tässä perinteinen puoluepolitiikka kärsii ja ideologiat joutavat romukoppaan. Ei se kuitenkaan niin mene. Jokainen päättäjä on mielestäni velvollinen toteuttamaan äänestäjilleen lupaamaansa linjaa, mutta tuo linja ei saa vieraantua liikaa kuntalaisten arjesta. Ja kun ympäristössä tapahtuu rajujakin muutoksia, kuten korona ja ilmastonmuutos, täytyy päättäjän voida muodostaa kokonaiskuva ja tavoitella yhteistä etua. Tähän tarvitaan vuoropuhelua.
Teijo Liedes, Iin kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Vasemmistoliitto