Päät­tä­jäl­tä: Joulumuisto

Kaa­ri­na Torro.

Voi­sin kir­joit­taa koro­nas­ta, hyvin­voin­tia­lue­vaa­leis­ta tai kun­ta­po­li­tii­kas­ta, mut­ta en kir­joi­ta. Niis­tä kir­joi­te­taan pal­jon ja ehdin kyl­lä kir­joit­taa niis­tä halu­tes­sa­ni myö­hem­min­kin. Sen sijaan jaan teil­le muis­ton, joka liit­tyy jou­lun aikaan 2003.

Jo pelk­kä aja­tus kir­joit­ta­mi­ses­ta saa sil­mä­ni kos­tu­maan, mut­ta sil­ti­kin haluan jakaa tämän muis­ton kans­san­ne. Isä­ni oli tuol­loin toi­pi­laa­na Hau­ki­pu­taal­la, sil­loin vie­lä “omal­la” vuo­deo­sas­tol­la. Hänen muu­ta­mia vuo­sia aiem­min saa­man­sa infark­ti ete­ni ja hän jou­tui välil­lä osastolle.

Syysfluns­sa ja influens­sa tuli­vat ja tart­tui­vat myös isään­kin. Hän jou­tui ole­maan pidem­män tovin osas­tol­la. Me omai­set kävim­me hänen luo­naan, äiti toki viet­ti siel­lä pal­jon­kin aikaa. Hän oli jo kui­ten­kin iäkäs, eikä kyen­nyt isää koko ajan koto­na pitä­mään, vaik­ka oli­si halunnutkin.

Hoi­to­hen­ki­lös­tö toi­voi, että kävi­sim­me ruo­kai­luai­ka­na, jot­ta voi­sim­me olla apu­na syöt­tä­mäs­sä, kun hoi­det­ta­via on pal­jon, hen­ki­lö­kun­taa ei niin­kään eli hoi­ta­jis­ta oli pulaa jo tuol­loin, lähes 20 vuot­ta sit­ten. Tähän väliin sanon, että hoi­to oli kyl­lä hyvää!

Edel­leen­kin usein muis­te­lem­me kuin­ka he kai­ken kii­reen kes­kel­lä ymmär­tä­väi­ses­ti ja hymys­sä suin teki­vät työ­tään. Jou­lu lähe­ni, isän tila heik­ke­ni. Mei­tä pyy­det­tiin val­mis­tau­tu­maan pahimpaan.

Pyrim­me hoi­ta­maan arjen jou­lu­val­mis­te­lui­neen ja töis­sä käy­den, mut­ta eihän sii­tä mitään oikein tul­lut. Muis­tan kun kul­jin kuin “sumus­sa”. Töi­tä teh­den, välil­lä viet­täen jou­lua oman per­heen kans­sa, aja­tuk­set isän luona.

Koto­na olles­sa, joka iki­nen ker­ta kun puhe­lin soi, sydän hyp­pä­si kurk­kuun: joko nyt tulee suru­vies­ti. Vies­ti tuli sit­ten 27.12. aamu­var­hain. Isä oli sin­ni­tel­lyt sii­hen saak­ka, että antoi äidil­le jou­lu­lah­jan: 50-vuo­tis­hää­päi­vän. Näin ajattelemme.

Tuon jou­lun jäl­keen ei jou­lu ole ollut minul­le pel­käs­tään iloi­nen Jee­sus-lap­sen syn­ty­mä­juh­la. Se on ollut minul­le lähei­sen menet­tä­mi­sen ja surun aika. Toki iloit­sen jo nykyi­sin enem­män kuin alku­vuo­si­na, sil­lä aika kul­taa muis­tot. Toki­han nyt­kin kun jou­lun val­mis­te­lu­ja tein ja jou­lu­lau­lut soi, niin ikä­vä tuli, kun tuo jou­lu mie­leen pala­si. Mut­ta sehän on luon­nol­lis­ta, että omaa läheis­tään kai­paa ja suree.

Mei­dän jokai­sen tuli­si kui­ten­kin muis­taa, että elä­mä on nyt. Sik­si arvos­tan todel­la pal­jon jokais­ta jou­lua, jokais­ta het­keä, jon­ka saan läheis­te­ni kans­sa viet­tää. Arvos­tat­han sinäkin.

Hyvää jou­lun aikaa ja uut­ta vuot­ta 2022 sinul­le­kin, Kaa­ri­na Tor­ro, kaupunginvaltuutettu/hyvinvointilautakunnan jäsen, Martinniemi/Oulu, SDP