Toi­mit­ta­jal­ta: Het­kem­me näyt­tä­möl­lä

Kysyin Iin Oja­ky­län kou­lun ava­jais­kah­veil­la vas­ta­pää­tä istu­neil­ta oppi­lail­ta, mitä he esit­tä­vät kah­vin jäl­kei­ses­sä jou­lu­juh­las­sa. Yksi pojis­ta ker­toi ole­van­sa jou­lu­puk­ki, kak­si muu­ta sanoi ole­van­sa sete­lei­tä. Pian pää­sin­kin näke­mään, kuin­ka jou­lu­puk­ki, sete­lit, kynt­ti­lät, pipa­rit ja muut jou­lun teki­jät int­ti­vät näyt­tä­möl­lä sii­tä, kenel­lä heis­tä on tär­kein teh­tä­vä jou­lu­na.

Tuo lyhyt jou­lu­näy­tel­mä ja juh­lan muut esi­tyk­set sai­vat muis­tot omis­ta ja las­tem­me kou­luai­kai­sis­ta jou­lu­juh­lae­si­tyk­sis­tä sin­koi­le­maan pääs­sä­ni. Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten jän­ni­tin kat­so­mos­sa, kuin­ka tyt­tä­rem­me onnis­tuu Maria­na tai poi­kam­me tont­tu­na. Noi­ta tuo­reem­pia esi­tyk­siä sel­keäm­min muis­tan omat täh­ti­het­ke­ni kou­lun lii­kun­ta­sa­lin näyt­tä­möl­lä 1970-luvun lopul­la. Olen ker­to­nut var­mas­ti monil­le tut­ta­vil­le­ni­kin, kuin­ka prin­ses­sa Adal­mii­na­na kur­kis­te­lin kai­voon, eikä sin­ne putoa­vak­si tar­koi­tet­tu kruu­nu­ni mei­nan­nut mil­lään irro­ta pääs­tä­ni. Olen myös kuul­lut usei­ta ker­to­ja mie­hel­tä­ni kuin­ka kuu­ma stea­rii­ni valui hänen kädel­leen, kun hän pite­li jou­lu­näy­tel­mäs­sä kädes­sään kynt­ti­lää.

Enää ei jou­lu­juh­lis­sa pidel­lä aito­ja kynt­ti­löi­tä, mut­ta muu­ten nii­den tun­nel­ma on säi­ly­nyt enti­sel­lään. Juh­la­vaat­tei­ta, valo­ja pimey­des­sä, rapi­naa, jän­ni­tys­tä, unoh­det­tu­ja repliik­ke­jä, lau­lua ja soit­toa. Jokai­sel­la meil­lä on muis­tom­me näis­tä juh­lis­ta. Muis­to saat­taa liit­tyä epä­var­maan nok­ka­hui­lue­si­tyk­seen, onnis­tu­mi­seen näyt­tä­möl­lä tai vaik­ka­pa jän­nit­tä­vään tun­nel­maan kou­lun pimeäs­sä juh­la­sa­lis­sa.

Iha­naa, että kou­lu­jen jou­lu­juh­lia vie­lä jär­jes­te­tään.