Har­taus: Sydä­mee­ni jou­lun teen

Aika­na, jota eläm­me, jou­lua lei­maa lii­an usein lii­al­li­nen kau­pal­lis­tu­mi­nen, maa­il­mal­la rie­hu­vat sodat ja jou­lun sano­man unoh­tu­mi­nen tava­ra­pal­jou­den alle. 

Vaik­ka kaik­ki ei ehkä ollut­kaan ennen parem­min, niin haluan sil­ti jakaa muis­ton omis­ta lap­suu­den jouluistani.

Avaan sil­mä­ni jo hyvis­sä ajoin ennen aamun koit­toa. Vaik­ka tun­tuu että en ole nuk­ku­nut pal­joa­kaan, niin väsy­mys ei pai­na pien­tä pää­tä­ni lai­sin­kaan. Kuin­ka voi­si­kaan, sil­lä kau­an odo­tet­tu juh­la on tääl­lä. On jou­lu­aat­to, jokai­sen lap­sen suu­rin juhla.

Kipais­tua­ni ala­ker­taan huo­maan puu­ron ole­van jo val­mis­ta. Puu­ron äärel­lä arvuu­tel­laan, että kuka­han saa täl­lä ker­taa man­te­lin. Olen kuul­lut, että muu­al­la tämä joh­taa pal­kin­toon, mut­ta meil­lä vakiin­tu­neen käy­tän­nön mukaan tämä mer­kit­see tis­ki­vuo­roa. Saan man­te­lin. Se ei hait­taa, onhan joulu.

Kuusi on tuo­tu sisään ja koris­tel­tu jo aikai­sem­min, tänään läm­mi­te­tään yhdes­sä sau­naa, kan­ne­taan pataan vet­tä, kat­sel­laan jou­luoh­jel­mia tele­vi­sios­ta, jou­lu­rau­han julis­tus seu­ra­taan, kuun­nel­laan jou­lu­lau­lu­ja ja jou­lue­van­ke­liu­mia radios­ta. Kaik­kial­la on val­kois­ta ja hil­jais­ta, ihan kuin koko luo­ma­kun­ta oli­si rau­hoit­tu­nut jou­lun viettoon. 

Ennen sau­naa läh­dem­me käy­mään pois­nuk­ku­nei­den rak­kai­dem­me hau­doil­la. Kynt­ti­lät muis­tut­ta­vat mei­tä jäl­leen­nä­ke­mi­sen toi­vos­ta ja maa­il­maan syn­ty­nees­tä vapah­ta­jas­tam­me. Jou­lu­na me muis­tam­me olla kii­tol­li­sia kai­kis­ta rak­kais­tam­me. Niin heis­tä, jot­ka ovat vie­lä luo­nam­me, kuin heis­tä, jot­ka ovat jo pääs­seet tai­vaan kotiin. 

Mum­mo­laan palat­tuam­me jou­lu­ruo­kien teko on jo hyväl­lä mal­lil­la, tupa­keit­tiös­tä kan­tau­tuu her­kul­li­sia tuok­su­ja. Ennen jou­lu­ruo­kaa on kui­ten­kin tie­dos­sa jou­lusau­na, ja ehkä vir­kis­tä­vä lumi­han­ges­sa kie­ri­mi­nen. Tämän jäl­keen ruo­ka mait­taa­kin, ja kaik­kien syö­tyä itsen­sä kyl­läi­sik­si onkin aika jakaa lah­jo­ja, mikä rie­mas­tut­taa var­sin­kin lap­sia ihan rajat­to­mas­ti. Jou­lu on anta­mi­sen aikaa. 

Avat­tuam­me lah­jat onkin aika rau­hoit­tua seu­raa­maan jou­lu­yön juma­lan­pal­ve­lus­ta. Mie­li hil­je­nee jou­lun sano­man äärel­lä. Meil­le on syn­ty­nyt maa­il­maan Vapah­ta­ja. Tämän jäl­keen pie­nen pään onkin tur­val­lis­ta pai­nua tyy­nyyn, maa­il­mas­sa on aina­kin het­kel­li­ses­ti kaik­ki hyvin. 

Tämä oli koke­mus omas­ta lap­suu­des­ta­ni, mut­ta monil­la meis­tä lie­nee jou­lus­ta yhtä rak­kais­ta muis­to­ja. Teh­kääm­me nii­tä lisää tänä­kin jou­lu­na ja anne­taan toi­sil­lem­me jou­lu­rau­ha. Siu­nat­tua jou­lun­ai­kaa, hyvää jou­lua ja onnel­lis­ta uut­ta vuot­ta teil­le kaikille.

Nyt Juma­lal­le kun­nia, kun antoi ainoon Poi­kan­sa. Siit enke­lit­kin rie­mui­ten vei­saa­vat häl­le kii­tok­sen. (Vir­res­tä 21)

Jus­si Rin­ta-Joup­pi, seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Hau­ki­pu­taan seurakunta