Har­taus: Rukous­ten lapset

Eläm­me kirk­ko­vuo­des­sa paas­ton aikaa. Muis­tan kuin­ka oma isä­ni viet­ti sitä aina kon­kreet­ti­ses­ti mm. jät­tä­mäl­lä punai­sen lihan pois ate­rioil­taan. Itse olen tänä paas­ton­ai­ka­na päät­tä­nyt kar­sia ruu­tuai­kaa ja lisä­tä pit­kiä käve­ly­lenk­ke­jä lähes joka päi­väl­le. Kun kevät­tä entei­le­vä kir­kas aurin­ko valai­see lenk­kei­li­jän mai­se­maa, tun­tuu kuin mie­li­kin kir­kas­tui­si pimeän ajan ras­kais­ta mietteistä.

Tämän vii­kon kir­kol­li­nen otsik­ko on ”Rukous ja usko”. Mes­sus­sa lue­tun psal­min 25 sanoin ”Her­ra, osoi­ta minul­le tie­si, ope­ta minua kul­ke­maan pol­ku­ja­si. Ohjaa minua totuu­tee­si ja ope­ta minua. Her­ran tie on hyvä, hän on uskol­li­nen niil­le, jot­ka pitä­vät hänen liittonsa”.

Tie­dän, että olen ollut van­hem­mil­le­ni rukous­ten lap­si. Var­mas­ti monet tätä luke­vat ovat myös olleet van­hem­pien­sa har­tai­den rukous­ten kan­ta­mia. Aina­kin omal­la koh­dal­la nämä van­hem­pien rukouk­set ovat olleet tar­peen, var­sin­kin nuo­re­na ei tul­lut usein­kaan teh­tyä nii­tä hyviä valin­to­ja, vaan omat itsek­käät ja lyhyt­nä­köi­set tem­pauk­set toi­vat var­mas­ti huol­ta koti­väel­le. Elä­män suun­taa kan­toi kui­ten­kin se, että koto­na oli mata­la kyn­nys pyy­tää anteek­si omia toilailujaan.

Olen myös itse rukoil­lut, että omien las­te­ni elä­mä kul­ki­si hyvään suun­taan. Täy­tyy kui­ten­kin ymmär­tää se, että kaik­ki pyyn­nöt ja toi­veet, mitä rukouk­ses­sa esit­tää, eivät toteu­du sel­lai­se­na eikä sil­lä aika­tau­lul­la kuin itse haluai­si. Sil­ti Tai­vaan isä voi joh­dat­taa ne mei­dän kan­nal­ta parem­min, vaik­ka emme sitä itse heti ymmär­täi­si­kään. Tämän olen monen asian koh­dal­la kokenut.

Jark­ko Metsänheimo.

Vaik­ka koen suur­ta heik­kout­ta van­hem­muu­des­ta­ni, tun­tuu tär­keäl­tä että yhteys aikui­siin lap­siim­me on säi­ly­nyt lähei­se­nä. Vaik­ka tätä asi­aa en ole osan­nut rukoil­la, lap­set ovat jär­jes­tä­neet vii­mei­sen vuo­den aika­na mon­ta ilois­ta yllä­tys­tä. He ovat tul­leet omas­ta aloit­tees­taan aut­ta­maan monis­sa kodin suur­sii­vous- ja remont­ti­töis­sä. Tämä on tun­tu­nut aivan lii­kut­ta­val­ta, täl­lai­sia koke­muk­sia toi­voi­sin mah­dol­li­sim­man monelle!

Olen kii­tol­li­nen sii­tä, että omat van­hem­pa­ni rukoi­li­vat puo­les­ta­ni. Nyt en voi enää sanoa sii­tä kii­tos­ta heil­le, vain vie­dä kynt­ti­län tai kuk­kia hei­dän hau­dal­leen. Hei­dän esi­merk­kin­sä ja uskon­sa ovat kui­ten­kin hyvin usein mie­les­sä. Äidin lem­pi­vir­ren 547 sano­ja lai­na­ten ”Her­ran hoi­dos­ta kiit­tä­kääm­me, kun hän tai­vas­ta var­ten kas­vat­taa. Mur­heen alla­kin armah­taa, hänen tur­viin­sa jäämme”

Jark­ko Met­sän­hei­mo, kant­to­ri, Kii­min­gin seurakunta