Har­taus: Kär­si­vä Jumala

Iin seu­ra­kun­ta­sa­lin taideteos.

Iin seu­ra­kun­ta­ta­lon sei­näl­lä on teos, joka kuvaa ris­tiä. Ris­ti on kuin har­son taka­na, pii­los­sa, ja kui­ten­kin kaik­kien näh­tä­vil­lä. Ris­tin edes­sä on orjan­tap­pu­rak­ruu­nu, joka tih­kuu veripisaroita.

”Käy yrt­ti­tar­has­ta pol­ku, vie Gol­ga­tal­le se. On hen­gen vii­toit­ta­ma sen joka askele.”

Kii­ras­tors­tain yönä Jee­sus rukoi­lee Get­se­ma­nen puu­tar­has­sa. Hän tie­tää jou­tu­van­sa pian tuo­mit­ta­vak­si ja suu­riin kär­si­myk­siin. Hen­ki­nen kamp­pai­lu, ahdis­tus ja pel­ko ovat val­lan­neet mie­len. Hän rukoi­lee tus­kai­se­na, niin tus­kai­se­na, että hän hikoi­lee veri­pi­sa­roi­ta. Sil­loin Juma­la lähet­tää enke­lin vah­vis­ta­maan Jeesusta.

”Tien kaik­kein ras­kaim­man Jee­sus on käy­nyt armos­saan, kun mei­dän kur­jain täh­den hän kul­ki kuolemaan.”

Jee­suk­sen teh­tä­vä maa­il­mas­sa oli pelas­taa kaik­ki ihmi­set. Hän kul­ki tuon tien ääret­tö­mäs­tä rak­kau­des­ta mei­tä koh­taan. Hän suos­tui Juma­lan tah­toon ja otti syn­tim­me kan­net­ta­vak­seen. Hän val­mis­ti tien Isän luok­se ja ikui­seen elä­mään, sik­si hän yhä kut­suu mei­tä yhteyteensä.

”Nyt, köy­hä syn­ti­nen, rien­nä luo Her­ran Jee­suk­sen. Saat rau­han, loh­du­tuk­sen haa­vois­sa Kristuksen.”

Veri­pi­sa­rat puh­dis­ta­vat kai­kis­ta syn­neis­tä. Ne muut­tu­vat teok­ses­sa val­koi­sik­si. Pyhä Hen­ki tekee työ­tään ihmi­sen sydä­mes­sä. Värit tule­vat elämään.

”Myös lau­lun oppia uuden saat tiel­lä tai­va­han. Se tai­vaas­sa jo kai­kuu edes­sä Karit­san. Hän kuo­li kai­ken täyt­täen, mut­ta tie oli tuskien”

Eija Jaa­ra, Iin seu­ra­kun­nan kanttori