Har­taus: Elä­män leipä

Muis­te­len sil­loin täl­löin tele­vi­sios­ta tul­lut­ta doku­ment­tioh­jel­maa Tava­ra­tai­vas, jos­sa nuo­ri mies tes­taa, kuin­ka monel­la tava­ral­la hän tulee toi­meen. Kun hän hakee varas­toon siir­ret­ty­jä tava­roi­taan kotiin­sa yksi ker­ral­laan, hän jou­tuu valin­to­jen eteen. Mitä tar­vit­sen vält­tä­mät­tä ja min­kä käyt­töön­ot­toa voi siir­tää tuon­nem­mak­si? Mikä ei ole niin vält­tä­mä­tön­tä­kään, mut­ta kui­ten­kin itsel­le tärkeää?

Elo­ku­vas­sa nuo­ru­kai­nen käy kes­kus­te­lu­ja läheis­ten ihmis­ten kans­sa. Pik­ku-Jes­se kysyy hänel­tä: ”Mitä sinul­ta puut­tuu?” Sai­raa­las­sa käy­des­sään hän kuun­te­lee mum­mon­sa aja­tuk­sia: ” Ei se koti tava­roil­la tule, kyl­lä se täy­tyy jol­lain muul­la saa­da. Ne on vain rekvi­siit­taa siinä.”

Pää­siäi­seen val­mis­tau­tu­mi­sen eli paas­ton aika­na yhden pyhä­päi­vän aihe on Elä­män lei­pä. Päi­vää kut­su­taan Leipäsunnuntaiksi.

Jokai­nen meis­tä tar­vit­see elääk­seen lei­pää. Ilman eli­mis­tön tar­vit­se­maa ravin­toa ei jak­sa aja­tel­la, ais­tia, liik­kua eikä levä­tä. Päi­vit­täi­nen ravin­to voi jää­dä lii­an vähäi­sek­si tai yksi­puo­li­sek­si. Itses­tä huo­leh­ti­mi­nen ei syys­tä tai toi­ses­ta onnis­tu par­haal­la taval­la. Ehkä yksi­na­su­va­na ei tule lai­tet­tua itsel­leen ruo­kaa tai ruo­ka ei mais­tu. Yhä useam­mas­sa kodis­sa ei ole riit­tä­väs­ti rahaa ter­veel­li­sen ruo­an hankkimiseen.

Ihmi­nen tar­vit­see hyvin­voin­tiin­sa muu­ta­kin kuin fyy­si­siä perus­tar­pei­ta. Elä­män lei­pää ovat toi­set ihmi­set. Koke­mus mui­den tuo­mas­ta tur­vas­ta, vaih­te­lus­ta ja ilos­ta soi­si ole­van osa mei­dän jokaisen elin­pii­riä. Hyvien koke­mus­ten myö­tä voi kor­jaan­tua jotain, joka ihmis­suh­teis­sa on ollut vai­ke­aa. Kun tun­tee kuu­lu­van­sa johon­kin poruk­kaan, pie­neen tai isom­paan, vuo­ro­vai­ku­tus mui­den kans­sa tuo elä­mään uusia ulottuvuuksia.

Elä­män lei­pää on myös yhteys Juma­laan, elä­män luo­jaan ja anta­jaan. Hänen puo­lel­taan kut­su yhtey­teen on aina voi­mas­sa ja yhteys raken­tuu vaik­ka vain huo­kauk­sel­la, rukouk­sel­la Juma­lan puo­leen. Seu­ra­kun­ta koko­aa ihmi­siä Elä­män lei­vän ääreen.

Kaik­ki, mitä meil­lä on – koko elä­mä — on lah­jaa ja lai­naa. Arvok­kain­ta on jakaa lah­jaa mui­den kans­sa. Riip­pu­mat­ta tava­ran mää­räs­tä voim­me antaa elä­män mer­ki­tyk­sel­li­siä asioi­ta toi­sil­lem­me: aikaa, myö­tä­tun­toa, roh­kai­sun kat­sei­ta ja sano­ja. Avun tar­joa­mis­ta sil­loin, kun sen tar­peen ja mah­dol­lis­ta. Näin jaam­me Elä­män lei­pää tois­tem­me kanssa.

Johan­na Juntunen

dia­ko­nis­sa

Hau­ki­pu­taan seurakunta