- Kuvassa pikkuserkkujen lapsia. Kuvat: Selina Puebla Ontero
- Taskisen serkut kokoontuivat Kellon nuorisoseuralle elokuussa. Kuva: Selina Puebla Ontero
Elokuisena sunnuntaina suuri Pietilöiden suku kokoontui meille rakkaalle Kellon Nuorisoseuralle muistelemaan juuriamme, juhlimaan suvun vanhimman, Matti Pietilän, 80-vuotispäivää ja tutustumaan uusimpiin sukumme tulokkaisiin ja elämän kumppaneihin.
Sukupuun nykyisestä kahdeksasta oksasta olimme saaneet kokoon seitsemän oksan edustuksen, kaukaisimmat olivat saapuneet Helsingistä ja Turusta, mutta useimmat asuvat edelleenkin syntymäpitäjässään, nykyisessä Oulussa, jonne esi-isät saapuivat jo vuosisatoja sitten.
Paikalla oli kolme sukupolvea Pietilöitä, tai oikeastaan Taskisia, joka on tilannimi, ja jota meistä vanhimmat olimme lapsena tottuneet käyttämään. Taskisen Aukusti- papan ja Maija-mummun yhteinen 62 vuotta kestänyt taival alkoi vuonna 1921, ja heille syntyi 8 lasta, jotka ovat jo kaikki edesmenneitä. Meillä oli kuitenkin ilo nauttia sen sukupolven edustuksesta: nuorimman veljeksen, Paavon, Ensi-vaimo osallistui kanssamme muistelemaan vanhoja aikoja.
Yhteiskuntatietelijä Tytti Isohookana-Asunmaa valotti meille Kellon Nuorisoseuran historiaa, jossa korostui nuorisoseuran erityisen tärkeä tehtävä paitsi nuorten harrastusmahdollisuuksien ja sosiaalisen kanssakäymisen mahdollistajana, myös sen tärkeys vahvojen juurien ja yhteenkuulumisen luomisessa. Tunnelmaa kohotti myös suvullemme tutuksi tullut viihdyttäjä, hanuristi Kullervo Kukkula.
Jos ei olisi ollut nuorisoseuraliikettä viime vuosisadan alussa, ei olisi meitä Pietilöitäkään. Puolisoa ei tarvinnut kaukaa etsiä, sillä Kellossa oli nuorisoseura, joka oli perustettu jo vuonna 1892 nuorison kohtaamispaikaksi. ”Kieltolain hengessä” perustettiin Kelloon myöhemmin maakunnan suurin ja kallein, uusi nuorisoseuratalo vuonna 1921, josta tuli tärkeä kohtaamispaikka paikkakunnan nuorisolle ja tietysti myös Aukustin ja Maijan lapsille.
Merta edemmäs ei sisaruksilla ollut tapana mennä kalaan, lähes kaikki löysivät puolisonsa nuorisoseuralta. ”Puttaalainen on korian kirkon poika, jossa hyvät naiaan naapuriin, pahat pitkäin matkojen taa.”
Kellon Nuorisoseuralla lähialueen nuoriso harrasti liikuntaa, musiikkia, teatteria ja tanssia. Etenkin tanssista syntyi suvullemme yhdistävä tekijä. Hekin, joille tanssi ei ollut yhtä mieluista, olivat kuitenkin osana nuorisoseuratoimintaa tavalla tai toisella.
Tämänhetkinen, vanhin sukupolvi, joista valtaosa on syntynyt 50-luvulla ja nuorin 70-luvulla, osallistui sukujuhlaan aktiivisesti: 22 serkusta oli paikalla 19. 50-luvulla syntyneillä oli vielä eläviä nuoruusmuistoja Kellon Nuorisoseuralta.
60–70-luvuilla se oli merkittävä, koko Pohjois-Suomen nuorison kokoontumispaikka. Viikoittaiset tanssit kutsuivat kokoon innokkaita tanssijoita aina Pohjois-Ruotsista asti. Esiintyjät olivat sen ajan huippuartisteja, ja nuorisoseuralla meno oli villiä.
Tämänkin sukupolven juuret ovat yhä vankasti Pateniemen ja Kellon mullassa, sillä kolmea lukuun ottamatta he asuvat Oulussa. Kuusi heistä asuu entisillä Aukusti-papan pelloilla, Taskisen perällä Pateniemessä, jonne papan perhe oli muuttanut Kellosta vuonna 1905. Kolme perhettä on miehittänyt Oulun Hollihaassa vierekkäiset taloyhtiöt.
Sunnuntain tilaisuudessa heimopäällikkyys siirrettiin virallisesti päivän syntymäpäiväsankarille, 80 vuotta täyttävälle Matti Pietilälle. Eläkkeelle jäätyään hän muutti vaimonsa Kristiinan kanssa Espanjaan, jossa he viettävät edelleenkin talvensa. Mutta veri vetää kuitenkin yhä enemmän vanhalle kotiseudulle, ja kellolaiset juuret vain vahvistuvat.
Sukujuhla järjestettiin paitsi vanhojen asioiden muistelemiseksi ja Matin syntymäpäiviä juhlistaaksemme, ennen kaikkea sen vuoksi, että uudet sukupolvet tutustuisivat toisiinsa ja toistensa lapsiin. Meillä vanhemmilla oli suhteellisen hyvä käsitys siitä kuka kukin oli, mutta nuoremmille päivä oli yllätyksellinen.
Kellon Nuorisoseura yhdisti nyt uusia sukupolvia, joista vanhemmat alkavat olla keski- ikäisiä ja heidän lapsistakin jo muutama on täysi-ikäinen. Paikalla oli paljon pikkuserkkuja puolisoineen, jotka eivät olleet aiemmin kohdannet. Heistäkin valtaosa on jäänyt tai palannut kotiseudulleen, vaikka he ovat opiskelleet ja asuneet muualla.
Maailma on pienentynyt ja välimatkat lyhentyneet. Tuorein sukupolvi on kansainvälistynyt, ja sukuun on tullut myös kansainvälistä verta. Suvun nuorimmaisten oksa piti juhlassa huolen siitä, että melskettä riitti koko päiväksi ja pillimehut tuli juoduksi.
Kohtaamispaikka oli tunnelmallinen. Kahden edesmenneen sukupolven henki oli läsnä, ja heitä muisteltiin lämmöllä ja rakkaudella. Vävyt jakoivat suurelle yleisölle omat hauskat tarinansa sukuun astumisesta ja appiukkojen tempauksista.
Muuttuva maailma muuttaa myös ihmistä, yksilöllisyyden korostaminen ja juurettomuus eivät ole tehneet elämästä onnellisempaa. Sosiaalinen media on apukeino, mutta ei korvaa kohtaamista. Yhteisöllisyyden korostuminen, yhdessä tekeminen ja toistemme kohtaaminen tekivät tästä sunnuntaipäivästä tärkeän ja unohtumattoman.
Anne Ontero (s. Pietilä)





