Yli-Ii
Ajankohtaista, Haukipudas, Ii, Jääli, Kello, Kiiminki, Kuivaniemi, Yli-Ii, Ylikiiminki
21.05.2024 00:00
Suurin syy suomalaisten silmäleikkauksiin on iän myötä yleistyvä kaihi. Suomessa arviolta 70 0000 ihmiselle vuodessa tehdään silmäleikkaus, joko julkisella tai yksityisellä puolella. Toiseksi yleisin syy tulla silmien leikkaukseen, on toive päästä eroon silmälaseista, oli sitten kyse lähi tai kaukonäön huononemisesta. Tuolloin puhutaan silmien linssileikkauksesta, jossa vaurioitunut linssi poistetaan ja korvataan uudella tekolinssillä, joka on usein myös monitehoinen.
Lue lisää
Ii, Kiiminki, Kuivaniemi, Yli-Ii, Ylikiiminki
16.05.2024 00:01
Osuuskunta Pohjolan Maito palkitsee vuosittain hyvälaatuista ja palkintoehdot täyttävää maitoa tuottaneita maidonlähettäjiään osuuskunnan omilla palkinnoilla ja Walter Ehrström ‑mitaleilla. Vuonna 2024 palkintoon ovat oikeutettuja 10 vuotta ja sitä kauemmin kymmenen vuoden välein yhtäjaksoisesti hyvälaatuista maitoa tuottaneet maitotilat. Sekä osuuskunnan palkinto, että Walter Ehrström mitali on tunnustus huolellisesta työstä, jonka julkisuusarvo tukee kotimaisen maitoraaka-aineen ja maidontuotantotiloilla suoritettavan elintarviketuotannon arvostusta.
Lue lisää
Nuoret, Yli-Ii
16.05.2024 00:00
Avaan kerrostalon oven ja punnitsen mielessäni, menenkö hissillä vai portaita. Päätän mennä hissillä, koska minulla on paljon tavaroita mukana ja pitkän työpäivän jälkeen väsyttää kovasti. Painan nappia ja odotan, että hissi laskeutuu alakertaan. Astun hissiin ja ilokseni huomaan, ettei siellä ole muita. En jaksa olla sosiaalinen silloin, kun minulla väsyttää ja on nälkä.
Lue lisää
Haukipudas, Ii, Jääli, Kello, Kiiminki, Kuivaniemi, Yli-Ii, Ylikiiminki
16.05.2024 00:00
Rantapohjasta 18.8.1977: Pikkutyttö katseli äitinsä kanssa valokuvia ja kysyi äidiltä, että kenen miehen kanssa sinä tuossa kuvassa olet. Äiti vastasi, että etkö sinä isääsi tunne. – No mikä kaljupää mies se sitten tässä meijän kanssa asuu, ihmetteli tyttö. A.V.Olhava
Lue lisää
Ari Alatossava, 59, valittiin Oulun kaupunginjohtajaksi huhtikuun lopussa. Kuusamosta lähtöisin oleva Alatossava on työskennellyt Oulun konsernijohtajana vuodesta 2022 saakka, ja hän oli vt. kaupunginjohtaja viime joulukuusta. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Iin kunnanjohtajana.
Ulla-Maija Lahdenperä Iistä kuoli 22.4. Hän oli 80-vuotias.
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Jorma Puurunen syntyi sekä vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Yli-Iin sivukylällä, missä luontaisimmat harrastusmahdollisuudet painottuivat ulkona liikkumiseen. Ensimmäiset omat suksensa poika sai kolmen ikäisenä, ja viiden vanhana hän näki televisiosta, kuinka Juha Mieto porhalsi ladulla Lake Placidin olympiakisoissa.
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Toini Linnea Väliheikki Haukiputaalta kuoli 22.4. Hän oli 94-vuotias.
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus
Pohjois-Pohjanmaan tulvat siirtyvät pohjoista kohti. Kiiminkijoen virtaama on ELY-keskuksen mukaan nousussa ja huippu on tulossa ennusteen mukaan viikonlopun tai alkuviikon…
Oulun kaupunginvaltuuston kokous huipentui kunnanjohtajan vaaliin maanantai-iltana. Ari Alatossava sai suljetussa lippuäänestyksessä 39 ääntä ja Timo Reina 28 ääntä. Paikalla oli kaikki 67 valtuutettua, eikä yhtään ääntä jouduttu hylkäämään. Alatossava toimii tällä hetkellä Oulun vt. kaupunginjohtajana. Kaupungin palvelukseen hän tuli kaksi vuotta sitten konsernijohtajan virkaan.
Vain Tilaajille
Haluaisitko jatkaa lukemista?
Kirjaudu sisään tai tee tilaus