Ensi sun­nun­tai­na ”Usko ja epä­us­ko” on kirk­ko­vuo­den aihee­na. Usko ja epä­us­ko tais­te­le­vat jokai­sen kris­ti­tyn sydä­mes­sä. Mei­dän jokai­sen elä­mäs­sä on toi­si­naan het­kiä, jol­loin usko tun­tuu sel­keäl­tä, vah­val­ta ja kan­ta­val­ta. Sil­loin luot­ta­mus Juma­laan on kuin vakaa kal­lio, jol­la astel­la turvallisesti.

Oulus­sa ele­tään nyt poik­keuk­sel­li­sen tär­kei­tä aiko­ja. Kau­pun­ki­stra­te­gian val­mis­te­lu käyn­nis­tyy, talous­ar­vio ete­nee ja pal­ve­lu­verk­koa arvioi­daan. Näis­tä muo­dos­tuu koko­nai­suus, joka mää­rit­tää suun­nan tule­vil­le vuosille.

Ii on kau­nis ja rau­hal­li­nen kun­ta, jos­sa on tur­val­lis­ta elää ja ihmi­set välit­tä­vät toi­sis­taan. Mut­ta mikään ei pysy hyvä­nä itses­tään – mei­dän on teh­tä­vä töi­tä sen eteen, että ihmi­set halua­vat asua tääl­lä, koke­vat kuu­lu­van­sa yhtei­söön ja että pal­ve­lut ovat riit­tä­viä ja saavutettavia.

”Elä­mä on kuin pol­ku met­säs­sä. Jos et valit­se suun­taa itse, joku muu tekee sen puolestasi.” 

Syk­syn toi­min­ta on seu­ra­kun­nas­sam­me pyö­räh­tä­nyt käyn­tiin. Palaan aja­tuk­sis­sa­ni vie­lä men­nee­seen kesään. Pik­ku­lin­nut oli­vat teh­neet ennä­tys­mää­rän pesiä mök­kim­me piha­pii­riin. Lin­tu­jen lau­lu oli voi­mal­lis­ta ja sitä kuu­lui ympä­ri vuo­ro­kau­den. Emot kan­toi­vat ruo­kaa pesäs­sä ole­vil­le poi­ka­sil­le tau­koa­mat­ta ja luon­to oli täyn­nä ään­tä ja elämää.