Ei tuulivoimaa Yli-Iihin
Yli-Iihin on suunnitteilla ainakin 4 eri tuulivoima hanketta. Iso Rytisuo Leuvalla, Tannilan alue, Haapakoski ja lähimpänä Yli-Iin keskustaa Hongikonsuo.
Lue lisääYli-Iihin on suunnitteilla ainakin 4 eri tuulivoima hanketta. Iso Rytisuo Leuvalla, Tannilan alue, Haapakoski ja lähimpänä Yli-Iin keskustaa Hongikonsuo.
Lue lisääKorona on vaikuttanut erityisen vahvasti lasten ja nuorten arkeen, minkä seurauksena pahoinvointi ja mielenterveyspalvelujen tarve ovat lisääntyneet. Pahoinvoinnin merkkejä ovat esimerkiksi kasvavat määrät koulupoissaoloissa, nuorten päihteidenkäytössä ja alle 15-vuotiaiden väkivallanteoissa.
Lue lisääBiodiesel on maailmalla pitkään kehitetyn energiaviljelyn tuotteita. Suomessakin käytiin 1970-luvulla läpi kaikki viljelykasvit, mistä voi puristaa autojen, traktoreiden ja työkoneiden polttonestettä. Harkinnassa olivat muun muassa rypsi, sokerijuurikas ja viljat.
Lue lisääKävelen pitkin yksinäistä tietä, halki ilman liidän. Olen yksinäinen metsästäjä, vaellan pitkin porojen metsiä Vilma-koirani kanssa. Me vaellamme jossain pohjoisen Lapin perukoilla porojen lailla.
Lue lisääKun siellä teknisellä on niin hyvä pöhinä käynnissä, niin olen tuossa kulkeissani kattellu Olhavassakin ja samoin Kuivaniemellä noita rytöläjiä. Olhavassa komeilee Oijärven risteyksen kohdalla vanha talorähjä, joka ei edusta kyläkeskusta. Samoin vanhustentalolla on suuret roitokasat pihalle asti.
Kiitokset tunnelmallisista musiikkiesityksistä Viihdepiikkareille ja johtajalleen Virpi Räisäselle Haukiputaan seurakunnan joulukonserteissa! Saatoitte kuulijat hyvään jouluun uusilla, osaavilla esityksillänne!
Rantapohja julkaisi 16. joulukuuta Jarmo Alasiuruan ansiokkaan kirjoituksen tuulivoimahankkeista. Kerron jatkoksi oman kokemukseni.
Miksi Haukiputaalla ei hiekoiteta alikulun alta kirjastolle menevää kävelytietä!
Joulu väijyy jo oven takana, tuoden rauhaa ja yhdessäoloa. Oulunkaarella ei kuitenkaan vaivuta täydelliseen loman viettoon. Kuntayhtymä tuottaa monia palveluja myös juhlapyhinä niin Iissä, Pudasjärvellä, Simossa, Utajärvellä kuin Vaalassa kaikkiaan noin 27 000 asukkaan hyväksi.
Kuha Kirsti Kyllikki o.s. Kaisto, 27.7. 1930-10.11.2021 ja Kuha Benjam, 21.3.1930–12.10.2021. Äitimme Kirsti Kuha, omaa sukua Kaisto, syntyi 27.7.1930 Alfred.…..
Suomessa on käynnissä kiivas hypetys tuulienergian saralla. Mediassa on tiheään uutisia uusista joko suunnitteilla, rakenteilla tai käyttöönottovaiheessa olevista hankkeista.
Olen syntyjäni lappilainen ja tiedän mitä pitkät välimatkat merkitsevät. Ruokakauppaan ei lähdetty yhden maitopurkin tai mieliteon takia. Pohjois-Pohjanmaa on pinta-alalta suuri maakunta, jossa on isoja alueellisia eroja. Meidän väestömme ikääntyy ja kaiken hoivan tarve kasvaa. Syntyvyys laskee ja työikäisten osuus vähenee. Tämä korostuu erityisesti syrjäseuduilla.
Sinulle, joka hiippailit Porkanniemellä ja ammuit kotikissan piha-alueella. Toivotamme synkkää ja mustaa joulua ja uutta vuotta.
Kesäkuussa 2021 Oulun hyvinvointilautakunnan käsittelyssä oli sosiaalihuoltolain mukaisten asunnon muutostöiden kriteerit. Näiden muutostöiden tavoitteena on tukea iäkkäiden, pitkäaikaissairaiden ja vammaisten kotona asumista. Tällaisia töitä voivat olla esimerkiksi tukikahvojen asentaminen, kynnysten poistaminen, oviaukkojen leventäminen jne.
Julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto ei selviä ilman järkevää ja tasapainoista kumppanuutta yksityisten palveluntuottajien ja kolmannen sektorin kanssa. Tulevan hyvinvointialueen palveluja järjestettäessä on tuottajaksi valittava paikallisen arvion mukaan paras, laadukkain ja kustannuksiltaan järkevin toimija.
Läheisen kuolema on aina henkisesti raskas. Tarvitaan tukea ja myötätuntoa asioiden hoidossa. Uusia ennen kokemattomia asioita tulee eteen ja surun keskellä ne saattavat olla aika vaikeita hahmottaa. Kiitos Ulla Kropsu, Haukiputaan Hautaustoimisto Kropsu, täydellisestä ja lämminhenkisestä palvelustasi surumme hetkellä. Helpotit meidän elämää todella paljon. Olet oikea aarre.