Ii
Ulla Mitrunen valittiin Iin seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi
Iin seurakunnan uusi kirkkoherra on Karjasillan kappalainen ja teologian maisteri Ulla Mitrunen. Puhelimitse tavoitettu Mitrunen kertoi olevansa onnellinen ja myös…
Lue lisääEräretki muuttui selviytymisseikkailuksi
Iiläinen Veli-Matti Laaksolinna lähti yhdessä lastensa Emilia Laaksolinnan, Aleksi Laaksolinnan sekä Aleksin kumppanin Anni Töllin kanssa Ruotsin Jällivaaraan eräretkelle. Kalastus- ja eräretki on ollut jokavuotinen Veli-Matin ja Aleksin yhteinen kesäreissu. Tällä kertaa mukaan pyydettiin myös Emilia ja Anni. Reissut ovat sujuneet aina ilman suurempia ongelmia.
Lue lisääJäähyväiset tutulle ja turvalliselle kodille
“Perkele, mua et tänne jätä.” Näin totesi 94-vuotias Alli Sipola viime viikon perjantaina, kun hänen poikansa Niilo Sipola vei hänet.…..
Lue lisääHallinto-oikeus kumosi Iin kunnanvaltuuston päätöksen Kovasinkankaan tuulivoimapuiston yleiskaavan hyväksymisestä
Taas saapuu syys…
Rantapohjan tilaaja muistelee: Silloin kun kylälle tuli ensimmäinen ratio. Menimme sitä “ihmettä” katsomaan. Isäntä istui siellä korva kiinni radiossa ja kuunteli uutisia. Sitten kun uutiset loppuivat hän sulki radion ja sanoi: “Sähkö on niin kallista, että ei kestä isolla pitää.” J.T. Yli-Olhava
PVO-Vesivoima hakee hallinto-oikeudelta muutosta istutus- ja kalatalousvelvoitteisiin
Hyvähenkinen kirkkoherranvaalipaneeli Iissä
Oijärvellä juhlittiin venesataman aluetta ja haukea
Iin 650-juhlavuoden tapahtumiin lukeutuvia Oijärven venetsialaisia vietettiin lauantaina. Kyläyhdistyksen järjestämällä tapahtumalla juhlistettiin sekä Iin mittavia vuosisatoja että venesatama- ja uimaranta-alueella toteutettuja muutostöitä, joiden aikana satama-alueelle on rakennettu lisää paikoitusalueita sekä toteutettu valaistus.
Sateen ei annettu vesittää venetsialaisia
Jakun koulun leirikoulutoimikunnan järjestämä venetsialaistapahtuma uhkasi perjantai-iltana vesittyä sateeseen Jakkukylässä, sillä vielä tapahtuman alkaessa taivaalta ryöppysi vettä kuin saavista ja ukkonenkin jyrähteli. Yhteyshenkilönä toiminut Johanna Räty kertoikin, että sateisen kelin vuoksi pomppulinna oli jouduttu jättämään pois ohjelmasta, ja alun perin siltakahvilan ympärille suunniteltu toiminta siirrettiin koulun pihan puolelle katosten alle.
Illinjuoksut 2024: lllinvitosen mitalit Lakeuksille ja Meri-Lappiin
Saapa nähä, mietti Illinjuoksujen direktoraatti Nööti, Ari, Arja ja kellomies tahoillaan, kun koko sateenjumalatar Esteri pani parasta pöytään koko päivän. Vettä tuli, kuten sanotaan “kuin aisaa”. Kukaan ei kyllä tiennyt miten vesisaje liittyy johonkin aisaan. Pohdintaa oli siitä, sattaako illallaki ja tulleeko juoksijoita.
Ensimmäisen luokan aloittaneiden määrä laskussa
Ensimmäisen luokan aloittavien oppilaiden määrät ovat olleet koko Suomessa laskussa jo useamman vuoden ajan. Suuri tekijä vähentyvään ensimmäisen luokan opiskelijoiden määrään on syntyvyyden lasku. Tänä vuonna koulun aloitti noin 54 000 ekaluokkalaista, mikä on ennätyksellisen vähän. Vain muutamaa vuotta aiemmin vuonna 2020 ensimmäisen luokan aloittaneita oli vielä yli 60 000. Rantapohjan alue ei ole tässä tilastossa poikkeus.
Varsapihatossa vaaditaan herkkiä tuntosarvia ja varsoille annetaan parhaat mahdolliset eväät kasvaa ja kehittyä
Iissä Meriläisenperällä autosta ulos astuessa näkyy Meriperä Oy:n tarhoja ja laitumia ja katse hakeutuu temmeltäviin hevosiin ja pariin pieneen shetlanninponiin.…
Anita Sievänen 70 vuotta – rakkauden perässä Iihin
Taide-esitykset tuovat eloa busseihin
Loppuviikosta Oulun seudun liikenteen linja-autoissa on matkustajille tarjolla jotain ennennäkemätöntä ja ainutlaatuista, kun torstaina ja perjantaina busseissa on nähtävillä Toiveikas matkustaja ‑esitys.
Puun kysyntä pysyi kesän ajan korkealla tasolla Pohjois-Suomessa
Puumarkkinoilla on hyvä kysyntä, joka näkyy kohonneena puun hintatasona. Metsäteollisuus kertoo elpymisen jatkuneen vuoden toisella kvartaalilla Pohjois-Suomessa. Talouden suhdanteen voimistuessa ostohalut kasvavat tuotantomäärien noustessa. Puuta onkin ostettu vuoden ennustettuun kysyntään nähden vielä melko maltillisesti.




