Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Lauri Heikki Antero Nieminen Haukiputaalta kuoli 3.2. Hän oli 66-vuotias.
Lue lisääLauri Heikki Antero Nieminen Haukiputaalta kuoli 3.2. Hän oli 66-vuotias.
Lue lisääPostin palveluverkoston muutokset jatkuvat Oulun alueella. Maalis-huhtikuussa Haukiputaan S‑Marketissa toimiva postin henkilökohtaisen palvelun piste loppuu, mutta pakettiautomaatit säilyvät ja niitä on tarkoitus lisätä.
– Selvitämme parhaillaan löytyykö Haukiputaalta paikkaa uuden pakettien noutopisteen avaamiseksi keskustassa. Asiasta on pidetty neuvonpitoa myös Haukiputaan yrittäjäyhdistyksen kanssa, kertoo Postin aluepäällikkö Sauli Metsävirta.
Lue lisääSkick eli sähköpotkukelkka on uusi innovaatio, joka syntyi haukiputaalaisen yrittäjän ja ideanikkarin Markku Laatikaisen aivoituksena ja käytännön lähtökohdista. Idea lähti etenemään verraten nopeasti ja yhteistyökumppaneiden kanssa ollaan nyt siinä pisteessä, että Skickin valmistus on käynnistymässä E.S. Lahtinen Oy:n tuotantolaitoksessa Etelä-Pohjanmaalla. Kyseinen vuonna 1928 perustettu yritys tunnetaan klassisten Esla-potkukelkkojen ja potkupyörien, ‑lautojen sekä rollaattoreiden valmistajana. Skickin toimitukset asiakkaille alkavat tämän kevään aikana.
Lue lisääOulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut tukee vuosittain avustuksilla taiteen ja kulttuurin toimijoita sekä taiteen ammattilaisia ja heidän muodostamiaan ryhmiä. Vuonna 2022 avustuksia jaettiin yhteensä 414 210 euroa 142 hakijalle. Päätöksen avustuksen saajista teki kulttuurijohtaja.
Lue lisääElina ja Tomi Niemelälle Iihin syntyi suloinen poika 28.1.2022 paino 3405 g ja pituus 50 cm. Pikkuveljestä iloitsevat Ilmari ja Aino.
Rantapohjasta 8.2.1973: Huiskan Liisa tuli käymään kylässä. Tavanomaisten tervehdysten jälkeen isäntä kysyi, että mitäs sitä teille päin kuuluu? No, tähän Huiskan Liisa vastasi, että paloihan tässä toissapäivänä tuo viisimetrinen kiviaita, mutta ei se vielä mitään, kun vielä paloi kaivokin, ettei voinut sammuttaa sitä kiviaitaa. E.P. Korvenkylä
J.A. Mäen toinen sooloalbumi “Syys” julkaistaan perjantaina 18. maaliskuuta. Syys saapuu keväällä kauppoihin kolmena formaattina: vinyylinä, cd:nä ja c‑kasettina.
Täydennysrakentamista pyritään edistämään voimakkaasti ja ohjaamaan väestökehitystä positiiviseen suuntaan väestömäärältään vähenevissä Oulun alueen lähiöissä ja keskuksissa.
Näin linjaa Oulun kaupunginhallituksen hyväksymä maankäytön toteuttamisohjelma (MATO) 2022–2026, jota esitetään 28.2. kokoontuvan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Asuntotuotannon linjauksen mukaan tavoitteena on myös monipuolinen asuntotuotanto kaupungin eri osissa.
Lotto: 4, 17, 22, 25, 27, 29, 30. Lisänumero: 1. Plusnumero: 4. Voitonjako: 7 oikein – kpl, 6+1 oikein 4…
Tuula Marjatta Tiiro Iistä kuoli 4.2.2022. Hän oli 76-vuotias.
Vihdoinkin, aivan parasta, että penkkarit voitiin järjestää – viime vuonnahan ne jouduttiin jättämään koronan takia väliin. – Penkkarit on abeille…
Koronaepidemia jatkuu Pohjois-Pohjanmaalla edellisviikkojen kaltaisena. Viruksen aiheuttamaa tautia on liikkeellä paljon, mutta iso osa tartunnoista ei tule näkyville tilastoihin, vaan…
Oulun kaupungilla on tarjolla monipuolisia kesätyöharjoittelupaikkoja yli 18-vuotiaille opiskelijoille. Harjoittelijoille on tarvetta muun muassa kirjastoissa, matkailuneuvonnassa, puistojen ja ulkoliikuntapaikkojen kunnossapidossa sekä ikäihmisten parissa. Työtä on 30 tuntia viikossa, ja kuukauden pestistä maksetaan palkkaa 1100 euroa.
Lasten Haukipudashiihto päästään järjestämään Torpanmäellä ensi viikon lauantaina 19.2. Aikuisten 40. Haukipudashiihto ja Hyvän tuulen laturetki on koronan takia siirretty ensi vuodelle.
– Lasten hiihto voidaan järjestää, koska se on täysin ulkotiloissa toteutuva tapahtuma, kertoo Kari Breilin Haukiputaan Veikoista.
Korona on kurittanut teatterimaailmaa ja tapahtumarintamallakin on ollut hiljaista, mutta kevätkaudelle lähdetään toiveikkain mielin. Haukiputaan Teatterikuopalla otetaan ensi-iltoja uusiksi. Sunnuntaina 13.2. on Nurkkanäyttämön Tunteen palon, Tauno Palosta kertovan musiikkinäytelmän uusinta ensi-ilta. Jatkoesityksiäkin on ohjelmassa sunnuntaina 20.2. ja 27.2.
Parturi-kampaamo Tiuku Haukiputaalla täyttää helmikuussa ystävänpäivän aikoihin 20 vuotta. Koska kahvipäivän järjestämiseen merkkipäivän kunniaksi liikkeessä olisi ollut koronatilanteen takia epävarmaa, yrittäjä Riitta Viinikanoja päätti lahjoittaa tarjoiluun ajattelemansa summan hyväntekeväisyyteen ja kriisiperheiden auttamiseen.