Uin­ti­ta­voi­te täyt­tyi hei­nä­kuun hel­tees­sä, mär­kä urak­ka kes­ti yli kym­me­nen tuntia

Hei­nä­kui­sen aamun aurin­gon­pais­te enna­koi hel­teis­tä päi­vää, kun Pert­tu Hint­sa­la liu­kui Oijär­ven vene­sa­ta­mas­ta jär­ven veteen. Ilma oli lähes täy­sin tuu­le­ton ja vedes­sä läm­pöä pari­kym­men­tä astet­ta. Hint­sa­lan täl­le kesäl­le suun­nit­te­le­ma uin­ti­ta­voi­te käynnistyi.

– Tar­koi­tus­han oli alun perin uida jär­vi pääs­tä pää­hän, mut­ta pai­kal­li­sil­ta sain kuul­la, ettei uimaan kan­na­ta läh­teä Lam­min­pe­räs­tä, kuten olin aiko­nut. Siel­lä on vesi niin mata­laa. Läh­tö­pai­kak­si pää­tet­tiin sit­ten tämä vene­sa­ta­ma, taus­toit­ti Hint­sa­la ennen uin­nin alkua.

Rei­lua puol­ta vuo­ro­kaut­ta myö­hem­min oli tavoi­te täy­tet­ty. Uin­ti­mat­kaa oli gps-pai­kan­ti­men mukaan ker­ty­nyt kak­si­tois­ta kilo­met­riä. Apu­naan Hint­sa­lal­la oli tyt­töys­tä­vän­sä Reet­ta Vähä, joka kul­ki veneel­lä uima­rin vie­rel­lä väliin sou­taen, väliin säh­kö­pe­rä­moot­to­rin voi­min ede­ten. Yllä­tyk­siä­kin mat­kan var­rel­le sattui.

– Kun pidin tau­koa muka­na olleen pelas­tus­ren­kaan pääl­lä tai venees­sä, ehti vir­taus aina kul­jet­taa mei­tä jon­kin mat­kaa takai­sin tulos­uun­taan, vaik­ka tuul­ta ei juu­ri ollut. Niin kävi jokai­sel­la tauol­la, joten uin­ti­mat­kaan tuli aika­mois­ta siksakkia.

Mat­kae­väi­nä uima­ril­la oli urhei­lu­juo­mia ja ‑gee­le­jä sekä pien­tä pur­ta­vaa. Ran­nal­le hän nousi vain ker­taal­leen suun­nil­leen mat­kan puo­li­vä­lis­sä lou­nas­tau­koa varten.

– Nes­teen ja ener­gia­gee­lin naut­ti­mi­nen oli tär­kein­tä, ettei­vät voi­mat ehti­neet huve­ta lii­ak­si mis­sään vaiheessa.

Mat­kan pää­te­pis­teek­si Hint­sa­la oli valin­nut sään­nös­te­ly­ka­na­van alku­pään, jon­ne hän saa­pui rei­lut kym­me­nen tun­tia vene­sa­ta­mas­ta läh­dön jäl­keen nous­ten mai­hin pari­sa­taa met­riä ennen kana­van van­haa säännöstelypatoa.

– Vii­mei­set kak­si kilo­met­riä meni­vät ruo­vik­ko­tup­pai­ta väis­tel­les­sä, ja jou­duin välil­lä vetä­mään venet­tä peräs­sä­ni, sil­lä ruo­vi­kon seas­sa ei voi­nut käyt­tää moot­to­ria, eikä siel­lä oikein pys­ty­nyt sou­ta­maan­kaan. Se oli kui­ten­kin koko mat­kan mie­len­kiin­toi­sin osuus. Mai­se­ma näyt­ti eksoot­ti­sel­ta ja tuli löy­tö­ret­kei­li­jä­fii­lis, kun siel­lä veti venettä.

Uin­nin myö­tä tuli Hint­sa­lan täl­le kesäl­le suun­nit­te­le­ma tavoi­te täy­te­tyk­si, mut­ta uusi­kin haas­te mie­len poh­jal­la jo päi­lyy. Seu­raa­va reis­su voi­si hänen mukaan­sa olla Lat­vias­sa sijait­se­van Jur­ma­lan hiek­ka­ran­ta-alu­een vesien uimi­nen pääs­tä pää­hän. Pituut­ta ran­noil­la on 24 kilo­met­riä, joten haas­tet­ta siel­lä­kin riittäisi.

Aivan heti ei Hint­sa­la kui­ten­kaan ole Lat­vi­aan suun­taa­mas­sa vaan aikai­sin­taan tule­van vuo­den kesällä.