Muis­to­kir­joi­tus: Kyl­lik­ki Pou­ta­sen (os. Tak­ki­nen) muis­tol­le (1941 — 2026)

Kyl­lik­ki Pou­ta­nen 1941–2026.

Kyl­lik­ki Pou­ta­nen nuk­kui ikui­seen uneen Turus­sa 21.6.2026. Kol­men päi­vän pääs­tä hän oli­si täyt­tä­nyt 85 vuotta.

Kyl­lik­ki oli syn­ty­nyt vuon­na 1941 Pet­sa­mos­sa, Sal­mi­jär­vel­lä. Tilan­ne Pet­sa­mos­sa oli sii­hen aikaan seka­va ja hyvin ahdis­ta­va. Kriit­ti­nen aika oli koko ajan pääl­lä, ja jat­ko­so­dan uhka var­jos­ti pimeäl­lä taivaalla.

Hänen van­hem­pan­sa oli­vat jo ker­ran jou­tu­neet pake­ne­maan sotaa ja jät­tä­mään alku­pe­räi­sen kotin­sa Vai­to­lah­des­sa. Samaan aikaan, kun tal­vi­so­ta alkoi mar­ras­kuus­sa vuon­na 1939, äitim­me jou­tui neu­vos­to­jouk­ko­jen van­gik­si, ja meri­mat­ka Venä­jän puo­lel­le Mur­mans­kin lähel­lä sijait­se­val­le niin sano­tul­le van­ki­lei­ril­le alkoi.

Myö­hem­min seu­raa­va­na vuon­na tou­ko­kuun lopus­sa vuon­na 1940 sivii­li­so­ta­van­git vapau­tet­tiin, mut­ta koti­seu­duel­leen Kalas­ta­ja­saa­ren­nol­le he eivät enää voi­neet pala­ta. Monet pala­si­vat riu­tu­nei­na ja kul­ku­tau­tei­hin sai­ras­tu­nei­na. Koti­seu­tu oli nyt lopul­li­ses­ti menetetty.

Elä­mä koet­te­li ja sota pyö­ri ympä­ril­lä. Koh­ta oli muu­tet­ta­va uudes­taan, ja var­si­nai­nen eva­kuoin­ti Pet­sa­mos­ta Suo­men puo­lel­le alkoi. Kyl­lik­ki ja äitim­me tuli­vat kuor­ma-auton kyy­dis­sä Kemiin, mis­tä mat­ka jatkui

Kala­joen kaut­ta Iihin. Kyl­li­kin isä tais­te­li vie­lä vii­mei­set Lapin sodan lop­pu­vai­heet Kemis­sä kevääl­lä vuon­na 1945.

Kyl­lik­ki kävi kan­sa­kou­lun ja Iin Yhteis­kou­lun Iis­sä sekä Oulus­sa kaup­pao­pis­ton Yo-luo­kan. Näil­lä kou­lua­joil­la hän tapa­si puo­li­son­sa Voi­ton, ja he avioi­tui­vat Iis­sä kotim­me pihatantereella.

Mat­ka ete­ni pik­ku­hil­jaa Iis­tä Oulun kaut­ta Hämeen­lin­naan, jos­sa Kyl­lik­ki oli OTK:n kont­to­ri­pääl­lik­kö­nä, ja Voit­to edel­leen lin­ja-auton kul­jet­ta­ja­na. Vai­hees­ta toi­seen, Hämeen­lin­nan jäl­keen oli vie­lä yksi muut­to Tur­kuun. Elä­män­työn­sä he teki­vät Turus­sa pesu­lan yrit­tä­ji­nä elä­kei­kään asti.

Puo­li­son­sa meneh­tyes­sä sai­rau­teen 25 vuot­ta sit­ten, Kyl­lik­ki jäi yksin, eikä kos­kaan oikein toi­pu­nut Voi­ton mene­tyk­ses­tä. Ikä­vä oli lähes käsin kosketeltavissa.

Kyl­li­kin ja Voi­ton per­hee­seen syn­tyi kak­si tytär­tä ja heil­lä­kin on jo omat per­heet lapsenlapsineen.

Nuo­ruu­des­ta asti sisa­rem­me har­ras­tuk­siin kuu­lui­vat käsi­työt. Vää­vis­puut, ryi­jy­jen teko sekä pie­nem­mät kuto­mi­set ja virk­kauk­set oli­vat lop­puun asti hänel­le mie­luis­ta puuhaa.

Kyl­lik­ki oli meil­le rakas sisar ja hänen pois­sao­lon­sa kos­ket­taa mei­tä kovas­ti. Sisa­ruk­set jää­vät kai­paa­maan yhtä per­heem­me jäsen­tä sekä lähei­set äiti­ään ja isoäitiään.

“Jokai­sen tum­mu­van illan myö­tä, toi­vo­tam­me Kyl­li­kil­le hyvää yötä”.

Kir­joit­ta­ja on Kyl­li­kin sisar Armi